Reissuun lähtöön on tätä kirjoitellessa enää muutama päivä jäljellä! On tosin vaikea vieläkään hahmottaa, että me oikeasti tehtiin tämä! (Uskomattomin asia kuitenkin on, että sain tavarat pakattua..)

 Allekirjoittanut lyöttäytyi juhlavaellusseurueeseen juurikin Qstockin aikaan kaksi vuotta sitten, sen jälkeen porukkakin on tainnut hieman vaihtua ja ennen kaikkea, projekti hieman paisua!  Lopullinen päätös reissuun lähdöstä tehtiin rakkaan kämppikseni eli Maijun kanssa vasta seuraavana uutena vuotena, kun ensimmäinen omakustannuserä oli maksettava tilille. Sekin tietysti unohtui siinä vuoden vaihteen juhlinnassa niin, että piti kaamosvaellukselle vievässä bussissa kovaan ääneen tehdä selväksi projektipäällikölle, että lähdössä ollaan. (Silloin oli muuten tämän ruokakunnan ensimmäinen Soopan vaellus vasta edessä, joten en sitten tiedä ostettiinko sikaa säkissä vielä siinä vaiheessa.. )

Töitä on kuitenkin tehty ahkerasti siitä lähtien ja projektin puolesta voidaan puhua vuosien suunnittelusta. Nykyisestä seurueesta suurin osa ei ole tainnut olla edes paikalla, kun matkakohdetta on valittu. Toivotaan, että jotkut äänestivät silloin aikanaan hyvin puolestamme.

 Qstock 2015 oli tosiaan ennen reissua viimeinen isompi nakki ja siinähän se meni, jo kolmatta vuotta putkeen!

Työnkuva ei varsinaisesti ollut muuttunut viime vuosista, rakentamista ja purkamista se oli edelleen. Lisäksi meidän reippaat Maiju, Heini, Mika ja Antti toimivat järjestyksenvalvojina juhlapäivinä, eli taas saatiin monta näkökulmaa festarielämään! (Vähän liian läheistä näkökulmaa saivat eräät kyllä työnsä puolesta Nightwishin poikiin… nimim. katkera fanityttö.)

Työt aloitettiin ja lopetettiin Raatin aidan kanssa säheltämiseen, onneksi tänä vuonna uudelleenpystytys onnistui vähän kivuttomammin. Joka päivälle riitti kyllä töitä ja etenkin aurinkoa, välillä pääsimme vähän varjoonkin eli kitkemään taikametsää (ts. poistamaan reiteen asti yltävät nokkoset suurehkolta alalta.) Taikametsästä tehtiin myös suuri löytö, ainakin kolmekymmentä vuotta kateissa ollut lompakko!

Luottokortti oli mennyt vanhaksi vuonna 1982, mukana oli myös luoti..

Ohjelmassa oli myös pöytien, bajamajojen yms. kantelua, paineaitojen pystytystä ja päälavan rakentamista. Päälavan rakennus oli ehkä mukavinta kaikista, saattaa tosin johtua siitä, että firman miehet ovat mukavimpia ja komeimpia kaikista..

                             Iloiset työnaiset Mari ja Taru rakentamassa päälavaa

Onnellinen yhteiskuva päivän päätteeksi, huomioikaa hienot kypärät! Päälava valmistumassa taka-alalla.

Qstockissa on aina ollut hyvin monipuoliset työpäivät ja välillä meidän porukkaa pilkottiin useampaan osaan. Omien muistelmieni mukaan kiroamista aiheutti eniten minun ja Marin ponnistelut korkeiden oksien katkomiseksi pois rekkojen tieltä, ei meinannut oikein pituus riittää. Huippuhommaa oli pöytien maalaus ja järjestelmällisimmät ihmiset taisivat peräti rakastaa pöytien ja bajamajojen sijoittelun suunnittelemista.

Kaikki meni mallikkaasti, perjantaina oltiin ennen bileiden alkua vielä ylitöissä ja alue saatiin auki ajallaan. Festareilla nähtiin monia hienoja esiintyjiä, oman juhlan kruunasi ehdottomasti Nightwish! Toivottavasti pääsemme jatkossakin hommiin, silloin taidetaan tosin suunnitella jo aivan uusia retkiä..

Tämä matka alkaa tulla loppuunsa, vaikka vasta ollaan lähdössä. Onneksi tilanne on nyt muuttunut siihen suuntaan, että projektin kanssa saa painia vielä varmasti pitkään reissun jälkeenkin! ;)

-          Venla

P.s. Jännittää ihan hulluna, viikon päästä ollaan jossain sademetsän syövereissä!

Maijun muistelmat

Maijun Muistelmat: Max tuli, Max meni, 22.5. – 24.5.2015.

