Juhlavaelluksen 2015 synnytytystuskat - eli miten kaikki sai alkunsa

Juhlavaelluksen varainkeruu saavutti nyt tavoitteensa, rahat reissuun ovat kasassa ja 13 soopalaisen ryhmämme seikkailu on alkamassa. Blogimme ja facebook-sivumme ovat viime aikoina saaneet runsaasti uusia lukijoita. Heitä ajatellen, tässä vaiheessa on paikallaan kerrata ja muistella, miten tähän on tultu ja tämä kaikki on saavutettu.

Tässä blogikirjoituksessa muistelen juhlavaellusprojektin alkuaikoja, edellisen juhlavaelluksen raunioilta siihen saakka, kun tämän juhlavaelluksen ilmoittautumisaika meni kiinni ja matkaanlähtijät olivat selvillä. Bolivia-projektin siemen lähti itämään edellisen juhlavaelluksen 2010 epäonnistuttua. Siemen iti vuoden 2011 kunnes kunnes verso putkahti pintaan keväällä 2012, kun juhlavaellusta vuodelle 2015 alettiin virallisesti SOOPAn toimesta valmistelemaan. Verso kasvoi varsin haarakkaaksi kevääseen 2013 mennessä. Silloin liiat rönsyt karsittiin ja jäljelle jäi vain yksi suunta – Boliviaan!

Tämän Oulun yliopiston partiolippukunnan SOOPA ry:n 25-vuotis juhlavaelluksen syntykipinä iskettiin jo 2010. Itse olin aloittanut SOOPAssa juuri niihin aikoihin. Ensin osallistumalla muutamaan koloiltaan ja pikkutapahtumaan, ja tästä rohkaistuneena menin mukaan kaikille avoimiin SOOPAn hallituksen kokouksiin. Eräässä kokouksessa kuulin, että 2010 oli SOOPAn 20:es juhlavuosi, kun lippukunnan perustamisesta 21.2.1990 oli kulunut 20 vuotta. Edellisinä juhlavuosina oli tehty seuraavat juhlavaellukset: 1995 Huippuvuorille, 2000 Grönlantiin ja 2005 Peruun. Tuossa kokouksessa kävi ilmi, ettei mikään parttio (vartio SOOPAssa) ollut ryhtynyt valmistelemaan juhlavaellusta, joten hallitus koki siinä kokouksessa, että sen tulee ottaa järjestelyvastuu. Aikaa oli vähän, koska juhlavuosi oli meneillään. Näytti epävarmalta, että saataisiin vaellusryhmää yksittäiseen kohteeseen koottua. Rahaakaan ei ollut käytettävissä kuin muutamia satasia. Siksi päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että 20-vuotis juhlavaelluksen suunnitelmaksi syntyi UKK-reitin läpivaellus viestiperiaatteella. Eli jokainen halukas soopalainen varaisisi reitistä jonkin pätkän ja näin SOOPA vaeltaisi koko Suomen läpi. Suunnitelma oli hyvä ja juhlavaelluksen henkeen sopiva. Kävi kuitenkin niin, että halukkaita soopalaisia löytyi vain UKK-reitin muutamille yksittäiselle pätkille, joten 20-vuotis juhlavaellus ei toteutunut.

Minä olin tuon kokouksen jälkeen kuin herätyksen saanut! En ollut sitä ennen kuullut aikaisemmista juhlavaelluksista. Sen lisäksi, että SOOPAssa toimimalla löytää samanhenkistä vaellusseuraa ja pääsee opiskelijahintaisille vaelluksille Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan, niin olisi siis myös mahdollista päästä paljon kauemmaksi: Huippuvuorille, Grönlantiin tai kaukaiseen Peruun saakka! Minua jäi kutittamaan ajatus jännittävistä seikkailuista ja mielessäni kuulsivat jo upeat maisemat ja eksoottiset elämykset. Tuon 2010 juhlavaelluksen peruuntumisen hetkellä päätin, että seuraavalle juhlavaellukselle osallistun ja silloin mennään kauas!

Vuosien 2010 ja 2011 aikana pidin juhlavaelluksen mielessä. Keskustelin asiasta vähän kaikkien soopalaisten kanssa, uusien ja vanhojen. Kartoitin, löytyisikö halukkaita alkaa järjestämään seuraavaa juhlavaellusta. Useimpien mielestä oli kuitenkin liian aikaista puhua asiasta. Vuosi 2015 vaikutti olevan niin kaukana, että monien mielestä oli mahdotonta suunnitella asioita niin monen vuoden päähän. Minusta oli tärkeää aloittaa aikaisin, koska laskelmieni mukaan kauas pääsemiseen tarvittaisiin 1000-3000€/henkilö. Laskin, että tuon summan keräämiseen tarvitaan vähintään kaksi vuotta.

