Varustautujan koepakkailut

Noin kolme viikkoa lähtöön, joista yksi kuluu Qstockin rakentelutempauksessa ja omalla kohdalla vielä pari viikkoa kesäreissussa. Eli juuri nyt oli täydellinen hetki tehdä koepakkaus. Tartutin itseeni sopivasti juuri lavantaudin, että heikennetyt bakteerit herättäisivät puolustusjärjestelmän Bolivian mahdollisen tositilanteen varalle (otin "rokotussarjan" ensimmäisen kapselin). Mahan möyrähdellessä hiljakseen pistinkin tuulemaan ja kasailin reissukamoja sekä kartoitin pieniä puutteita.

Padam! Näinkö kamala kasa pitäisi ahtaa mukaan? Mitähän tämä kaikki mahtaa painaa? AAA-PU-VA!!!

No niin, no niin, onneksi tulen vähällä toimeen ja osaan myös karsia kamat minimiin ja onhan tässä mulla ryhmäkamojakin tuo GPS, sen akut ja miniläppäri ja vähän ylimäärin ensiapukamaa...  Onneksi tässä on mukana myös matkan aikana päälle laitettavat vaatteet eli kaikki tämä ei oikeasti ole kerralla pakattuna tämän jälkeen, Koetetaanpa sulloa kaikki rinkkaan ja jätänpä vielä nämä hyödyttömimmät lämmikkeet ja liian isot suihkuläpsyt ihan päälle, että ne voi tarvittaessa jättää pakkaamatta.

Pari parikytlitrasta kuivapussia, itse ommeltuja pakkauspusseja, kaksi pienempää pakkauspussia, 60-litrainen vanha rinkka ja 9-litrainen (!) pikkureppu. Näihinkö pitäisi pakata kaikki edellisen kuvan kama?

Hyörinää, pyörinää... (Oonko mä oikeesti mahahermostunut tästä vai ei kai nää lavantautibakut pyri suoraan mun läpi?!)

Ja TSUP! Ohhoh, no kamathan mahtu aika kivuttomasti vielä. Pakko olla ylipainoa lentokoneen sallittuun 20 kiloon.

Ankaran punnitussession jälkeen sain tulokset: rinkkapakkauspusseineen päivineen 14,8 kg ja käsimatkatavarareppu 3,8 kg. Rajathan ovat 20 kg ja 8 kg + ulottuvuusrajat.

Hehei! Tännehän mahtuu vielä evästä ja ehkä kirjakin luettavaksi! Mut onhan toi pieni reppu oikeesti tosi pieni. Tällaiseen reissuun voisi isompikin pikkureppu toimia, sais vaikka ruokaostokset samaan tai menis edes käsimatkatavarat sinne helpolla. Mut mitäs se onkaan syöny?

Pienet välttämättömyydet, lääkkeet ja hygieniatarvikkeet, hyödyllisimmän elektroniikan, lompakon, passin, aurinkolasit, -hatun ja -rasvan, käsidesin ja kompressiosukat matkustamiseen. Pitänee täydentää vielä vessapaperilla, ei niistä lentokentistä ikinä tiedä ja mahaakin kuplottaa taas.

Elektroniikoista kaiken kaikkiaan mukana siis GPS ja tietokonepiuha, ladattavia paristoja + laturi, otsalamppu, majoituslamppu, kamera + laturi, palikkapuhelin + laturi, miniläppäri + laturi ja älypuhelimen laturi. Älypuhelin siis kamerana kuvanotto hetkellä. Ää-äh, kun tulee välillä niin epätarkkoja kuvia. Ja ihme piuhahelvetti! Näillekin joku järkevä pakkauspussi, kiitos!

Nukkuakin täytyy, joten mukaan lähtee makuupussi, ilmatäytteinen makuualusta, hyttysverkko (tänne alle voin ottaa kaverinkin, toi on tuplalevee), makuupussilakana ja puhallettava tyyny(?). Onkohan toi tyyny jo vähän liikaa?

Mietitäänpäs sitten yleisesti hygienia puolta. Tähän kohtaan tuumaustauko toiletin puolella ja muistetaan se hygienia erityisesti asioinnin jälkeen. Pyyhe, aurinkorasva, hyttysmyrkky, kosteusvoide, shampoo ja saippua lienevät kaikkien varusteita. EA-pussin sisällöksi voisi harkita perushaavanhoitotarvikkeita ja ehkäpä ideaalisidettä. Mika tietänee ja panostanee tähän puoleen enemmän. B:llä alkava rasvainen voide estää hiertymiä ja auttaa ihovaurioiden paranemisessa, ihan ykkönen. Jätä ainakin vasemman laidan kamoja pakkaamatta, jos et välitä ylellisyyksistä (alalaita) ja jos olet mies (et tarvii ylälaidan kamoja, koska letku löytyy omasta takaa eikä öljynvaihtohuoltoakaan tarvita). KKK-pakkauksesta (KantapääKivun Korjaus) ja jalkahuoltokamoista enemmän tuonnempana.

Vanhoja jalkojen rasitusvammoja parantelevana minun on kiinnitettävä erityistä huomiota jalkojeni hyvinvointiin. Mutta että noin paljon jalkakamaa?!

Onhan siinä kaikkien tarvitsemia sukkia (tropiikkisukat, parit alussukat ja vaellussukat, kompressiosukat, lyhytvartiset sukat ja älä vaan kysy miksi varvassukat), sandaalit (voi olla siis jotkut muut kevyet hengailukengät) ja kynsileikkuri (kynnet yleensä kasvaa neljässä viikossa). Kipugeeli, kylmägeeli, kolmen sortin särkylääkkeet, talkki, rakkojen estäjänäkin tunnettu jalkaliukkaripuikko, rakkolaastarit, kinesioteippi, urheiluteippi ja kävelysauvat taa'annevat jaloilleni parhaan mahdollisen huollon. Silti minun on huolehdittava riittävistä tauoista ja oltava ylirasittamatta jalkojani. Ei sitten napista siellä, jos meikä heittää kesken retken perseelleen ja juuttuu siihen toviksi, ettei jalat väsy!!

