Ilmastoitumassa yläilmoissa

2.9. La Paz, takana bussissa nukuttu yö ja edessä päätökset, mihin kuluttaa viimeiset päivät Boliviassa. La Paz on Bolivian hallinnollisena pääkaupunkina myös varsinainen turismin pääkaupunki, joten tekemistä ja näkemistä riittää sekä kaupungissa että lähiympäristössä järjestettävillä retkillä. Tulimme La Paziin jo keskiviikkoaamuna hyvissä ajoin ennen sunnuntain lentoa. Päiviä oli siis kulutettavaksi kokonaista neljä vajaan kahden sijasta. Kuoleman tie ja köysirata, Titicaca ja Tiwanaku, La Pazin kondolihissit ja näköalatasanteet. Miksi mikään ei ottanut napatakseen?

La Pazin ja esikaupunki El Alton rajamailta (ei oma kuva).

Kaupungista keskipäivän auringon suuntaan eli pohjoiseen tähyillessä erottuu vuoren huippu, Huayna Potosi. Retkiä järjestetään tietysti myös sinne ja rahaa vastaan voi kuka tahansa matkailija lähteä lyhyen köyden päähän oppaan ulkoilutettavaksi. Kiertelyn ja kaartelun tuloksena löysin ei-sen-halvimman firman, jonka vanha asiakaskin vakuutti oppaiden ammattitaitoa ja oman etenemistahdin tärkeyttä. Viimein torstaina alkoi tämänkin arpojan loppu reissun kohde selkiytyä. Vuoristoretki kiinnosti eniten.

Lähtökohdat eivät olleet hääppöiset: viimeisen vuoden rasitusvammojen tiukasti rajoittamat treenailut, turisteileva maha, yleisen kolmen päivän taktiikan sijasta aikataulun rajoittama kaksi päivää vuorilla, vuodenajalle epätyypillinen  lumisade-ennuste, akklimatisaatio alle 5000 metrin tasolle (kts. ilmastoitumiset tekstin lopusta), satasta hätyyttelevä lepopulssi eikä vähäisimpänä ne kovassa rasituksessa oireilevat rasitusvammat. Sieltä täältä kootut lainavarusteet olisivat olleet laadukkaammat, jos olisin ollut isompikokoinen. Ilmeisesti rääpäleillä ei ole kiipeilyhaluja Etelä-Amerikassa... Olenkohan järjiltäni, miksi haluan tehdä tämän, pyöri mielessäni ennen lähtöä. Varmuutta tekemisiini sain vertailukohdasta - saman firman matkassa 3-päiväiseen reissuun lähtevät brittipojat, jotka olivat nähneet hostellinsa ikkunasta saman vuoren ja päättivät retkeillä siellä suloisen tietämättöminä mistään vuorikiipeilyyn liittyvästä.

Vielä ei hymyilytä,
yläleirissä valmistautumassa.

Pojat vetivät jo menomatkalla soroche-tabletteja, jotka paljastuivat aspiriinin, kofeiinin ja salofeenin seokseksi. (Näistä viimeinen on salisyylihapon ja parasetamolin esteröitymistuote, jota käytetään mm. reumakipuihin.) Särkylääke ja kofeiini voivat kuuleman mukaan auttaa myös krapulaan, mene ja tiedä. Itse valmistauduin koitokseen imuroimalla kaiken tarjotun keiton ja suurimman osan muustakin ruuasta, vaikka hienoista pakottamisen makua olikin ilmassa, juomalla runsaasti sekä teetä että vettä ja menemällä vuorella nukkumaan pian kuuden jälkeen illalla.

Matka perusleiristä ~4750 m, johon pääsi siis autokyydillä, yläleiriin 5130 m meinasi jo unohtua välistä. Sehän oli niin helppo, että kokkimme pyylevä bolivialaisrouva pitkässä hameessaan ja hartiahuivissaan kiskaisi jalkaansa vaelluskengät ja oli jo majalla vastassa, kun itse perusleirissä lounastettuani kipusin 400 metriä yläleiriin oppaani Silverion kanssa rinkassani vain henkilökohtaiset yöpymis- ja vuorivarusteeni.

Pilvien rakoilua yläleirissä.