Yksi soopalainen, Venla Ö, innostui juhlavaelluksesta. Ja muutamia muitakin kiinnostuneita löytyi. Kevään 2012 keskusteluissa syntyi ajatus, että nyt on oikea hetki pitää yhdessä palaveri ja suunnitella, miten seuraava juhlavaellus potkaistaan käyntiin. Huhtikuun 18. iltana pidettiin sitten kololla Juhlavaellushaaveiden koloilta (Dreaming of SOOPA Anniversary Hike 2015). Siellä edellisellä juhlavaelluksella Perussa olleet muistelivat projektin järjestelyjä silloin. Illassa kirjattiin ylös kohdeideoita ja piirreltiin suuntaviivoja, miten projektia kannattaisi lähteä käynnistelemään. Koska SOOPAn toiminta hiljenee kesäksi, niin päätettiin, että syksyllä aloitetaan koloillalla, jossa jokainen esittelee oman haaveiden kohteensa muutamalla kuvalla tai kalvolla ja perustelee miksi se olisi hyvä juhlavaelluskohde. Jaoimme palaverissa alustavasti kohteita, jottei kävisi niin että kaksi soopalaista esittelisi saman kohteen.

Syksy 2012 ehti kuitenkin pitkälle, ennenkuin pidettiin sitten vaelluskohteiden haaveiden ilta. Mikään kohteista ei heti sytyttänyt ”tuonne!”. Kohteiden esittelyilta houkutteli paikalle kevään ihmisten lisäksi uusia ihmisiä. Näillä ihmisillä oli uusia ideoita ja päätettiin järjestää toinen kohteiden esittelyilta samalla idealla. Kävi sitten niin, että kun aikaa vuoteen 2015 oli paljon, niin näitä kohteiden esittelyiltoja järjestettiin syksyn aikana aika monta, neljä tai viisi. Kohteita oli loppujen lopuksi paljon ja näistä aloimme äänestämään lopullista kohdetta. Äänestyksestä muodostui vaikea, emmekä hetkittäin olleet yhtä mieltä edes äänestystavasta.

Helmikuuhun mennessä kohteista oli kuitenkin saatu valittua kolme: Mongolia, Brittiläinen Kolumbia (Kanadan länsiosa) ja Bolivia. Tässä vaiheessa päätettiin järjestää juhlavaelluksen virallinen perustamiskokous. 13. helmikuuta 2013. Siinä oli tarkoitus valita lopullisesti kohde ja sopia yhteiset säännöt, joiden mukaan projektia lähdetään viemään eteenpäin. Ensimmäisessä kokouksessa tulosta ei kuitenkaan syntynyt, vaan piti jatkaa toiseen kokoukseen. Brittiläinen Kolumbia saatiin kohteista tiputettua pois. Seuraavassa kokouksessa äänestettiin seuraavalla tavalla, lyhennetty lainaus pöytäkirjasta: ”Ääntenlaskutavaksi sovittiin, että jokaisella äänestäjällä on kolme ääntä. Sallitut ääniyhdistelmät 1 – 1 (äänestäjä haluaa kumpaankin kohteeseen yhtä paljon), 1 – 2 (äänestäjä haluaa toiseen kohteeseen enemmän kuin toiseen), 0 – 2 (äänestäjä haluaa toiseen kohteeseen, muttei ollenkaan toiseen). Äänet jakautuivat tasan niin määrällisesti kuin jakaumaltaankin. Päätettiin, että valitaan projektinjohtaja, jolla on oikeus päättää, minne mennään”.

Projektipäälliköksi valittiin Antti Y ja hänen päätöksellään juhlavaellus 2015 suunnattiin Boliviaan. Kokouksessa valittiin myös muut vastuuhenkilöt ja muodostettiin edellisen juhlavaelluksen Peru 2005 mukaan projektin organisaatio: tempausryhmä, tiedonhankintaryhmä, sponsoriryhmä, koulutusryhmä, tiedonhankintaryhmä ja yhteishenkiryhmä. Laadittiin alustava aikataulu, jonka mukaan viimeinen ilmoittautumispäivä juhlavaelluksen oli 31.12.2013. Tällä valinnalla tavoiteltiin vielä kevään fukseja mukaan reissuun. Laadittiin alustava tulo- ja menoarvio. Rahaa arvioitiin tarvittavan 3000€/soopalainen. Päätettiin, että maksimissaan 30 soopalaista on ryhmän koko, josta seurasi kokonaisbudjetiksi 90 000€.