1)                                     2)                               3)

Tropiikkivaatetuksesta mukaan otan
1) itikankarkoitusvermeet, jotka on todettu varsin hyviksi ainakin kierojen savolaisten ranta-, metsä- ja rantametsäitikoiden puremia vastaan. Pohjalaisten itikoiden puremiin nämä vaatteet tuskin vaikuttavat (ymmärtääkseni itikat ovat lehmiä sielläpäin!). Housuissa on siis hyttyskarkotekäsittely ja paidassa ei. Väljä istuvuus ja tiheään kudottu kangas lienevät paidan toimivuuden taustalla. Molemmat suojaavat tehokkaasti myös auringolta.
2) vaihtovaatteet eli toiset pöksyt ja t-paita. Noiden pöksyjen tilalle odottelen vielä Vaeltajankaupasta Helikon Tex Urban Tactical -housuja 8) Oli koitettava silti pakata jotain tälläkin kohdalla ihan vain malliksi tilaa viemään ja painoksi.
3) hellevaatteet kaupunkioloihin siis toppi ja shortsit. Onkohan mun t-paidat ja topit liian "huomiota herättäviä" ts. liian kireitä matkailijalle? Ei kai sentään, naamakin on niin valkonen, että varmasti bongaavat pohjoisen turistin. Jos ei muuten, niin sit viimeistään mun mahtavan hellehatun alta!

Ja sit siirrytäänkin helteestä pakkasen puolelle. Lämmikkeinä ja sadetta vastaan sadeponcho (puuttuu kuvasta), fleecekerrasto ja kevyt toppatakki ylängölle/vuoristoon, kuoritakki ja kevyet huonosti vettäpitävät sadehousut (ovatko nämä edes tarpeellisia?), pipo, puffi ja hanskat sekä lyhyt että pitkähihainen merinovillakerrasto. Näistä ainakin merinot ovat monikäyttöisiä ja vähintään (ehkä myös aika tarkalleen) yksi takki olisi käytännöllinen.

Pakkasin myös alusvaatteita, lunchboxin, kolme (?) erikokoista juomapulloa, istuinalustan, korjaussetin, tulitikkuja ja karttapussin, jotka näkyvät enemmän tai vähemmän ensimmäisen kuvan sekamelskassa. Ei niistä sen enempää! Täyden purkin aurinkorasvaa ja hyönteismyrkkyä voisi vielä hankkia, samoin haavapyyhkeitä. Olikohan ladattavia pattereitakaan tarpeeksi? Normiparistoja voi onneksi ostaa mistä vain. Oulussahan minuakin odottavat tuliterät Haix Black Eagle Adventure 30 Mid -kengät, joiden sisäänajoa odottelen jo innolla :DD Vähemmän innolla itseään odotuttaa kaksi seuraavaa annosta Salmonella typhi -bakteereja, Nähtäväksi jäävät mökkiviikonlopun ja bakujen yhteisvaikutukset suolistoon...

Kaikki siis pakattu. Järkevästi. Nyt uskallan taas nukkua yöni kunnolla sillä tiedän kaiken tarpeellisen mahtuvan mukaan. Jaksanpa vielä itse kantaakin koko roskan! JA minulla on kuvalliset pakkausohjeet omista tavaroistani :)



-Viivi

Kirjoittaja on keskimääräistä juhlavaeltajaa hieman vanhempi retkeilijä, joka seurusteli vuosia varustehifistelijän kanssa, eli sopiviakin (lue: kevyitä ja pieneen pakkautuvia) varusteita on ehtinyt kertymään ajan kanssa. Lisäksi pienikokoisuudesta on etua, kun pakattavat vaatteetkin ovat pienempiä. Kirjoitus on laadittu ohjeeksi ja vertailukohdaksi reissupakkailua varten ja ennen kaikkea huvin vuoksi.

Scandinavian Outdoor Storen varuste-esittelyssä

Viivi kyseli varusteista ja Sonja esitteli
Scandinavian Outdoor Storen valikoimaa.

Scandinavian Outdoor Store järjesti meille varuste-esittelyn, jossa keskusteltiin erityisesti viidakkoon soveltuvista varusteista. 9.6. paikalla olivat allekirjoittanut (välillä kameran edessäkin) ja kameran takana lymyillyt Max. Esittelijänä toimi Sonja Waris, jonka omakohtaiset viidakkokokemukset perustuivat Ecuadorissa vietettyyn lapsuuteen. "Siitä se viidakko alkoi ihan takapihalta. Puuvillaisissa t-paidoissa ja shortseissa ja lipsuissa me sinne juostiin. Ehkä joskus lenkkareissakin." No miksi mekään tarvitsisimme sen erikoisempia varusteita? Mukavuus ja turvallisuus korostuvat eri tavalla, kun on kyse vaeltamisesta eikä lasten leikeistä.

Mukavuustekijöitä vaatteissa ovat löysyys, nopeasti kuivuva materiaali, auringolta suojaava tiheä kudonta sekä hyttyskarkote kuiduissa mukana tai hyttyssuojakäsittely (esim. Bio Kill -karkotteella). Vaalea väri ei houkuta ötököitä yhtä paljon kuin tumma. Turvallisuutta lisäävät pitkät hihat ja lahkeet, jotka pitävät ötökät ja piikikkäät kasvit kauempana ihosta. Hyttysbuffi, joka vähentää ötökkätiheyttä kaulalla ja niskassa, voisi toimia myös yhdistävänä ryhmävarusteena. Selviytyjät-tyyliin voisimme käyttää kaikki samanlaista buffia, ettei kenellekään jää epäselväksi, että tämä suomea solkkaava ryhmä on todellakin yksi ryhmä ;) 

Näinkin voisi viidakkoon pukeutua mukavasti.
Päällä Jack Wolfskinin Mosquito Safari Pants ja
Brightwater Shirt (miehille Mosquito Safari Shirt).