Heräsin heti lauantain puolella 6.9. tähtikirkkaaseen yöhön levättyäni hyvin. Aamupalan jälkeen noin 1000 vertikaalimetrin matka ylös pääsi alkamaan. Jo alkumatkasta sain kuoriutua oppaan suosittelemista kerroksista sillä lähes tuulettomassa muutaman asteen pakkasessa ei kovin paljoa päälle tarvitse, varsinkaan ylämäkeen urheillessa. Puolimatkan kohdalla jyrkässä nousussa aamupalani alkoi kärkkäästi vaatia keskustelua jälleennäkemisestä. Puuskuttaen yhä ankarammin suostuttelin sen jatkamaan kanssani. Tarvitsinhan kaiken mahdollisen energian.

Ilmaa sai haukkoa happimolekyylien etsiessä toisiaan, sillä 5500 m korkeuden jälkeen hapen osapaine oli pudonnut jo alle puolen merenpinnan tasosta. Luntakin oli alkanut sataa jossain vaiheessa nousua ja perässä tulevien retkueiden lamppujen kajo himmentyä. Bolivialaisen vehnäleipäaamiaisen energia ei tietysti riittänyt huipulle ja puolikas banaani auttoi vain hetkisen. Viimeistä tiukkaa nousua huipulle vietiin siis napakassa hapen- ja energianpuutteessa päivänvalon puskiessa pilvien lomasta. Yhtäkkiä olin huippuharjanteen päässä, sen korkeimmassa kohdassa. 6083 m tiesi GPS kertoa. Oliko lie vähemmän lunta vai jotain epätarkkuutta ilmassa, koska heittoa viralliseen 6088 m oli viisi metriä?

Nyt hymyilyttää!

Tyytyväinen opas.

Hei nyt hetkinen, joko me ollaan huipulla? Oliko tämä oikeasti näin helppoa? Olin juuri kiivennyt (kävellyt välillä tiukkaankin ylämäkeen) 1000 m yli kuuden kilometrin korkeudelle merenpinnasta vajaaseen viiteen tuntiin pehmeässä lumessa. Jospa sitten vaikka tankkais energiaa paluumatkalle?

 Huippukuvien (kts. vasen&oikee),
 -keksien ja -mehujen jälkeen lähdimmekin alaspäin antaen tilaa seuraaville seurueille. Meitä ennen huipulla oli sinä päivänä käynyt vain yksi opas-asiakasretkue.

Matkalla alas minulle paljastui reittimme ympäristö. Olimme pujotelleet valtavien railojen ja jääputouksien ohi pimeydessä niitä näkemättä. Alaspäin pehmeä lumi oli siunaus siinä missä ylöspäin kirous. Vajaa puolitoista tuntia myöhemmin tulimme jo yläleiriin sopivasti toiselle aamiaiselle vain jatkaaksemme pian kohti perusleiriä ja autokyytiä La Paziin.

Mikä vuoristotauti? En saanut lainkaan oireita, kuten päänsärkyä, kuvotusta, turvotusta tai nestettä keuhkoihin, vain ohut ilma hidasti matkantekoa. Paineet mahassa tasoittuivat välittömästi jo 4000 metrin jälkeen. Kunto riitti sillä 5 h oli reitin ohjeajan alaraja. Lumi pehmusti laskeutumista lähes perusleirin tasolle asti säästäen kantapääni ylirasitukselta.

Tältä olis voinu näyttää ilman lumisadetta! (Kuva hakukoneiden syövereistä...)

Kiitokset ensimmäisen kuustonniseni valloitukseen johtaneille tekijöille, eli

• Tutkimusmatka Boliviaan -matkalle, joka takasi hyvän ilmastoitumisen,
• koko matkaseurueelle, erityisesti Marille, joka tsemppasi kun epäröin lähtemistä ripulin kourissa: "Käyt vaikka paskomassa housuus siellä vuorella, onhan sekin kokemus",
• Silverio-oppaalleni, joka johdatti minut tuoreen lumen keskellä turvallisesti ja tsemppasi (tarpeettomankin paljon?) "Motivation Biibi!" sekä "Don't worry, trust me!" sekä
• Terolle, joka puhui minut mukaan koko Juhlavaellus-projektiin.

Auringonnousun olisin voinut haluta nähdä huipulta. Ehkä seuraavalta sitten!



