Ilmastoitumassa yläilmoissa

2.9. La Paz, takana bussissa nukuttu yö ja edessä päätökset, mihin kuluttaa viimeiset päivät Boliviassa. La Paz on Bolivian hallinnollisena pääkaupunkina myös varsinainen turismin pääkaupunki, joten tekemistä ja näkemistä riittää sekä kaupungissa että lähiympäristössä järjestettävillä retkillä. Tulimme La Paziin jo keskiviikkoaamuna hyvissä ajoin ennen sunnuntain lentoa. Päiviä oli siis kulutettavaksi kokonaista neljä vajaan kahden sijasta. Kuoleman tie ja köysirata, Titicaca ja Tiwanaku, La Pazin kondolihissit ja näköalatasanteet. Miksi mikään ei ottanut napatakseen?

La Pazin ja esikaupunki El Alton rajamailta (ei oma kuva).

Kaupungista keskipäivän auringon suuntaan eli pohjoiseen tähyillessä erottuu vuoren huippu, Huayna Potosi. Retkiä järjestetään tietysti myös sinne ja rahaa vastaan voi kuka tahansa matkailija lähteä lyhyen köyden päähän oppaan ulkoilutettavaksi. Kiertelyn ja kaartelun tuloksena löysin ei-sen-halvimman firman, jonka vanha asiakaskin vakuutti oppaiden ammattitaitoa ja oman etenemistahdin tärkeyttä. Viimein torstaina alkoi tämänkin arpojan loppu reissun kohde selkiytyä. Vuoristoretki kiinnosti eniten.

Lähtökohdat eivät olleet hääppöiset: viimeisen vuoden rasitusvammojen tiukasti rajoittamat treenailut, turisteileva maha, yleisen kolmen päivän taktiikan sijasta aikataulun rajoittama kaksi päivää vuorilla, vuodenajalle epätyypillinen  lumisade-ennuste, akklimatisaatio alle 5000 metrin tasolle (kts. ilmastoitumiset tekstin lopusta), satasta hätyyttelevä lepopulssi eikä vähäisimpänä ne kovassa rasituksessa oireilevat rasitusvammat. Sieltä täältä kootut lainavarusteet olisivat olleet laadukkaammat, jos olisin ollut isompikokoinen. Ilmeisesti rääpäleillä ei ole kiipeilyhaluja Etelä-Amerikassa... Olenkohan järjiltäni, miksi haluan tehdä tämän, pyöri mielessäni ennen lähtöä. Varmuutta tekemisiini sain vertailukohdasta - saman firman matkassa 3-päiväiseen reissuun lähtevät brittipojat, jotka olivat nähneet hostellinsa ikkunasta saman vuoren ja päättivät retkeillä siellä suloisen tietämättöminä mistään vuorikiipeilyyn liittyvästä.

Vielä ei hymyilytä,
yläleirissä valmistautumassa.

Pojat vetivät jo menomatkalla soroche-tabletteja, jotka paljastuivat aspiriinin, kofeiinin ja salofeenin seokseksi. (Näistä viimeinen on salisyylihapon ja parasetamolin esteröitymistuote, jota käytetään mm. reumakipuihin.) Särkylääke ja kofeiini voivat kuuleman mukaan auttaa myös krapulaan, mene ja tiedä. Itse valmistauduin koitokseen imuroimalla kaiken tarjotun keiton ja suurimman osan muustakin ruuasta, vaikka hienoista pakottamisen makua olikin ilmassa, juomalla runsaasti sekä teetä että vettä ja menemällä vuorella nukkumaan pian kuuden jälkeen illalla.

Matka perusleiristä ~4750 m, johon pääsi siis autokyydillä, yläleiriin 5130 m meinasi jo unohtua välistä. Sehän oli niin helppo, että kokkimme pyylevä bolivialaisrouva pitkässä hameessaan ja hartiahuivissaan kiskaisi jalkaansa vaelluskengät ja oli jo majalla vastassa, kun itse perusleirissä lounastettuani kipusin 400 metriä yläleiriin oppaani Silverion kanssa rinkassani vain henkilökohtaiset yöpymis- ja vuorivarusteeni.