Olisiko Buff Insect Shield hyvä ryhmän tunnusvaruste,
vaikkapa viidakonvihreä-raidallisena?

Devoldin korkealaatuiset kerrastot kestävät keskimääräistä
 merinovillavaatetta enemmän kulutusta, huomaa joustinneulos.

Näinkin pirteän värisenä saa naisten Devold Sport
-aluskerrastoja. Sori jätkät, ei karkkivärejä teille!

Lisämukavuutta ylängölle ja miksei viileisiin viidakon öihinkin voisi tuoda antibakteerinen ja kosteanakin lämmin merinovilla. Miellyttävällä pistelemättömällä villalla on kuitenkin heikkoutensa: keinomateriaaleja heikompi kulutuskestävyys ja merinovillallekin voi olla allerginen, vaikkakin se allergisoikin selkeästi ns. tavallista villaa vähemmän.

Kevytretkeilijää hymyilyttää, kun
pysyy kuivana Haglöfs Proof -takissa.

Sademetsässä sataa, nimensä mukaisesti. Ilmankosteus hätyyttelee sataa prosenttia ja kastelee kaiken. Rinkan kanssa liikkuessa ylivoimaisesti kätevin vaihtoehto on sadeponcho, jonka alle voi suojata sateelta vaeltajan varusteineen. Kevyitä sadehousuja voi miettiä ponchon täydennykseksi sillä sateella myös pusikot ovat märkiä eivätkä pitkätkään viitan liepeet välttämättä pidä lahkeita kuivana. Kevyessä käytössä, eli ei painavan rinkan alla, toimisivat kevyetkin kalvovaatteet, jotka pakkautuvat ylivoimaisen pieneksi ja ovat, mainitsinko jo, kevyitä. Kovemmassa käytössä sateensuoja voi löytyä Gore Pro -kalvovaatteista, jotka hengittävät ehkä kuitenkin liian hintsusti tropiikin oloissa. Vaatteet ja varusteet on syytä pakata rinkkaan vedenpitäviin pusseihin joko tavallisiin muovipusseihin tai kestävämpiin kuivapusseihin ihan vaan, koska eivät sadesuojat sitä kaikkea kosteutta pidä.

"Umpiviidakossa" kumisaappaat ovat paitsi turvallisimmat kengät käärmeitäkin ajatellen myös ainoa järkevä vaihtoehto sademetsän mutavellissä tarpomiseen. Vaelluskengät hiertävät märkänä ja ne kastuvat varmasti joko ilman kosteudesta, sateesta, vedestä/mudasta, hiestä tai jonkinlaisesta näiden kombosta. Kevyemmät retkeilykengät pääsevät kuivumaan, ts. tulemaan vähemmän märiksi, nahkaisia vaelluskenkiä helpommin.

Viidakkoon esimerkillisissä Nokian Koli -kumisaappaissa
on tukevat pohjat ja voimakas pohjakuviointi. Onneksi
kumisaappaita saa tarvittaessa Boliviastakin (ei nokialaisia).

Sea to Summit Ultra Sil Dry Sack
-kuivapussit pitävät rinkkaan pakatut kamat
kuivana tai juuri niin sademetsän kosteana
 kuin ne pakatessa olivat.

Nukkumamukavuutta lisää makuupussi, joka ei kosteudesta turhia hätkähdä. Vaikka nykyaikaisten untuvamakuupussien untuvat onkin käsitelty vettähylkiviksi, keinomateriaalit lämmittävät toistaiseksi enemmän kosteanakin ja kuivuvat tehokkaammin. Viluisen kannattaa valita makuupussinsa comfort-lämpötila jopa selkeästi alakanttiin, ettei vilu yllätä, tai pitää ylimääräisiä vaatteita käden ulottuvilla öisin. Kun menet ensi kertaa viidakossa nukkumaan: "Sä et edes nuku!" Mukavakaan makuupussi tai matkailijan perushentoiset korvatulpat eivät peitä viidakon öistä melua, joka on korvia huumaavaa. Siitä huolimatta ja juuri sen takia sinun tulisi kokea yö viidakossa. Sitä odotellessa... innolla!

Jack Wolfskin Southern Cross -makuupussiin kelpaa kesäretkeilijän
pujahtaa unille niin tropiikissa kuin kotoisammissa oloissa.

Viidakossa pimeä tulee iltaisin nopeasti.
Sitä vastaan voi käydä vaikkapa
  Petzl Tikkina -otsalampulla.

Viidakossa ja välillä kaupungeissakaan juomavesi ei täytä pohjoismaisia laatustandardeja ja vaatii puhdistusta, ettei tauti iske pohjoiseen hygieniaan tottuneelle. Vettä voi puhdistaa pumpuin, tabletein tai UV-valolla. Pumpun ja puhdistustabletin yhdistelmä olisi jo vedenpitävä eli poistettua saadaan liete, alkueläimet, bakteerit ja virukset. UV-kynää käytettäessä samea vesi on suodatettava esimerkiksi sukalla, että isot juomavedelle ällöttävät kimpaleet saadaan pois seasta. Ettei puhdistin hyydy kesken kaiken, kynäilijän on varattava matkaan omat paristot kynälle, mutta pumppaaja selviää ns. kaurapuurolla, jota pitää muutenkin ottaa mukaan.

Tehokas Katadyn Combi -vedenpuhdistin poistaa
"alkulimat" juomavedestä.