Viivi, joka porukan ainoana erkaantui oikeasti omille teilleen


Ilmastoitumiset:
21.-26.8.
Majapaikat Cochabambassa 2600 m ja Torotorossa 2700 m, neljän tonnin hivutuksia bussimatkoilla ohimennen ja päiväretki ~3700 metrissä.

27.8.-2.9.
Yövyttiin kaksi yötä bussissa ~4000 m, Uyunissa ja aavikon kylissä 3670 m ja yksi yö korkeammassa kylässä 4350 m. Päivistä 4 vietettiin noin Uyunin tasolla 3670 m ja 3 neljää tonnia hätyytellen/ylitellen. Yksi päivä retki vei miltei viiteen tonniin.

2.-3.9.
La Pazissa ~3600 m arpomassa ilmastoitumisen riittävyyttä, kunnon kestävyyttä, kantapäiden jaksamista ja turistiripulin tilannetta.

Puskanjuurikiipeilyllä

Teimme Amboron kansallispuistossa päiväretken 16.8. Reittimme kulki joen vartta pitkin niin kuin usein sademetsissä on tapana kulkea. Oppaamme Carmelo kertoi mahdollisuudesta nousta näköalapaikalla vaativaa reittiä pitkin ja osa porukasta olikin heti lähdössä. Itse olin tietenkin ensimmäisenä lähtijöiden joukossa huolimatta edellispäivien aikana itsestään muistutelleista kantapäiden rasitusvammoista. Pienen arpomisen jälkeen vain Heini leikatun polvensa kanssa ja Mari "Ei kai se voi poiketa niin paljoa jo nähdyistä maisemista" -kommentin saattelemina jatkoivat joen vartta pitkin muun ryhmä lähtiessä nousemaan.

Noin puoleen väliin asti kuljimme jyrkästi ylös mutaisen, mutta äärettömän tiheän pusikon läpi, jossa putoaminen olisi ollut vain liukastuminen ja pysähtyminen lähimpiin liaaneihin ja bambuihin. Carmelon machete viuhtoi meille tietä. "No niin tyypit! Tässä tää ois!" -lausahdus aiheutti lähinnä pettymyksen aallon sitä mukaa kuin kukainenkin saapui tasanteelle. Puska peitti edelleen puolet maisemasta ja polun tapainen jatkui ylös heti oppaan selän takaa. Pikaisen neuvottelu jälkeen saimme oppaamme johdattamaan meidät vielä ylemmäs.

Tässä kohdalla jännityskerroin alkoi kasvaa huomattuani osan tasanteesta olevan tyhjän päälle punaisen hiekkakiven murennuttua sen alta mahdollisesti edellisen sateen aikana. Polulta loppuivat pajukkoa muistuttavat pusikot ja heinätupolta toiselle tasapainoillessa kädensijoina toimivat vain toiset heinätupot. Tässä kohdalla peräoppaana toiminut nuorempi opas Aldo osoitti loppuporukalle polunmutkan, josta putoamalla olisi päätynyt aikamoiseksi risukkoneulatyynyksi jyrkänteen alle. Pusikon jälleen alkaessa vain putoamista hidastavassa tiheydessä myös rinne kääntyi lähes pystysuoraksi. Muutaman kiipeilyllisemmän ponnistuksen jälkeen pääsimme seuraavan tasanteen matalan viidakkopusikon suojiin, joka vaimensi jopa tuulen huminan(!). Mikä lie kiipeilijäin huippusyndrooma iski jälleen allekirjoittaneelle ja onneksi puskan suojista löytyi harvinaisen mukava vessapaikka. Onnistunuttako tankkausta, jos aina huipulla pissattaa?!

Mutta mitä ihmettä, missä on noin puolet ryhmästä? Hetken kuluttua porukan periltä kiiri huhu, että Aldo olisi kiven iskemänä ja verta valuvana pitämässä etenevän ryhmän perää. Kauhun hetkiä oli siis koettu päänkokoisen kiven irrottua Henrin jalan alta jyrkimmällä osuudella. Sonjan oli onnistunut väistää, mutta Aldoapa kivi posahti käsivarteen. Näköalatasanteella puhdistettiin siis ruhjeita kaiken pakollisen maisema- & sponssikuvaushässäkän keskellä. Ja minkä maiseman! No päätelkää itse lisää kuvista.