Pilvien rakoilua yläleirissä.

Heräsin heti lauantain puolella 6.9. tähtikirkkaaseen yöhön levättyäni hyvin. Aamupalan jälkeen noin 1000 vertikaalimetrin matka ylös pääsi alkamaan. Jo alkumatkasta sain kuoriutua oppaan suosittelemista kerroksista sillä lähes tuulettomassa muutaman asteen pakkasessa ei kovin paljoa päälle tarvitse, varsinkaan ylämäkeen urheillessa. Puolimatkan kohdalla jyrkässä nousussa aamupalani alkoi kärkkäästi vaatia keskustelua jälleennäkemisestä. Puuskuttaen yhä ankarammin suostuttelin sen jatkamaan kanssani. Tarvitsinhan kaiken mahdollisen energian.

Ilmaa sai haukkoa happimolekyylien etsiessä toisiaan, sillä 5500 m korkeuden jälkeen hapen osapaine oli pudonnut jo alle puolen merenpinnan tasosta. Luntakin oli alkanut sataa jossain vaiheessa nousua ja perässä tulevien retkueiden lamppujen kajo himmentyä. Bolivialaisen vehnäleipäaamiaisen energia ei tietysti riittänyt huipulle ja puolikas banaani auttoi vain hetkisen. Viimeistä tiukkaa nousua huipulle vietiin siis napakassa hapen- ja energianpuutteessa päivänvalon puskiessa pilvien lomasta. Yhtäkkiä olin huippuharjanteen päässä, sen korkeimmassa kohdassa. 6083 m tiesi GPS kertoa. Oliko lie vähemmän lunta vai jotain epätarkkuutta ilmassa, koska heittoa viralliseen 6088 m oli viisi metriä?

Nyt hymyilyttää!

Tyytyväinen opas.

Hei nyt hetkinen, joko me ollaan huipulla? Oliko tämä oikeasti näin helppoa? Olin juuri kiivennyt (kävellyt välillä tiukkaankin ylämäkeen) 1000 m yli kuuden kilometrin korkeudelle merenpinnasta vajaaseen viiteen tuntiin pehmeässä lumessa. Jospa sitten vaikka tankkais energiaa paluumatkalle?

 Huippukuvien (kts. vasen&oikee),
 -keksien ja -mehujen jälkeen lähdimmekin alaspäin antaen tilaa seuraaville seurueille. Meitä ennen huipulla oli sinä päivänä käynyt vain yksi opas-asiakasretkue.

Matkalla alas minulle paljastui reittimme ympäristö. Olimme pujotelleet valtavien railojen ja jääputouksien ohi pimeydessä niitä näkemättä. Alaspäin pehmeä lumi oli siunaus siinä missä ylöspäin kirous. Vajaa puolitoista tuntia myöhemmin tulimme jo yläleiriin sopivasti toiselle aamiaiselle vain jatkaaksemme pian kohti perusleiriä ja autokyytiä La Paziin.

Mikä vuoristotauti? En saanut lainkaan oireita, kuten päänsärkyä, kuvotusta, turvotusta tai nestettä keuhkoihin, vain ohut ilma hidasti matkantekoa. Paineet mahassa tasoittuivat välittömästi jo 4000 metrin jälkeen. Kunto riitti sillä 5 h oli reitin ohjeajan alaraja. Lumi pehmusti laskeutumista lähes perusleirin tasolle asti säästäen kantapääni ylirasitukselta.

Tältä olis voinu näyttää ilman lumisadetta! (Kuva hakukoneiden syövereistä...)