Katadyn Micropur -puhdistustabletit
vievät viruksetkin vedestä!

Esittelyssä puhuttiin paljon jo tiedossa olevista seikoista koskien varustevalintoja (kts. Varustautumista ja varautumista). Tärkeimpinä mukavuus- ja turvallisuustekijöinä viidakkovaeltajalle nousivat:

• kumisaappaat
• sadeponcho
• hyttyskarkote
• otsalamppu

Kirjoituksen laati: Varuste-Viivi

Case Hämeenlinna - Vaeltajankauppa

Pohjois-Suomen Erämessut oli ja meni. Messut olivat kaikenkaikkiaan antoisat jo itsessään, nähtävää oli paljon. Tarkoituksemme meissuilla oli kuitenkin hankkia reissullemme sponsoreita, eikä pelkästänä nauttia messujen antimista tai tutustua alan tuoteuutuuksiin ja tarjontaan. Toki sekin hoitui siinä sivussa näppärästi - mikäs sen mukavampaa kuin kierrellä ja rupatella näytteilleasettelijoiden kanssa. Parasta antia olivat kuitenkin kiinnostuneet sponsoriehdokkaat, joista ylivoimaisesti parhaasti mieleen jäivät Vaeltajankauppa, Haix sekä Savotta. Kaikki kolme tahoa olivat erittäin kiinnostuneita projektistamme ja kysyivät hyviä sekä välillä kiperiäkin kysymyksiä koskien näkyvyyttämme sekä markkinoinnista ylipäänsä. Mikäs siinä oli vastaillessa, sillä tiukan taustaduunin ansiosta (erityiskiitos jälleen Maxille) tietomme olivat varsin ajantasaiset. 

Muutamien puhelujen ja sähköpostien jälkeen tulikin eteen Hämeenlinnan reissu noutamaan Vaeltajankaupasta heidän ja Haixin sponsoroimia tarvikkeita; kenkiä ja muita vaellustarvikkeita, kuten kesämakuupusseja. Reissu järjestettiinkin varsin kiireisellä aikataululla, juhanuksen aatonaattona. Aamuaikaisella suuntasimme autonkeulan Heinin ja Meemin (beagle) kanssa kohti Oulaista, josta poimimme kyytin Project Manager Antin. Hämeenlinnassa tapasimme Vaeltajankauppaa pyörittävän Pauliinan sekä miehensä Petterin. Siinäpä vasta mukava pariskunta, suosittelen kyllä lämpimästi Hämeenlinnan suunnilla liikkuvia pistäytymään Vaeltajankaupan kivijalkamyymälässä. Mukaan nimittäin saattaa vaellustarvikkeiden lisäksi tarttua muutakin hyödyllistä, vaikkapa illanistujaisiin. 

Viivyttelimme Pauliinan sekä Petterin lomille lähtöä ehkä liikaakin, mutta juteltavaa riitti. Erityisesti Maxilla, joka siis oli Helsingistä matkustanut junalla kaveriksemme, oli paljon keskusteltavaa Petterin kanssa markkinoinnista ja mainonnasta. Sovittelimme Haixin kenkiä ja pakkasimme mukaamme muutamat sovituskoot pohjoisessa oleville matkakumppaneillemme. Malliksemme valikoitui yksiselitteisesti Haix Black Eagle Adventure 30 Mid Stone sekä Haix Black Eagle Athletic 10 Mid. Kengät ovat erittäin kevyet ja tuntuvat sopivan välittömästi jalkaan. Kevyen rakenteensa ansiosta kenkien luulisi kuivuvan sademetsässä perinteistä paksua vaelluskenkää paremmin. 

Lähdimmekin kokeilemaan kenkiä maastoon välittömästi päästyämme yöpaikkaamme Tampereelle. Lyhyen kävelyn jälkee kenkä alkoi jo tuntua omalta, pääsimme myös testailemaan pohjan pitävyyttä savisessa ja jyrkässä rinteessä. Pidossa ei ollut mitään moittimista, kumisaappailla homma olisi mennyt varmasti luisteluksi. Saapa nähdä kuinka kenkä toimii sitten Bolivian viidakossa! Odotukset ovat ainakin korkealla.

No mutta, se kengistä. Juhannuspäivänä matkamme jatkui kohti Alahärmää, jossa kävimme kahvittelemassa Heinin opiskelukaverin Niinan kotona. Sieltä matkamme jatkui Powerparkiin hieman huvittelemaan jussin kunniaksi, olihan Powerpark poikkeukselliseti auki puoleenyöhön saakka. Aikamme vatkattuamme itseämme erilaisissa laitteissa ja kärsittyämme hiukan pahasta olostakin, suuntasimme pikaiselle illalliselle paikalliseen pikaruokalaan. Siitä jatkuikin matka yötämyöten kohti Oulua, pyörähdimme kuitenkin vielä pikaisesti Niinan ja hänen kavereidensa juhannusvalvojaisissa. 

Hauska reissu kaikenkaikkiaan, kiitos mukana olleille! Kilometrejä pikku Golfiimme kertyi noin 1300km. Nyt odottelemme innolla pakettia Hämeenlinnasta, joka tuo meille läjän tarvikkeita. Kuvia ja ensikommentteja tulossa sitten kun saamme tavarat, olkaahan kuulolla!

-Mika

http://www.vaeltajankauppa.fi/

   

Maijun muistelmat

Maijun Muistelmat: Max tuli, Max meni, 22.5. – 24.5.2015.

Olin aikaisemmin keväällä kuullut, että tutkimusmatkamme kuvaaja Max aikoi matkustaa Ouluun kartoittamaan ryhmämme kuulumisia ja toimintaa. Ja, että hän yöpyisi mahdollisesti Venlan ja minun kämpillä. Tieto yöpaikasta varmistui paria päivää ennen kameramiehen saapumista.