Ja tätä jatkui kaikkiin ilmansuuntiin silmänkantamattomiin.

Taas oli ainakin minulla huijattu olo. Oikea huippu lötyi GPS:n mukaan vieläkin korkeammalta, mutta sen saavuttaminen edellyttäisi jo oikeaa kiipeilyä harjanteella ja avokalliolla. Ehkä ihan viisasta passata tällä kertaa. Lisäksi en ole aivan vakuuttunut punaisen hiekkakiven kiipeilyllisistä ominaisuuksista... Yritin nimittäin aiemmin leirissä käyttää kyseisen kivilajin edustajaa viimeistelläkseni vessapaikan peittämisen ja onnistuin puristamaan kiven kappaleiksi yhdellä kädellä! Toki olin löytänyt myös samantyyppisestä kivestä noin kolmosen boulder-reitin, joka ei murentunut ja joka tuli kiivettyä märillä sukilla.

Matka alas sujui sutjakkaasti suuremmitta kommelluksitta ja Max jäi oluen auki Aldolle veikattuaan laskeutumisaikamme yläkanttiin. Yleensä oppaamme arvioivat etenemisemme selkeästi todellisuutta tehokkaammaksi eli ymmärrettävä arviointivirhe. Nousumetrejä tälle puolituntiselle (bolivialaiselle) kertyi reilu sata. Hyvänä huomiona myös kantapäät nauttivat pusikkoisesta noususta ja laskusta selkeästi alppi- tai tunturikivikkoa enemmän. Ja sori Mari, kyllä se oli Amboron reissumme paras maisemapaikka!

Varustautumista ja varautumista

Matkalaisen varusteisiin ja varautumisiin vaikuttavat ratkaisevasti kohteet ja olosuhteet. Alustava varustelistauksemme päivittyy siis käsi kädessä matkasuunnitelman ja vaellusreittisuunnitelman mukana avainsanana monikäyttöisyys. Varautumiseen menevät pohdinnat matkavakuutuksesta ja paikallisoppaiden käytöstä. Vaatevarustautumisessa on hyvä pitää mielessä, että Boliviankin talvessa ylängöillä on yöpakkasia (Cochabamba, Uyuni, suola-aavikko, La Paz).

Kartat
Tarkkoja vaellusreittisuunnitelmia on tässä vaiheessa vielä mahdoton tehdä sillä karttojen saatavuus on haaste. Boliviassa on tiedettävästi myös alueita, joista ei ole lainkaan karttoja saatavilla, koska hallitus haluaa pitää kyseisillä alueilla runsaan kaivostoiminnan tarkan sijainnin salassa. Kansallispuistoissa ei käsittääkseni kaivostella eli kartat on mahdollista saada.

Majoite
Majoitekysymys on yhä avoinna Torotoron ja Amboron kansallispuistojen osalta, lähinnä onko riippumajoite vai teltta parempi vaihtoehto. Ympäröivä puusto tai sen puute saattaa olla lievä pakote majoitteen valinnassa. Riippumajoitteen (riippumatto katoksella ja hyttyssuojalla) voi ripustaa sankkaankin kaseikkoon, kunhan ympäröivät puut kantavat nukkujia, mutta ilman puita se on hyödytön kuin pohjaton kenkä. Viidakossa riippumajoitteen etu on, ettei se koske maahan eikä aluskasvillisuutta tarvitse raivata niin paljon kuin telttaa varten. Teltta tarjoaa telttailualueella enemmän yksityisyyttä ja sen voi pystyttää ilman ympäröiviä puita, mutta tiheään viidakkoon voi olla haasteellista teltoittaa koko retkikuntaa. Telttaan ja sen alle pääsee myös ryömimään kaikkea, mitä viidakoissa ryömiikään uupuneista vaeltajista ranteenpaksuisiin lieroihin ja kuusi- tai kahdeksanjalkaisiin kavereihin.

Viidakkoon kätevin makuupussi on keinokuituinen eikä liian lämpöinen (comfort noin +10 astetta). Vierailemme myös talvisella aavikolla ja ylängöllä, jossa yöpakkaset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus eivätkä läheskään kaikki majoituspaikat ole lämmitettyjä. Hyvät matkanjärjestäjät vuokraavat lämpimiä pusseja suola-aavikolle, mutta omaa pussia ei mikään voita.