Kiitokset ensimmäisen kuustonniseni valloitukseen johtaneille tekijöille, eli

• Tutkimusmatka Boliviaan -matkalle, joka takasi hyvän ilmastoitumisen,
• koko matkaseurueelle, erityisesti Marille, joka tsemppasi kun epäröin lähtemistä ripulin kourissa: "Käyt vaikka paskomassa housuus siellä vuorella, onhan sekin kokemus",
• Silverio-oppaalleni, joka johdatti minut tuoreen lumen keskellä turvallisesti ja tsemppasi (tarpeettomankin paljon?) "Motivation Biibi!" sekä "Don't worry, trust me!" sekä
• Terolle, joka puhui minut mukaan koko Juhlavaellus-projektiin.

Auringonnousun olisin voinut haluta nähdä huipulta. Ehkä seuraavalta sitten!



Viivi, joka porukan ainoana erkaantui oikeasti omille teilleen


Ilmastoitumiset:
21.-26.8.
Majapaikat Cochabambassa 2600 m ja Torotorossa 2700 m, neljän tonnin hivutuksia bussimatkoilla ohimennen ja päiväretki ~3700 metrissä.

27.8.-2.9.
Yövyttiin kaksi yötä bussissa ~4000 m, Uyunissa ja aavikon kylissä 3670 m ja yksi yö korkeammassa kylässä 4350 m. Päivistä 4 vietettiin noin Uyunin tasolla 3670 m ja 3 neljää tonnia hätyytellen/ylitellen. Yksi päivä retki vei miltei viiteen tonniin.

2.-3.9.
La Pazissa ~3600 m arpomassa ilmastoitumisen riittävyyttä, kunnon kestävyyttä, kantapäiden jaksamista ja turistiripulin tilannetta.

Puskanjuurikiipeilyllä

Teimme Amboron kansallispuistossa päiväretken 16.8. Reittimme kulki joen vartta pitkin niin kuin usein sademetsissä on tapana kulkea. Oppaamme Carmelo kertoi mahdollisuudesta nousta näköalapaikalla vaativaa reittiä pitkin ja osa porukasta olikin heti lähdössä. Itse olin tietenkin ensimmäisenä lähtijöiden joukossa huolimatta edellispäivien aikana itsestään muistutelleista kantapäiden rasitusvammoista. Pienen arpomisen jälkeen vain Heini leikatun polvensa kanssa ja Mari "Ei kai se voi poiketa niin paljoa jo nähdyistä maisemista" -kommentin saattelemina jatkoivat joen vartta pitkin muun ryhmä lähtiessä nousemaan.

Noin puoleen väliin asti kuljimme jyrkästi ylös mutaisen, mutta äärettömän tiheän pusikon läpi, jossa putoaminen olisi ollut vain liukastuminen ja pysähtyminen lähimpiin liaaneihin ja bambuihin. Carmelon machete viuhtoi meille tietä. "No niin tyypit! Tässä tää ois!" -lausahdus aiheutti lähinnä pettymyksen aallon sitä mukaa kuin kukainenkin saapui tasanteelle. Puska peitti edelleen puolet maisemasta ja polun tapainen jatkui ylös heti oppaan selän takaa. Pikaisen neuvottelu jälkeen saimme oppaamme johdattamaan meidät vielä ylemmäs.

Tässä kohdalla jännityskerroin alkoi kasvaa huomattuani osan tasanteesta olevan tyhjän päälle punaisen hiekkakiven murennuttua sen alta mahdollisesti edellisen sateen aikana. Polulta loppuivat pajukkoa muistuttavat pusikot ja heinätupolta toiselle tasapainoillessa kädensijoina toimivat vain toiset heinätupot. Tässä kohdalla peräoppaana toiminut nuorempi opas Aldo osoitti loppuporukalle polunmutkan, josta putoamalla olisi päätynyt aikamoiseksi risukkoneulatyynyksi jyrkänteen alle. Pusikon jälleen alkaessa vain putoamista hidastavassa tiheydessä myös rinne kääntyi lähes pystysuoraksi. Muutaman kiipeilyllisemmän ponnistuksen jälkeen pääsimme seuraavan tasanteen matalan viidakkopusikon suojiin, joka vaimensi jopa tuulen huminan(!). Mikä lie kiipeilijäin huippusyndrooma iski jälleen allekirjoittaneelle ja onneksi puskan suojista löytyi harvinaisen mukava vessapaikka. Onnistunuttako tankkausta, jos aina huipulla pissattaa?!