 Oli perjantaipäivä ja olin kiireellä polkenut takaisin Kontinkankaalta biokemian labrojen jälkeen siivoamaan siivottomassa kunnossa olevaa kämppäämme pikkupaniikissa. Meillähän kämppää saattaa välillä vähän villiintyä ja olla vähän heikommalla huomiolla ja ylläpidolla ja plaaplaaseliseli, koska molemmat meistä ollaan kiireisiä naisia monien menojemme kanssa. (Onneksi Venla lähtee myös Boliviaan. Voi olla varma, että matkassa on ihminen, joka sietää sun rutiineja ja tavaroiden epäjärjestynyttä dispersaatiota.).

Kun kämppä alkoi olemaan asutuskunnossa aloin odottelemaan saapuvaa vierasta. Tiesin, että Mika ja Heini kuskaisivat Maxin bussiasemalta kahdeksan aikoihin. Itse mietiskelin kovasti millainen tyyppi sieltä olisi tulossa asustamaan sohvalle. En ollut tavannut Maxia aikaisemmin muuten kuin kokouksessa soitetun skypepuhelun verran. Millainen pikselinen tyyppi mahtaisi olla livenä?

Sitten ovikello soi. Menin avaamaan ja siellähän olivatkin Mika, Heini ja viimeisenä Max. 

Ensimmäinen ajatus: ihan ookoo tyyppi, ei haise, kivat hiukset. Pikaisen esittelyn jälkeen kolmikko suuntasikin jo ulos kohti biologien järjestämiä rantabileitä. Itse saavuin paikalle pyörällä. Ennen kolmikkoa. Paikanpäällä seuraan liittyi Tapio. Vaellusporukka asettui sopivan välimatkan päähän muusta biologia massasta ja saivat pikkuisen, sähäkän kertakäyttögrillin tulille. Siinä paistuivatkin makoisat grillievväät. Muu SOOPAporukka lähti kotiin hieman aikaisemmin kuin minä itse.

Kun saavuin kämpille, jännitti etten vain herättäisi yövierasta. Eipä sieltä sohvalta kuulunut juuri minkäänlaista tuhinaa. Liekkö hengitti koko tyyppi. Mystisen hiljainen miesnukkuja. Plussaa näin vaellusta ajatellen, ei häiritse liiemmin kuorsaamisella, mutta saattoipa kyseessä olla myös vieraskoreutta edistävä hengityselimistö. Painuin unten maille omaan kammariin sumuisen pääni kanssa.

Aamulla heräilin noin yhdeksän maissa oven kolahdukseen. Oli lauantaipäivä ja SOOPAlaiset olivat ilmoittautuneet mukaan siivouspäivään, jona voi myydä itselleen tarpeettomiksi jääneitä vaatteita ja tavaroita pihakirppistyylillä. Meille myyntipaikka oli löytynyt Mannenkadunpuistosta. Max oli siis aikaisin liikkeellä muiden vaeltajien kanssa ja hypännyt autokyytiin kohti keskustaa. Itsehän lähdin liikkeelle puolenpäivän aikaan, kun oli saanut unista tarpeeksi ja vastuu ajoi liikkeelle. Tietenkin mielessä pyöri ruoka. Kiinalaisen buffetti, jonka olimme sopineet palkaksi hoidetuista hommista ja piristämään mieltä ja ruumista raskaan myyntipäivän jälkeen. 

Niin se myyntipäivä… Myyntipäivä jäikin odotettua lyhemmäksi. Miksikö? Oli vähän myrskyn tapainen sää. Tästä johtuen liikkeellä ei ollut hirveenä asiakkaita, mutta meidän tavarat taasen eivät olisi malttaneet pysyä aloillaan. Jep. 

Kun saavuin meidän myyntipisteelle, oli jokaisella teltanlaidalla vähintään yksi SOOPAlainen roikkumassa tukikepeissä, etteivät ne antaisi periksi. Vettä tuli taivaalta hirveissä puuskissa horisontaalisesti, mikä tietenkin kasteli kaikki myyntiin tarkoitetut ihanat asiat… Itse kuitenkin ensimmäisenä suuntasain muurikkapannun tykö ja mutustin lättysen ennen kuin aloin itse roikkumaan teltan reunoissa ja pyydystämään tuulen mukana viipottavia muovipusseja. Hetken roikuttuamme ja todettuamme, että ei tässä ole oikeen järkeä aloitimme pakkaamaan kostuneita kauppatarpeita autoihin. Tietenkin tällöin aurinko päätti tulla esiin piristämään ja valaisemaan auton peräkonttia, kun tungimme sen täyteen kierrätykseen lähteviä kaapuja. 

Päivä jatkui kuitenkin ei-niin-onnistuneen-kojuilun jälkeen. Suuntasimme pikkupoppoolla Heinin ja Mikan nöyrään majataloon. Tapion kanssa päädyimme kävelemään matkan keskustasta parin kilometrin matkan. Sää oli tässä vaiheessa erittäin myönteinen, aurinko paistoi ja voimakas myötätuuli siivitti askelta. 

Kahvittelun lomassa jutustelimme ja mietimme, kuinka monta litraa hiekkaa kissa-allergikko Max voisi hankkia rakkaalle lemmikilleen kotona. Näin me juttelimme syvällisiä. Kissanhiekasta.

Suuntasimme mahat kurnien kohti torirannassa olevaa kiinalaista. Oli aika täyttää kuvut buffetin antimilla ja jutustella suuremmalla porukalla. Mukana olivat Max, Mari, Heini, Mika, Henri, Taru, Antti, Tapio ja aikaisemmin projektissa ollut Antti, joka vielä osallistuu projektin avustamiseen aina kun pystyy. Kiitos hänelle panostuksesta! 