Olin aikaisemmin keväällä kuullut, että tutkimusmatkamme kuvaaja Max aikoi matkustaa Ouluun kartoittamaan ryhmämme kuulumisia ja toimintaa. Ja, että hän yöpyisi mahdollisesti Venlan ja minun kämpillä. Tieto yöpaikasta varmistui paria päivää ennen kameramiehen saapumista.

 Oli perjantaipäivä ja olin kiireellä polkenut takaisin Kontinkankaalta biokemian labrojen jälkeen siivoamaan siivottomassa kunnossa olevaa kämppäämme pikkupaniikissa. Meillähän kämppää saattaa välillä vähän villiintyä ja olla vähän heikommalla huomiolla ja ylläpidolla ja plaaplaaseliseli, koska molemmat meistä ollaan kiireisiä naisia monien menojemme kanssa. (Onneksi Venla lähtee myös Boliviaan. Voi olla varma, että matkassa on ihminen, joka sietää sun rutiineja ja tavaroiden epäjärjestynyttä dispersaatiota.).

Kun kämppä alkoi olemaan asutuskunnossa aloin odottelemaan saapuvaa vierasta. Tiesin, että Mika ja Heini kuskaisivat Maxin bussiasemalta kahdeksan aikoihin. Itse mietiskelin kovasti millainen tyyppi sieltä olisi tulossa asustamaan sohvalle. En ollut tavannut Maxia aikaisemmin muuten kuin kokouksessa soitetun skypepuhelun verran. Millainen pikselinen tyyppi mahtaisi olla livenä?

Sitten ovikello soi. Menin avaamaan ja siellähän olivatkin Mika, Heini ja viimeisenä Max. 

Ensimmäinen ajatus: ihan ookoo tyyppi, ei haise, kivat hiukset. Pikaisen esittelyn jälkeen kolmikko suuntasikin jo ulos kohti biologien järjestämiä rantabileitä. Itse saavuin paikalle pyörällä. Ennen kolmikkoa. Paikanpäällä seuraan liittyi Tapio. Vaellusporukka asettui sopivan välimatkan päähän muusta biologia massasta ja saivat pikkuisen, sähäkän kertakäyttögrillin tulille. Siinä paistuivatkin makoisat grillievväät. Muu SOOPAporukka lähti kotiin hieman aikaisemmin kuin minä itse.

Kun saavuin kämpille, jännitti etten vain herättäisi yövierasta. Eipä sieltä sohvalta kuulunut juuri minkäänlaista tuhinaa. Liekkö hengitti koko tyyppi. Mystisen hiljainen miesnukkuja. Plussaa näin vaellusta ajatellen, ei häiritse liiemmin kuorsaamisella, mutta saattoipa kyseessä olla myös vieraskoreutta edistävä hengityselimistö. Painuin unten maille omaan kammariin sumuisen pääni kanssa.

Aamulla heräilin noin yhdeksän maissa oven kolahdukseen. Oli lauantaipäivä ja SOOPAlaiset olivat ilmoittautuneet mukaan siivouspäivään, jona voi myydä itselleen tarpeettomiksi jääneitä vaatteita ja tavaroita pihakirppistyylillä. Meille myyntipaikka oli löytynyt Mannenkadunpuistosta. Max oli siis aikaisin liikkeellä muiden vaeltajien kanssa ja hypännyt autokyytiin kohti keskustaa. Itsehän lähdin liikkeelle puolenpäivän aikaan, kun oli saanut unista tarpeeksi ja vastuu ajoi liikkeelle. Tietenkin mielessä pyöri ruoka. Kiinalaisen buffetti, jonka olimme sopineet palkaksi hoidetuista hommista ja piristämään mieltä ja ruumista raskaan myyntipäivän jälkeen. 

Niin se myyntipäivä… Myyntipäivä jäikin odotettua lyhemmäksi. Miksikö? Oli vähän myrskyn tapainen sää. Tästä johtuen liikkeellä ei ollut hirveenä asiakkaita, mutta meidän tavarat taasen eivät olisi malttaneet pysyä aloillaan. Jep. 

Kun saavuin meidän myyntipisteelle, oli jokaisella teltanlaidalla vähintään yksi SOOPAlainen roikkumassa tukikepeissä, etteivät ne antaisi periksi. Vettä tuli taivaalta hirveissä puuskissa horisontaalisesti, mikä tietenkin kasteli kaikki myyntiin tarkoitetut ihanat asiat… Itse kuitenkin ensimmäisenä suuntasain muurikkapannun tykö ja mutustin lättysen ennen kuin aloin itse roikkumaan teltan reunoissa ja pyydystämään tuulen mukana viipottavia muovipusseja. Hetken roikuttuamme ja todettuamme, että ei tässä ole oikeen järkeä aloitimme pakkaamaan kostuneita kauppatarpeita autoihin. Tietenkin tällöin aurinko päätti tulla esiin piristämään ja valaisemaan auton peräkonttia, kun tungimme sen täyteen kierrätykseen lähteviä kaapuja. 