Mutta mitä ihmettä, missä on noin puolet ryhmästä? Hetken kuluttua porukan periltä kiiri huhu, että Aldo olisi kiven iskemänä ja verta valuvana pitämässä etenevän ryhmän perää. Kauhun hetkiä oli siis koettu päänkokoisen kiven irrottua Henrin jalan alta jyrkimmällä osuudella. Sonjan oli onnistunut väistää, mutta Aldoapa kivi posahti käsivarteen. Näköalatasanteella puhdistettiin siis ruhjeita kaiken pakollisen maisema- & sponssikuvaushässäkän keskellä. Ja minkä maiseman! No päätelkää itse lisää kuvista.

Ja tätä jatkui kaikkiin ilmansuuntiin silmänkantamattomiin.

Taas oli ainakin minulla huijattu olo. Oikea huippu lötyi GPS:n mukaan vieläkin korkeammalta, mutta sen saavuttaminen edellyttäisi jo oikeaa kiipeilyä harjanteella ja avokalliolla. Ehkä ihan viisasta passata tällä kertaa. Lisäksi en ole aivan vakuuttunut punaisen hiekkakiven kiipeilyllisistä ominaisuuksista... Yritin nimittäin aiemmin leirissä käyttää kyseisen kivilajin edustajaa viimeistelläkseni vessapaikan peittämisen ja onnistuin puristamaan kiven kappaleiksi yhdellä kädellä! Toki olin löytänyt myös samantyyppisestä kivestä noin kolmosen boulder-reitin, joka ei murentunut ja joka tuli kiivettyä märillä sukilla.

Matka alas sujui sutjakkaasti suuremmitta kommelluksitta ja Max jäi oluen auki Aldolle veikattuaan laskeutumisaikamme yläkanttiin. Yleensä oppaamme arvioivat etenemisemme selkeästi todellisuutta tehokkaammaksi eli ymmärrettävä arviointivirhe. Nousumetrejä tälle puolituntiselle (bolivialaiselle) kertyi reilu sata. Hyvänä huomiona myös kantapäät nauttivat pusikkoisesta noususta ja laskusta selkeästi alppi- tai tunturikivikkoa enemmän. Ja sori Mari, kyllä se oli Amboron reissumme paras maisemapaikka!

Viime hetken muistilista osa 2

Vakuutukset

Muista vakuuttaa sekä itsesi että tavarasi! Kaukokohteessa myös mahdolliset lentokuljetukset takaisin kotiin kannattaa varmistaa. Ehtojen kannalta merkittäviä asioita vakuutusyhtiöille ovat olleet ainakin oppaan läsnäolo, polkuja pitkin kulkeminen ja yövytäänkö asutuksen lähellä vai ei. Koska varsinkaan lopullinen yöpymistilanne ei selviä vasta kuin paikan päällä, voi joko yrittää saada täydentävän vakuutuksen tai toivoa ettei mitään satu. Vakuutusyhtiöiden kanssa toimimista helpottaa yhteinen juuri tarkoitusta varten tehty matkasuunnitelma, joka vastaa useimpiin kysymyksiin.

Raha

Ulkoministeriön mukaan Boliviassa on hyvin pankkiautomaatteja (ainakin suurissa kaupungeissa) ja niihin käyvät Visa, Cirrus ja Mastercard. Ryhmän jäseniltä löytyy erilaisia kortteja ja jokunen luottokortti-hakemus on vielä vetämässäkin, joten eiköhän näillä pärjätä.