Ruoka maistui ehdottomasti ja juttua riitti moneen suuntaan. Itsehän en kuullut puoliakaan kovin selvästi johtuen lukossa olevista korvista. Onneksi kuulon heikentyminen ei vaikuttanut ruuan maukkauteen. Makunystyrät lauloivat.

Illaksi lähdin omille teilleni pikkusiskon tupareihin. Suuntasin takasin kämpille yhdeksän jälkeen. Aloin keittelemään teetä ja kysyin Maxilta kelpaisiko hänellekin kupponen. Kyllähän se kelpasi. Istuimme pitkän aikaa keittiön pöydän ääressä ja puhuimme paljon projektiin liittyvistä näkökulmista. Opin paljon Maxin alasta.

Maxilla on todellakin selvä palo kuvaamiseen ja dokumentin tekemiseen. Ala kuulostaa rankalta ja vaatii tekijöiltään paljon omistautumista. Palkka ei ole aina itsestäänselvyys. Vähän niin kuin tutkijoilla, joiden pitää hakea rahoituksia tutkimuksilleen ja projekteilleen, joita he haluavat tutkia ja opiskella. Max tapasi joukkomme lapissa keskellä korpea, joka oli kylläkin ammuttu täyteen ihmisiä, mutta jostain syystä hän törmäsi ryhmämme suulpalttiin, Mikaan, joka kertoi hänelle projektistamme. Jostain kumman syystä Max suostui antamaan käyntikorttinsa. Pitää olla hieman hullu, että suostui. Sopii hyvin meidän poppooseen siis. 

Juttelun hyytyessä väsy alkoi olemaan kova ja kumpikin kääntyi yöpuulle. Seuraavana aamuna heräsin myöhään aamulla. Kuulin ääniä muualta asunnosta. Näemmä Max oli myös hereillä tekemässä eväitä. Seuraavana Max olikin jo suuntamassa ovesta ulos jatkamaan takaisin Helsinkiin kuvausprojektejaan. Itse vielä unenpöpperössä ihmettelin menoa kunnes tuli heippojen paikka ja Max päätti hyvästellä halaamalla. Itsehän olin edelleen pyjamissa, hiukset likaisina ja täysin mörön näköisenä eli aika pelottavan näköinen. Vaatii rohkeutta lähestyä sellaista rölliä. Max on siis myös rohkea.

Terkuin, tarkkailija Maiju

Salar de Uyunin suola-aavikko

Yksi Bolivian ehdottomasti suosituimpia vierailukohteita on Bolivian luoteisosassa, Altiplanoksi kutsutulla ylänköalueella sijaitseva suola-aavikko Salar de Uyuni. Kuivana aavikko on hohtavan valkoinen, vesipeitteisenä se heijastaa täydellisesti taivasta. Salarin ala on 12 106 neliökilometriä ja se on siten maailman suurin suola-aavikko.

Kauan sitten suurta osaa Etelä-Boliviaa peitti laaja Minchin-järvi, jonka kuivuttua alue oli kuivana noin 14 000 vuotta ennen lyhytikäisempää Tauca-järveä, joka sekin ehti kuitenkin lainehtia paikalla sellaiset tuhat vuotta. Tauca jätti kuivuessaan jälkeensä pienet järvet Poopon ja Uru Urun ja laajan Salar de Uyunin suola-aavikon. Suolaa on noin 120 metrin kova kerros, joka kannattaa helposti painavankin auton. Suolakuoren alla kuitenkin edelleen myös vettä. Suolaa kerätään noin 20 000 tonnia vuodessa, suurin osa ihmisravinnoksi.Aavikon alla uinuu myös maailman suurin litium-varanto.

Salar de Uyunin suosiosta huolimatta Bolivian lounaiskulma on edelleen villiä seutua: päällystämättömiä teitä, hylättyjä kaivoksia, kvinoapeltoja eikä juurikaan julkista liikennettä tai puhelinkenttää. Altiplanolle pääsee La Pazista bussilla, joskin tiet voivat olla varsin möykkyisiä. Potosista ja Sucresta on uudet päällystetyt tiet Tupizaan ja Oruroon. Uyunin kaupunkiin pääsee niin lentäen (La Pazista suorana), bussilla (esim. Uyuni-Potosi väli kestää 6h ja maksaa kolmekymppiä, Uyuni-La Paz kestää 10-12h ja maksaa B$71-230), tai junalla (liput kannattaa varata useita päiviä etukäteen, sillä paikat usein loppuun myytyjä – vaikka junat ovatkin usein hitaita ja myöhästeleviä).

Itse Uyunin kaupunki on edelleen toiminnassa oleva sotilastukikohta, jonka perusti presidentti Aniceto Acre vuonna 1889. Se sijaitseee Chileen ja Argentiinaan kulkevien junaratojen varressa, joten kaupunki oli aikanaan varsin vilkaskin liikennekeskus. Nykyään se on varsin nuhjuinen, mutta kyllä kaupungista löytyy edelleen jotain nähtävää. Junien hautausmaalla (Cementerio de trenes) on vanhoja vetureita, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta, joilloin Uyunissa oli junanvaunutehdas. Nykyäään veturit lojuvat hylättynä, mutta kuulemma niiden päällä on kiva kiipeillä, ja junien hautausmaa on usein yksi pysäkki suola-aavikolta tultaessa tai sinne lähdettäessä. Uyunissa on myös museo, Museo Arquelogia y Antropologico de los Andes Merdionales, joka esittelee muumioita, kankaita ja keramiikkaa sekä erikoisia pitkulaisia kalloja. Opaskirjat vihjaavat myös että sunnuntaisin ja torstaisin pidettävä toripäivä on näkemisen arvoinen.