Päivä jatkui kuitenkin ei-niin-onnistuneen-kojuilun jälkeen. Suuntasimme pikkupoppoolla Heinin ja Mikan nöyrään majataloon. Tapion kanssa päädyimme kävelemään matkan keskustasta parin kilometrin matkan. Sää oli tässä vaiheessa erittäin myönteinen, aurinko paistoi ja voimakas myötätuuli siivitti askelta. 

Kahvittelun lomassa jutustelimme ja mietimme, kuinka monta litraa hiekkaa kissa-allergikko Max voisi hankkia rakkaalle lemmikilleen kotona. Näin me juttelimme syvällisiä. Kissanhiekasta.

Suuntasimme mahat kurnien kohti torirannassa olevaa kiinalaista. Oli aika täyttää kuvut buffetin antimilla ja jutustella suuremmalla porukalla. Mukana olivat Max, Mari, Heini, Mika, Henri, Taru, Antti, Tapio ja aikaisemmin projektissa ollut Antti, joka vielä osallistuu projektin avustamiseen aina kun pystyy. Kiitos hänelle panostuksesta! 

Ruoka maistui ehdottomasti ja juttua riitti moneen suuntaan. Itsehän en kuullut puoliakaan kovin selvästi johtuen lukossa olevista korvista. Onneksi kuulon heikentyminen ei vaikuttanut ruuan maukkauteen. Makunystyrät lauloivat.

Illaksi lähdin omille teilleni pikkusiskon tupareihin. Suuntasin takasin kämpille yhdeksän jälkeen. Aloin keittelemään teetä ja kysyin Maxilta kelpaisiko hänellekin kupponen. Kyllähän se kelpasi. Istuimme pitkän aikaa keittiön pöydän ääressä ja puhuimme paljon projektiin liittyvistä näkökulmista. Opin paljon Maxin alasta.

Maxilla on todellakin selvä palo kuvaamiseen ja dokumentin tekemiseen. Ala kuulostaa rankalta ja vaatii tekijöiltään paljon omistautumista. Palkka ei ole aina itsestäänselvyys. Vähän niin kuin tutkijoilla, joiden pitää hakea rahoituksia tutkimuksilleen ja projekteilleen, joita he haluavat tutkia ja opiskella. Max tapasi joukkomme lapissa keskellä korpea, joka oli kylläkin ammuttu täyteen ihmisiä, mutta jostain syystä hän törmäsi ryhmämme suulpalttiin, Mikaan, joka kertoi hänelle projektistamme. Jostain kumman syystä Max suostui antamaan käyntikorttinsa. Pitää olla hieman hullu, että suostui. Sopii hyvin meidän poppooseen siis. 

Juttelun hyytyessä väsy alkoi olemaan kova ja kumpikin kääntyi yöpuulle. Seuraavana aamuna heräsin myöhään aamulla. Kuulin ääniä muualta asunnosta. Näemmä Max oli myös hereillä tekemässä eväitä. Seuraavana Max olikin jo suuntamassa ovesta ulos jatkamaan takaisin Helsinkiin kuvausprojektejaan. Itse vielä unenpöpperössä ihmettelin menoa kunnes tuli heippojen paikka ja Max päätti hyvästellä halaamalla. Itsehän olin edelleen pyjamissa, hiukset likaisina ja täysin mörön näköisenä eli aika pelottavan näköinen. Vaatii rohkeutta lähestyä sellaista rölliä. Max on siis myös rohkea.

Terkuin, tarkkailija Maiju

Karhukankaalla virkistäytymässä

Päärakennus ja pihapelailevia juhlavaeltajia

Ettei juhlavaellusprojekti olisi ihan pelkkää työntekoa ja puurtamista, 3.-4. toukokuuta pidettiin virkistäytymisviikonloppu Karhukankaan Koskelassa Haapavedellä. Opiskelijavapun jälkeen yhdellä jos toisella oli jotain, mistä virkistäytyä. Suurin osa viikonloppuun osallistuneista 12 projektityöskentelijästä osallistui myös aamupäivästä tienvarsien siivoukseen, joka osoittautui luulojamme hitaammaksi ja työvälineet kauniisti kuvailtuna vähän riittämättömiksi ja ei-niin-hyvin toimiviksi. Homma venyi siis pitkälle iltapäivään ja siivotut tienvarsikilometrit jäivät alakanttiin arvioidusta.