Suositusten mukaan suuria summia käteistä ei kannata kuljettaa mukana, ja nosto- ja luottorajat tulee asettaa maan kulutustason mukaisiksi, mutta samalla huolestuttaa mistä rahaa sitten saa jos automaatteja ei löydy tai raja tulee vastaan? On myös hyvä tietää miten kortin saa suljettua jos se viedään, ja miten sitten pärjää. Jos ottaa mukaan useamman kortin, ne kannattaa pitää erillään ja vielä jonkin verran käteistä kolmannessa paikassa. Entä avainlukulista?

Ryhmä tuo turvaa, varsinkin kun rahat jaetaan jo lähtökohtaisesti ihmisten kesken.

Ekstra: Mukana voi pitää valelompakkoa, jossa on vähän rahaa mahdolliselle ryöstäjälle annettavaksi. Nyt joku vanha lompsa kehiin.

Tärkeät paperit

Passista, lentolipuista, resepteistä, keltakuumetodistuksesta, vakuutustodistuksesta ja avainlukulistasta on hyvä laittaa kopiot talteen esimerkiksi sähköpostiin tai paperisena kotiin, ja ottaa myös paperikopioita matkalle mukaan. Erityisesti passista suositellaan jättämään alkuperäinen suojaan esimerkiksi tallelokeroon ja kuljettamaan mukana vain kopiota, jos vaikka viranomainen pyytää todistamaan henkilöllisyyden. Eri asia sitten voiko tallelokeroihin luottaa… Jälleen paperit suojaan vedeltä, ja kopiot eri paikkaan kuin varsinaiset.

Ekstra: Valepoliiseja kannattaa varoa. Epäilyttävässä tilanteessa ei ainakaan pidä antaa passiaan pois tai seurata henkilöä tuntemattomaan paikkaan. Voi siis olla hyötyä tietää missä päin paikallinen poliisiasema sijaitsee.

Tärkeät numerot ja kännykkä

Kännykkään (ja lisäksi paperille) kannattaa tallentaa vakuutusyhtiön hätänumero, kortinsulkunumero(t), ulkoministeriön hätänumero, paikallisen konsulaatin numero(t) ja omaisten numerot ICE-muodossa (ICE 1 etunimi sukunimi). Yhdessä matkustaessa ensimmäinen ICE voi olla jonkun toisen ryhmäläisen numero. Luonnollisesti nämä numerot tulee siirtää myös paikan päällä ostettavaan prepaidiin. Jos otat matkalle mukaan tavallisesti käytössä olevan kännykkäsi, muista varmuuskopioida siinä olevat tiedot. Ulkoministeriön mukaan Boliviassa toimivat ”1900 MHz- taajuutta tukevat kolmitaajuuspuhelimet”, jos joku ymmärtää mitä se tarkoittaa. Toimivan kännykän voi myös ostaa paikan päältä.

Tekniikka

Mukaan on lähdössä kameraa, kännykkää, GPS:ää, ja jos jonkin sortin laitteistoa. Näille on erityisen tärkeää ilmastonmukainen pakkaaminen, eikä ole haitaksi vaikka pusseihin viskaisi pari silicaa kosteutta keräämään. Laitteiden pitäisi myös olla tarpeeksi helposti saatavilla ja suojassa rosmoilta. Materiaalia on tarkoitus päivittää tänne nettiin matkan aikana, mikä luo omat haasteensa. Virransaantia varten mukaan tarvitsee ottaa reilusti vara-akkuja. Boliviasta saa paristoja. Seinäsähkö on suurimmassa osassa Boliviaa sama kuin meillä 230V/50Hz ja pistoke on sama Type C. Tiettävästi erilainen sähkö on vain osissa La Paz:ia. Siellä sähkö on 110V ja pistoke Type A. (http://www.iec.ch/worldplugs/)

Matkustusilmoitus

Matkustusilmoitus on vapaaehtoinen ilmoitus ulkomaille matkustamisesta, jonka tekemistä ulkoministeriö suosittelee erityisesti riskialttiille alueille matkustaville. Ideana on siis ilmoittaa jo etukäteen ”Hei! Olen täällä!” siltä varalta että sattuu tsunami, tai Bolivian tapauksessa ehkä ennemmin maanjäristys tai vallankumous, ja kotimaa päätyy tarjoamaan apua matkailijoille.