Opas
Paikallinen opas on aina viisasta ottaa mukaan kansallispuistoon. Paikalliset suhtautuvat näin suopeammin turisteihin, jotka tukevat heidän maataan maksamalla oppaalle. Huolella valittu un guía confiable pitää huolta vaeltajistaan, auttaa ongelmakohdan tullen ja neuvottelee tarvittaessa paikallisten kanssa. Oppaan palveluihin voi sisällyttää kyydityksiä, muonituksia, majoituksia ja kantajia(!). Myös kansallispuitojen pääsymaksut on helpointa hoitaa opaspalvelun kautta. Torotoron kansallispuistossa liikkuminen samannimisen kylän ulkopuolella on sallittua vain oppaan kanssa.

Vakuutus
Tutkittuani oman matkustajavakuutukseni ehtoja, sain selville, ettei se korvaa sairautta, vammaa tai kuolemantapausta ulkomailla vuoristoon, viidakkoon, aavikolle, erämaahan tai muille asumattomille seuduille tehtävillä vaelluksilla tai tutkimusretkillä. Sama tilanne voi olla kaikilla yleisimmillä matkustajavakuutuksen tarjoajilla. Koko ryhmälle voisi ottaa vakuutuksen kerralla niin, että vahingon sattuessa ehdot olisivat kaikilla samat. Esimerkiksi se hollantilaisen juustonmerkkinen vakuutusyhtiö tarjoaa ryhmillekin näppäriä matkavakuutuksia erikoisiin kohteisiin ;)

Etukäteen hoidetaan siis vakuutus- ja varusteasiat kuntoon sekä lisäksi voisimme etsiä luotettavaa opaspalveluntarjoajaa (saattaa vaikuttaa kasvattavasti sujuvuuteen ja hintaan) internetistä. Bolivian huomisesta huolta kantamattoman -mentaliteetin vuoksi varausten tekeminen on syytä jättää kesälle, ettei liian paljon vettä ehdi virrata ja sovitut asiat unohtua. Vaellussunnitelmat, lopulliset vaelluskamppeet ja -ruoat lienee viisainta lyödä lukkoon paikan päällä oppaiden kanssa.


Selvitteli: Viivi

Lähteinä koko tekstille on käytetty mm. Lonely Planet, Bolivia, 2010 painosta ja Teron alustavaa varustelistausta.