Projekti käynnistyi hapuillen. Organisaatiossa oli monta ryhmää, joiden vastuut, tavoitteet ja tehtävät eivät olleet selviä. Ryhmien välinen tiedonsiirto ei onnistunut ja kokonaisuutena juhlavaellusryhmä ei ryhmäytynyt hyvin. Keväällä teimme Bauhausin inventointi -tempauksen. Ja saimme luotua yhteyksiä ja sovimme talkooavusta Erämessuille ja Qstockiin. Ne onnistuivatkin hyvin ja ryhmän henki kohosi. Sen jälkeen kävi niin, että syksy ehti pitkälle, ennenkuin ryhmä järjestäytyi. Syksyllä teimme SOOPA:lle vuosikalenterin ja möimme sitä noin 100 kpl. Lisäksi möimme kesän ja syksyn aikana, luokkaretkeläisten tapaan, pikkuserkun parhaita keksejä noin sata laatikkoa.

Vuoden vaihteessa tuli viimeinen ilmoittautumispäivä vaellukselle vastaan. Juhlavaellukselle ilmoittautui kaiken kaikkiaan 17 soopalaista. Määrä oli vähemmän kuin tavoiteltiin (30), mutta riittävän suuri, että tempausten järjestämiseen vaadittavat vähintään 10 saadaan joka kerta kasaan. Juhlavaellusprojektin ensimmäinen vuosi oli hidasta etenemistä. Ryhmät ja niiden toimintatavat hakivat muotoaan. Ryhmien vastuuvetäjät vaihtuivat usein. Juhlavaellusprojektiin tuli uusia jäseniä, mutta myös lähti pois. Ensimmäinen vuosi siis oli aika levotonta aikaa. Vielä oltiin kaukana tavoitteesta 3000€/henkilö. Ensimmäisen vuoden jälkeen tilillä oli noin 3000 €, eli 1/17 osa projektin tavoitteesta oli vasta saavutettu. Monilla oli suuri epävarmuus, tuleeko tästä yhtään mitään...

- Antti

Torotoro - Dinojen jäljillä

Jännistä maisemista vielä jännempiin. Vaikka Torotoron kansallispuisto oli kolmesta kohteesta ensimmäisenä tiputusuhan alla, omat odotukseni sinne olivat korkealla. Mukaan lähti myös lontoolainen Marleena, johon Ameli tutustui papukaija-harjoittelunsa aikana. Tutustuminen ja ryhmäytyminen (buffi-huivin ja lippiksen luovutus) hoidettiin Jodangassa heti Amborosta palattua, ja sitten olikin aika matkata Cochabambaan ja sieltä Las Lilasin koirakamujen saattelemana Torotoroon.

Lähtöaamu Cochabambasta sai kylmän hien pintaan kun taksikuski kysyi useampaan kertaan tietä muilta tielläliikkujilta bussien lähtöpaikalle samalla kun kello tikitti kohti lähtöaikaa. Sittenkin kun ehdittiin, niin bussi paljastui melkoisen hikiseksi kopiksi. Ei muuta kuin pahoinvointilääkkeet ja kokat poskeen ja matkaan.

Torotoroon saavuttiin keskellä yötä, ja sisäänheittäjä ohjasti meidät nopeasti ilmeisesti bussifirman omistamaan hostelliin. Seuraavana aamuna hostellia päätettiin vaihtaa, koska lennokkaasti Marleenalle opetetuin sanoin kyseessä oli ”saatanan paska hostelli”. Kyllä oli hauskaa opettaa hyödyllisiä suomenkielen lauseita, kun kaikki mitä Marleena sanoi tuli juuri oikealla ääntämisellä suoraan sydämestä.

Tällä kaijalla olisi tarinoita kerrottavana

Uudeksi majapaikaksi valikoitui Santa Barbara -hostelli, jonka omistaja oli kyllä olemukseltaan aivan kuin eläköitynyt agentti, tai lemmikkipapukaijan perusteella ex-merirosvo. Hieno mies, väsäsi meille aamiaisenkin omin käsin. Ensimmäinen päivä meni järjestelyihin, seuraavana lähdettiin luolaretkelle. Sonja ja Heini tosin jäivät hostellille vatsatautisina.

Mutta tourista! Ensimmäisellä pysähdyksellä ihasteltiin kylää ympäröiviä ”dinosauruksen selkänikamia” ja puhuttiin muutenkin maanmuodostumista. 