Salar de Uyuniin ja lähialueeseen tutustumista halajavan kannattaa käydä järjestetyllä retkellä.. Paras aika vierailulle on kuivalla kaudella huhti-marraskuussa, sadekaudella suurin osa matkoja järjestävistä firmoista on kiinni.Kolmipäiväinen jeeppisafari maksaa noin B$700-1000. Hinta sisältää kuskin (joka samalla opas, mekaanikko ja kokki, mutta tuskin englanninkielentaitoinen), majoituksen, matkat ja kolme ruokailua per päivä. Majoituksen ja ruoan taso vaihtelee suuresti. Lisäksi joihinkin kohteisiin kuten Isla Inchuasiin ja Reserva Nacional de Fauna Andiana Eduardo Alvaroaan on erillinen pääsymaksu.

Klassisella kolmenpäivän kierroksella ensimmäinen yöpyminen on suolahotellissa (hotelli rakennettu todella suolatiilistä, sängyt yms. huonekalut samoin) ihan salarin reunalla, toinen yö on vaatimattomampi ”basic lodge” jossa koko ryhmä majoittuu yhteen huoneeseen, on yleensä kylmää ja suihkusta saa lämmintä vettä vain lisämaksua (B$10) vastaan. Itse suola-aavikolle rakentaminen on ympäristön suojelemiseksi kiellettyä, ja tätä sääntöä rikkovaa Hotel de Sal Playa Blancaa kehotetaan boikotoimaan. Salar de Uyunilla on maailman suurimpia vuorokautisia lämpötilan vaihtuluita: kun päivällä on 25 astetta lämmintä, voi yöllä olla saman verran pakkasta. Hotelleista saa vilttejä, mutta on silti suositeltavaa että matkailijalla on mukanaan kunnon makuupussi ja lämmintä vaatetta.

Lisäksi kiertoajelulle on suositeltavaa ottaa mukaan ainakin pari litraa vettä, jotain naposteltavaa, otsalamppu, aurinkorasvaa, aurinkohattu ja pelikortit. Ei ole niinkään väliä minkä firman (tarjolla olevista yli kahdeksastakymmenestä!) valitsee, sillä kuskit ovat yhteisiä kaikkien kesken. Kannattaa kuitenkin pyytää saada nähdä auto (Toyota Landcruiserit parhaita) ja kuski ennen sopimuksen lukkoon lyömistä – näillä reissulla sattunut jopa kuolemaan johtaneita kolareita juoppojen kuskien takia. Varmista siis, ettei kuski juo tai jos juo, niin vaadi päästä toisen auton kyytiin. Jos on räätälöity matkasuunnitelma, se kannattaa pyytää kirjallisena. Pyydä myös nähdä kuva hotellista, jossa yövytään. Lisäksi kannattaa pitää huolta siitä, ettei yhteen jeeppiin ahdeta yli kuutta henkeä. Se on paitsi epämukavaa, myös vaarallista.

Suosituin kolmen päivän kiertoajelu vie Salar de Uyunin suola-aavikon lisäksi Reserva Eduardo Avaroan suojelualueelle, jonka kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat järvet Laguna Verde ja Laguna Colorada flamingoineen sekä geisiri Sol de Manaña. Nimensä mukaisesti Laguna Colorada ja Laguna Verde ovat vedeltään erikoisen värisiä: Colorada on verenpunainen, Verde voimakkaan vihreä. Coloradan väri tulee levistä ja planktonista, Verden arsenikista ja muista mineraaleista. Laguna Coloradalla voi myös tavata kaikki kolme etelä-amerikkalaista flamingolajia. Muihin kiertoajeluiden nähtävyyksiin kuuluvat mm. suolan prosessointi Colchani-kylässä sekä ”kivipuu” Àrbol de Piedra eli valtava kivenjärkäle ohuen varren päässä. Aavikon keskellä oleva kukkula Isla Incahuasi, toiselta nimeltäänIsla del Pescado, on Trichoreous-kaktusten peitossa ja osa jokaista Uyunin kiertoajelua (aina keskipäivällä, monilla ryhmillä täällä myös lounastauko). Kukkulan huipulta on hienot näkymät yli suola-aavikon ja sen juurella on pieni ayamara-aiheinen museo. Jos on aikaa ja rahaa voi tehdä pidemmän nelipäiväisen räätälöidyn reissun, johon voi sisällyttää esim. tulivuorella kiipeilyä tai vierailun Coquesan kylässä, jossa voi tutkailla vanhoja raunoita ja hautauspaikkoja. Suosittuja kiipeilykohteita ovat Volcán Licancabur (5960m), Nevado Candelaria (5995m) Salar Coipasasta etelään, Tunupa (5400m), Uturuncu (6020m) ja Chilen rajalla sijaitseva edelleen aktiivinen Volcán Ollagüe (5865m). Yleensä haasteena on korkea ilmanala ennemmin kuin reitin tekninen haastavuus. Volcán Ollagüelle ja Uturunculle voi nousta osan matkaa myös jeepillä. Volcán Licancaburille saa oppaita Laguna Verdeltä hintaan B$3000. Tämä tulivuori on paikallisille pyhä ja sen huipulla on inkojen seremoniapaikan rauniot ja pieni laguuni.