Varusteet

Vaatetus	Kaikkien vaatteiden tulisi olla löysästi istuvat, kevyet ja nopeasti kuivuvat. Löysästi istuvat vaatteet on helpompi pukea päälle kosteina ja ne estävät tehokkaammin hyttysten pistoja. Kevyet ja nopeasti kuivuvasta materiaalista tehdyt vaatteet ovat kaikkein mukavimmat kosteassa ja kuumassa ilmassa, materiaalin tulisi kuitenkin olla sen verta tiheää että se suojaa hyttysiltä. Monikäyttöisyys ja kerrospukeutuminen ovat avainsanat, kun kohteina on sekä kaupunkeja, viidakkoa että suola-aavikkoa.
pitkät housut	Mahdollisesti katkolahkeiset. Suojaavat hyttysiltä.
pitkähihainen paita	Suojaa hyttysiltä.
t-paitoja	Pitkähihaisen alle
shortsit	Kivat kaupungissa
alushousuja	Ohutta ja nopeasti kuivuvaa materiaalia! Puuvilla ei oikein toimi.
sukat	Ohutta villaa tms. Ei paksuja synteettisiä tai puuvillaisia (eivät kuivu ikinä). Paljon sukkia mukaan. Villasukat aavikolle ja bussimatkoille.
hattu	välttämätön, suojaa auringolta ja tuulelta
sadevaatteet / sadeponcho	välttämättömät sademetsään
tuulenpitävä takki	välttämätön aavikolle/ylängölle, kuoritakki toiminee myös sadetakkina
putkikauluri	kevyt
käsineet	suojaavat hyttysiltä ja kylmältä
sandaalit tai kevyet tennarit	Välttämättömät jalkahuollon kannalta varsinkin, jos kävelee päivät varsikengissä. Vesistöjen ylityksiin sandaalit ovat vaelluskenkiä kätevämmät. Mukavammat myös kaupungissa ja matkustaessa.
vaelluskengät / kumisaappaat / viidakkomaiharit/ (vaellussandaalit )	Varrelliset vaelluskengät tai kumisaappaat ovat turvallinen valinta sademetsään, mutta niissä jalat hautovat. Maapohja saattaa olla todella kurainen ja märkä (varsinkin sadekaudella), jolloin vaelluskengät hörppäävät helposti vettä. Viidakkomaiharit ovat parempi valinta, niissä vesi pääsee pois erillisestä reiästä. Jokien ylityksiä ja jopa niissä etenemistä voi hyvinkin olla luvassa. (Vaellussandaalit ovat kevyet ja kivat, mutta pitää varoa tappavan myrkyllisiä käärmeitä. Sandaalien kanssa voi pitää vedenpitäviä sukkia mukavuuden lisäämiseksi.)
hyttyshattu	välttämätön, malli “mustikka-metsässä-mummon-kanssa” toiminee myös ihan kivasti
aluskerrasto	Suola-aavikolla on kylmää öisin ja tropiikissakin vatsatauti voi hytisyttää.
lämpöinen fleece tai vastaava	Suola-aavikolla on kylmää.
uikkarit	suihkuyksityisyyttä ei kaikkialla luvata sekä pulahduspaikkoja saattaa osua vaelluksen varrelle
Henkilökohtaiset varusteet
riippumajoite (jos ei telttaa)	Hyttysiltä ja sateelta suojattu. Joku eristävä kerros alle, esim. viltti tai makuualusta.
makuualusta (jos teltta)	Ehkä myös riippumajoitteen kanssa.
ohut makuupussi	Kevyt ja hyvin hengittävä, +10 C comfort. Ei untuvaa.
kiikarit	Elukoiden bongailuun
rinkka	Riittävän suuri
Henkilökohtaiset pikkutavarat
vessapaperia	vesitiiviisti pakattu
hammasharja, hammastahna	tahnaa ei välttämättä saa käyttää puistoissa/veden lähellä
roskapusseja	mm. vessapaperille!
kompassi
karttamuovi
puukko	ei ole sallittu kaikissa puistoissa
otsalamppu	tarpeeksi paristoja/akkuja mukaan
tulitikkuja	vesitiiviisti pakattu
irtoremmejä
oma lääkitys
rakkolaastari	Rakot tulehtuvat lähes aina.
särkylääke
kosteuspyyhkeitä / käsidesi	suositellaan
hyttyskarkoite	100% DEET, tai enemmän ;)
kortisonivoidetta
tulehdusvoide ja haavataitoksia	esim. Betadine. Pienetkin naarmut tulehtuvat nopeasti.
aurinkovoide	Vähintään SPF 20, mieluummin enemmän aavikolle. Huomaa, että haju voi houkuttaa epämiellyttäviä pörriäisiä viidakossa.
huulirasva
aurinkolasit
ripulilääke	ettei vatsatauti hytisyttäisi niin pahasti
pakkauspusseja	varusteiden kuivana pitämiseksi
shamppoo, saippua	näitä ei käytetä vaelluksilla, ettei luontoon jää mitään ylimääräistä (ei edes biohajoavia pesuaineita)
pyyhe	nopeasti kuivuva
Ryhmäkohtaiset varusteet
Vedenpuhdistin	välttämätön(?) Katadyn tai MSR
Bensa- vai sprii-keitin	kaasua ei saa, viinaa ja bensaa tod. Näk. löytyy
Teltta (jos ei riippumajotteita)	vedenpitävä ja hyttyssuojattu
Korjaustarvikkeet ja puhdistustarvikkeet	keitin, vedenpuhdistin, teltta, kengät jne..
Majoitusvalo	joku näppärä lamppu pimeässä puuhailuun
GPS	yksi koko porukalle riittänee
Ylellisyystavarat
Kamera, laturi
Ruokatavara
muovilautanen, muki, lusikka
juomapullo	vähintään 3 litraa yhteensä(?)
ruoat	ostetaan paikan päältä
pikkunaposteltavat
mausteita