Kerrostuminen, poimuttuminen, kuluminen. Joka välissä on joki. Kuva © Mari.

On kyllä helkutin hienoa, miten kovempi kivilaji jää muodostamaan näin jänniä muotoja, samalla kun koko laakso kuluu pikkuhiljaa matalammaksi! Pienen kiipeilyn jälkeen löytyi myös dinon pää yhdessä muiden kivieläinten kanssa, ja siitä jatkettiin yllättävän tutunnäköisille luolille ja kivikoille. Hyvin osaavat kyllä bolivialaiset tuotteistaa ympäristöään, vaikka infrastruktuurin rakentaminen onkin kesken (perhanan sähkötyöt, ei saanut lämmintä vettä suihkusta). 

Max on kuvassa, joten tätä ei voi syyttää kuvan laadusta.
Ottaja allekirjoittanut.

Bolivialaiset tykkäävät ihan pikkuisen dinosauruksista. Vaan syytä onkin! Ihka oikeita varpaan painumia oli yltympäriinsä kylän ympärillä, suoja-aidat vielä tuloillaan etteivät tämmöiset turistileetit tallustelisi niiden päällä. Olisihan se sääli kuluttaa pois jälkiä, joissa oikein näkee miten varvas on siirtänyt mutaa syrjään ja takajalka tullut perästä ja osin peittänyt etujalan jälkeä. Ai että! Kuluvathan ne toki joka tapauksessa, nyt kun ovat sään armoilla, mutta arvostan jokaista aitaa ja merkittyä polkua joilla pikkuhijaa kasvavia turistivirtoja ohjaillaan. 

Tippukiviluola Umajalanta (=katoava vesi) oli varsinkin ensikertalaisille melkoinen kokemus. Välillä sai ryömiä ahtaista kallionkoloista, välillä roikkua köyden varassa. Viiville tämmöinen helppo ohjattu reitti ei riittänyt, piti saada tutkia vielä sivuonkaloitakin aina kun ehti. Varoitukset lepakonpaskasta ja vaatteet sotkevasta kosteudesta eivät olleet turhia, mutta Haixit pitivät!

Vatsatauti siirtyi eteenpäin, niin että ensin Heini ja sitten Sonja pääsivät myös retkille mukaan, samalla kun oli Maijun vuoro jäädä potemaan. Seuraavat retket suuntasivat kanjonille ja vesiputouksille, joissa pääsi myös uimaan! Varsinkin El Vergel oli turkoosi keidas, jossa uiminen oli hiukan epätodellisen oloista, osin koska se oli niin helppoa kunhan sinne asti oli päässyt. Luonnon muovaamaa vesiliukumäkeäkin sai laskea.

El Vergel. Kuivasta kaudesta huolimatta vettä suihkusi seinästä.

Matkalla kyllä polvet tutisivat useammastakin syystä, ensin näköalapaikalla kielekkeen 250 m pudotuksen vuoksi, toiseksi kun sama matka piti laskeutua kivisiä portaita pitkin. Opaskirjan 800 porrasta voi hyvin pitää paikkansa, sillä alatasanteelle mennessä askelmia laskettiin olevan 542 ja sen jälkeen tuli vielä jokunen.

Saatiin taas oikoa jalkoja. Ja koukistaa niitä.

Itse kyläkin oli mielenkiintoinen, mutta siitä mainitsen tässä vain aivan ihanan karitsan (tai laaman- tai alpakanpoikasen, miksi niitä nyt kutsutaankaan), joka veti lenkkiä ja määki ja pomppi ympäriinsä eräässä kylän ravintoloista yhdessä emännän lasten kanssa, samalla kun kulkukissa kerjäsi tehokkaasti ruokaa pöydästä.

En edes ole luonnonmantsalainen, saati geologi, mutta Boliviassa on täytynyt monta kertaa pysähtyä kuvaamaan ja ihastelemaan kiviä. Erityisesti Torotorossa, missä hiekat ja kivet esiintyivät kaikissa sateenkaaren väreissä ja niiden yhdistelmissä. Saisiko olla hiekkakasa, jossa pohjalla on kirkkaankeltaista ja päällä vaaleansinistä hiekkaa? Tai miellyttäisikö enemmän puna-violettiraitainen kivi tai kilometrien mittaiset kvartsisuonet?

Mari, ilmeisesti matkan virkaatekevä geologi

PS. Koka muuten toimii matkapahoinvointiin paremmin kuin matkapahoinvointilääke.