-Sonja

Lähteet:

Lonely Planet Bolivia (8th edition)

The Rough Guide to Boliva (3rd edition)

Kielitaitoa petraamassa Madridissa

Kaikkineen Boliviassa puhutaan jopa 42 eri kieltä. Yleisin kieli, jota puhuu 60% väestöstä on espanja. Toisena ja kolmentana tulevat alkuperäiskielet ketsua (20%) ja aimara (14%) (lähde: Wikipedia). Vaellusporukastamme ainoastaan kaksi puhuu espanjaa (eikä kukaan yhtäkään alkuperäiskieltä). Lisäksi maailman 10 turisti-epäystävällisimmän maan joukkoon luokitellussa Boliviassa ei läheskään kaikkialla saa palvelua englanniksi. Tämän takia päätin syksyllä repäistä ja aloittaa espanjan opiskelun. Ei kai se kovin vaikeaa voi olla, ajattelin. Sehän on melkein kuin italiaa, jonka olen sentään kirjoittanut lukiossa. Olen nyt ollut vuoden Vuolle-opiston alkeiskurssilla (ja kuunnellut muutaman opeta-itsellesi-espanjaa-päivässä-cd:n). Varsin nopeasti huomasin, että italiasta (ja vähemmissä määrin englannista) on valtava apu ymmärtämisessä ja kielioppikiemuroiden logiikan hoksaamisessa. Sen sijaan oman tekstin tuottamisessa italia vain sotkee, ja huomaan usein solkkaavani jotain italian ja espanjan sekoitusta.

Tänä keväänä laitoin kielitaidon tulikokeeseen ja lähdin mukaan opiston järjestämälle viikon kielikurssille Madridiin. Aamupäivät oli intensiivistä opetusta (täysin espanjaksi! Opettaja mulkoili pahasti jos sanoi sanaakaan englanniksi tai suomeksi), iltapäivät välillä itsenäisempää, välillä ohjatumpaa tutustumista tähän maailman suurimpaan kylään. Kyllä, Madrid todellakin on kylä eikä kaupunki, kuten jokainen matkaopas meille jaksoi selittää. Espanjassa kaupungin tittelin saa nimittäin vain kuninkaan erikseen myöntämänä, eikä kukaan ole tullut sitä ikinä tehneeksi (sitä kuuluisaa latinalaista mañana,mañana-asennetta?)

Viikon aikana tuli koluttua vanhaa kaupunkia ja parikin taidemuseota, joskin näin biologina vetäydyin usein kaupungin melua pakoon johonkin Madridin yllättävänkin lukuisista puistoista. Päällimmäisenä Madridista jäi mieleen nimenomaan se ihmispaljous, onhan siellä melkein yhtä paljon väkeä kuin koko Suomessa yhteensä. Väenpaljous oli yhtä aikaa sekä Madridin paras että pahin puoli. Toisaalta oli ihanaa, miten joka paikassa oli elämää ja vilinää. Suomeen palattua pisti heti silmään miten autioilta kadut näyttivät ja miten paljon meillä on ihania nurmikoita joilla ei istu ketään niistä nauttimassa. Toisaalta näin suomalaisena ainainen melu ja hälinä alkoi aika ajoin ahdistaa. Mutta ehkä tämä oli hyvää totuttelua Bolivian isoja kaupunkeja ajatellen. 

Ja tehokas kielikylpy tuo viikko joka tapauksessa oli. Vaikka alkuviikosta espanjan puhuminen kangersikin aika pahasti, loppuviikosta huomasi osaavansa jo muodostaa ihan järkeviä lauseita. Ja Madridin lentokentällä jäin juttelemaan check-in-pisteellä iloisen virkailijan kanssa. Hän oli käynyt kerran Helsingissä ja ihmetteli tervehdyksien ”Terve”, ”Hyvää päivää” ja ”Hyvää huomenta” eroa, jonka hänelle sitten selitin – todo en español. 

-Sonja

Etukäteiskuvakooste

Viime aikoina ajatukset tuntuvat kääntyvät jo useita kertoja päivässä Boliviaa kohti. Jännitys ja varustehankinnat tiivistyvät ja elämää matkan jälkeen on vaikea kuvitella. Otin varaslähdön yleensä reissujen jälkeisiin muisteloihin helpottamaan kotiinpaluuta ja nostattamaan reissukuumetta. Seuraavista kuvista näette, millainen seikkailu Boliviassa voikaan odottaa...

Sitkeimmät eivät venekyytiä tarvitse siirtymäpätkällä kohti Amazonin latvoja.

Tauolla viidakkovaelluksella pilvimetsän eri kerroksissa.

Vedenpuhdistusintoilijan ylijäämäpuro ja tarzailua.

Dinosauruksia jäljittämässä Torotorossa.

Pohjoisia luolaeläväisiä maan alla!

Avarammissa kammioissa. Joko jatketaan?

Lepäilyä rankkojen dinoluolaseikkailujen jälkeen.

Jipii, suola-aavikko peili! Kuka pääsee hölmöimpään hyppyasentoon?

Jonossa vaeltaminen houkuttelee flamingoja matkimaan.

Pojat osaa ottaa levon kannalta. Onkohan keskimmäinen vaeltaja sittenkin vain kangastus aavikolla?

 Saiko Sonja tarpeeksi banaaneista? Kuka olikaan kameran takana, kun kuvaajalla oli kahvitauko? Vieläkö Viivi jaksaa roikkua? Löysikö Henri uuden kodin viikinkiluolasta? Jatkaako Venla hedelmien bongausta Suomessakin? Osoittiko Heini kaapin paikan vai veivätkö kahluuhousut auktoriteetin? Saiko Taru yhtään kuvaa tuuletellessaan reissun hienoutta? Pysyikö Antti kartalla? Saavuttiko Maiju koskaan vaellusjonon kärkeä? Yrittikö Ameli todella avata jotain koko reissun ajan? Onnistuiko Tapio pitämään vaeltamisen ja levon suhteen optimissa? Johtuvatko Mikan ilmiömäiset unenlahjat jetlagista? Seuraavatko flamingotkin Maria ilmiömäisten GPS:n käyttötaitojen vuoksi?

Nämä ja paljon muuta selvinnevät, jos vain jaksat seurata toilailujamme syksyyn saakka!

Kaikella hyvällä tahdolla ja rakkaudella,
Varkaus-vahvistus
Viivi


P.S. The background photos are found via Google. If your photo is used here without your permission, please contact us to remove the photo (or to give you the credits).