Mökille oli etukäteen ehtinyt jo ruokaryhmä, joka suoritti ostokset ja ruokasuunnittelun koko katraalle. Nälkäinen tienvarren puhdistuspartio pääsikin valmiiseen pöytään lihapullamuussin ääreen. Sauna oli myös ollut lämpimänä jo pidempään ja vähemmistönä sekä nopeammin aterioivina miehet valtasivat sen ensin. Lämpöisiä puusaunan löylyjä riitti kuitenkin kaikille kolmelle saunaerälle.

Saunan ja muiden rakennuksien eriparisuutta kummasteltiin, sillä siinä missä päärakennus oli ollut pystyssä ja saman suvun hallussa tiettävästi jo 400 vuotta, saunan puurakenteet tuoksuivat vielä tuoreelle puulle ja ledivalot kimmeltelivät katossa. Pihapiirissä oli myös vanhemman koulukunnan pari aittaa ja mylly, jotka oli haalittu paikalle ties mistä.

Lauantai-illan kohokohtana oli vuorossa grillailua. Kaikki olivat varanneet enemmän tai vähemmän grilliherkkuja mukaansa ja koko homma meinasikin mennä hyvän matkaa syömäöverien puolelle, olihan lounaasta jo muutama tunti aikaa. Ruokia tasailtiin vähemmän varustautuneiden ja isoruokaisten suuntaan ja jokainen sai tehtyä tilaa myös muurikkalätyille.

Eväät grillissä, nälkäisimmät paistomestareina. Taustalla uutukainen sauna.

Illan pimetessä pelailtiin lautapelejä, paranneltiin närästystä, koomailtiin maha pystyssä, leivottiin uunipellinkokoisia täytekakun kerroksia ja tutkittiin Bolivia-esitteitä, joita oli saatu suurlähetystöstä Tukholmasta. Valitettavasti suurlähetystön esitteistä ei ollut paljoakaan konkreettista apua. Lähinnä suuret ja kauniit kuvat houkuttelivat matkailijaa ympäri Bolivian nähtävyyksiä ja maisemakohteita. Lonely Planetin opaskirjanen sen sijaan kertoili yhtä sun toista yleisellä tasolla.

Yläkerran laitoja kohti madaltuvan katon alta löytyivät makuupaikat useimmille unisille, jokunen jäi alakertaankin ja Mika, Heini sekä Meemi-koira sulkeutuivat saunakammariin. Meemiä taisi harmittaa koira-allergiset ihmiset enemmän kuin allergisia koira ja surkeaa ulinaa olikin kuultavissa pitkin viikonloppua, kun ikävät ihmiset olivat sulkeutuneet sisätiloihin, jonne ei eläinkunnan edustajalla ollut asiaa.

Aamupalalle valuttiin pirteys-/heräämistottumis-/vanhuus-/tai ties missä -järjestyksessä. Aamupäivää kulutettiin lähes samoissa merkeissä kuin iltaa ennen pyörremyrskyn kaltaista ruoanlaitto- ja kakun täyttö- & koristeluhärdelliä, jonka aiheuttivat eräät nimeltä mainitsemattomat "eteläiset" bussiaikatauluineen. Kakku leivottiin projektin kaksivuotispäivän kunniaksi. Lopulta lounas ja kakku saatiin syötyä ja kiireiset ehtivät matkan päälle ajoissa. Allekirjoittanut voi vain arvailla loppusiivouksen sujuvuutta ja ylijääneen ruoan määrää lähdettyään kiirehtimään bussinsa perään.

Kakku valmistuu valvovan silmän alla.

Ja ne karhut. Niitä riitti. Tuvan seinällä roikkui karhun talja täytettyine päineen, oven vieressä sisäpuolella vahtia piti miehenmittainen puinen karhu ja pihapiirissä oli kolmen karhun piiri, unohtamatta kakkua väijyvää tuolikiikkujaa (kuvassa) ja sukuviirin karhua.

Kokemukset jäivät kovasti plussan puolelle ja ennen kaikkea tuntui hyvältä nähdä ihmisiä, joiden kanssa valmistautuu suureen koitokseen Juhlavaellukseen Boliviaan.

Voisin vielä loppuun yrittää kiteyttää, mitä tästä kaikesta opimme:

• Jos halutaan virkistäytyä projektista viikonlopun aikana, projektitöitä ei voi ympätä samalle viikonlopulle (ehkä max. pikku kokous, muttei tempaushommia!)
• Suurlähetystö voi olla hyvä tiedonlähde tai köyhä mainostaja (esitteitä varten jouduttiin lähettämään palautuskuori palautusmerkkeineen)
• Käyttämämme mökki soveltuu tarvittaessa jatkossakin samantyyppiseen toimintaan
• ÄLÄ SYÖ LIIKAA! Tulee vain ikävä olo.

Viivi