Reissuun lähtöön on tätä kirjoitellessa enää muutama päivä jäljellä! On tosin vaikea vieläkään hahmottaa, että me oikeasti tehtiin tämä! (Uskomattomin asia kuitenkin on, että sain tavarat pakattua..)

 Allekirjoittanut lyöttäytyi juhlavaellusseurueeseen juurikin Qstockin aikaan kaksi vuotta sitten, sen jälkeen porukkakin on tainnut hieman vaihtua ja ennen kaikkea, projekti hieman paisua!  Lopullinen päätös reissuun lähdöstä tehtiin rakkaan kämppikseni eli Maijun kanssa vasta seuraavana uutena vuotena, kun ensimmäinen omakustannuserä oli maksettava tilille. Sekin tietysti unohtui siinä vuoden vaihteen juhlinnassa niin, että piti kaamosvaellukselle vievässä bussissa kovaan ääneen tehdä selväksi projektipäällikölle, että lähdössä ollaan. (Silloin oli muuten tämän ruokakunnan ensimmäinen Soopan vaellus vasta edessä, joten en sitten tiedä ostettiinko sikaa säkissä vielä siinä vaiheessa.. )

Töitä on kuitenkin tehty ahkerasti siitä lähtien ja projektin puolesta voidaan puhua vuosien suunnittelusta. Nykyisestä seurueesta suurin osa ei ole tainnut olla edes paikalla, kun matkakohdetta on valittu. Toivotaan, että jotkut äänestivät silloin aikanaan hyvin puolestamme.

 Qstock 2015 oli tosiaan ennen reissua viimeinen isompi nakki ja siinähän se meni, jo kolmatta vuotta putkeen!

Työnkuva ei varsinaisesti ollut muuttunut viime vuosista, rakentamista ja purkamista se oli edelleen. Lisäksi meidän reippaat Maiju, Heini, Mika ja Antti toimivat järjestyksenvalvojina juhlapäivinä, eli taas saatiin monta näkökulmaa festarielämään! (Vähän liian läheistä näkökulmaa saivat eräät kyllä työnsä puolesta Nightwishin poikiin… nimim. katkera fanityttö.)

Työt aloitettiin ja lopetettiin Raatin aidan kanssa säheltämiseen, onneksi tänä vuonna uudelleenpystytys onnistui vähän kivuttomammin. Joka päivälle riitti kyllä töitä ja etenkin aurinkoa, välillä pääsimme vähän varjoonkin eli kitkemään taikametsää (ts. poistamaan reiteen asti yltävät nokkoset suurehkolta alalta.) Taikametsästä tehtiin myös suuri löytö, ainakin kolmekymmentä vuotta kateissa ollut lompakko!

Luottokortti oli mennyt vanhaksi vuonna 1982, mukana oli myös luoti..

Ohjelmassa oli myös pöytien, bajamajojen yms. kantelua, paineaitojen pystytystä ja päälavan rakentamista. Päälavan rakennus oli ehkä mukavinta kaikista, saattaa tosin johtua siitä, että firman miehet ovat mukavimpia ja komeimpia kaikista..

                             Iloiset työnaiset Mari ja Taru rakentamassa päälavaa

Onnellinen yhteiskuva päivän päätteeksi, huomioikaa hienot kypärät! Päälava valmistumassa taka-alalla.

Qstockissa on aina ollut hyvin monipuoliset työpäivät ja välillä meidän porukkaa pilkottiin useampaan osaan. Omien muistelmieni mukaan kiroamista aiheutti eniten minun ja Marin ponnistelut korkeiden oksien katkomiseksi pois rekkojen tieltä, ei meinannut oikein pituus riittää. Huippuhommaa oli pöytien maalaus ja järjestelmällisimmät ihmiset taisivat peräti rakastaa pöytien ja bajamajojen sijoittelun suunnittelemista.

Kaikki meni mallikkaasti, perjantaina oltiin ennen bileiden alkua vielä ylitöissä ja alue saatiin auki ajallaan. Festareilla nähtiin monia hienoja esiintyjiä, oman juhlan kruunasi ehdottomasti Nightwish! Toivottavasti pääsemme jatkossakin hommiin, silloin taidetaan tosin suunnitella jo aivan uusia retkiä..

Tämä matka alkaa tulla loppuunsa, vaikka vasta ollaan lähdössä. Onneksi tilanne on nyt muuttunut siihen suuntaan, että projektin kanssa saa painia vielä varmasti pitkään reissun jälkeenkin! ;)

-          Venla

P.s. Jännittää ihan hulluna, viikon päästä ollaan jossain sademetsän syövereissä!