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49382

Tiedot kuntoon

Kertaa perustiedot Boliviasta (ulkoministeriön matkustustiedote) matkasuunnitelma, turvallisuusohjeet (esim. miten toimia jos passi tai pankkikortti katoaa), matkailijan terveysopas, kulttuurishokki ja espanjaa vielä kerran ennen lähtöä. Matkanjärjestäjiltä on saatu tarjouksia erilaisista toureista kansallispuistoihin, ja vaikka lopulliset päätökset käytettävistä yhtiöistä tehtäneen vasta paikan päällä pärstäkertoimen perusteella, niin tarjouksiin tutustuminen etukäteen antaa vertailupohjaa. Lisäksi olemme tehneet sponsoreiden kanssa sopimuksia, ja niihin liittyvät velvollisuudet on myös hyvä olla tiedossa.

Ekstra: Kertaa myös eteläinen tähtikartta, sillä tottahan nyt etelän risti pitää tunnistaa. Kun katsoo vierasta tähtitaivasta, tuntee olevansa kaukana kotoa.

Tarkista ettei mitään jää kotiin kytemään!

Kaveri tarkistamaan postit, yliopistoon läsnäolevaksi ja kursseille ilmoittautuminen, viestin jättäminen uusille kämppiksille, laskujen maksu, tukien haku, kirjastonkirjat…? Elo-syyskuu on yleensä vähintään yhtä kiireistä aikaa kuin muutkin kuukaudet. Vaikka et yleensä kirjoittaisi salasanoja muistiin, niin sitäkin kannattaa harkita, koska kuukauden käyttämättä olevat voivat unohtua.

Linkit:

Ulkoministeriö: Ennen matkaa, Matkustustiedote, Hyvä tietää, edustustojen yhteystiedot, Matkustaminen A-Ö http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=17276&culture=fi-FI&contentlan=1

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Matkailijan terveysopas, rokotukset, hyttysiltä suojautuminen.

https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/ohjeet-ja-saadokset/matkailijan-terveysopas

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_selaus=25407#s24

Rokote.fi: yleiset rokotesuositukset, matkailijan muistilista http://www.rokote.fi/matkailijan-rokoteopas/maat/bolivia/

26.8.2015 Korjattu esteettisyys- ja kirjoitusvirheitä ja lisätty tagit.

Viime hetken muistilista osa 1

Ovatko rokotukset, varusteet, vakuutukset, passi, rahat, lääkkeet, kengät ja ägälimägäli kaikki kunnossa?! Tässä mietittynä vihdoin mahdollisimman kattavaa listaa, mitä kaikkea pitää muistaa kun lähtee kuukaudeksi eteläiselle pallonpuoliskolle.

Osta, tarkista, pese, testaa, aja sisään, harjoituspakkaa ja punnitse tavarat.

Monet uudet vaatteet täytyy pestä ennen matkalle lähtöä. Kengät ajaa sisään, vanhat vaatteet tarkistaa ja uudet testata. Sitten kaikki pitää harjoituspakata kahdesti (toinen lentoa, toinen Boliviassa oloa varten) ja punnita (ruumaan max. 23 kg, käsimatkatavaraksi 8 kg ja kantoon vähemmän kuin kolmasosa omasta painosta). Yleisistä varustelistoista kannattaa muokata oma lista, josta voi yksiselitteisesti tarkistaa onko muistanut kaiken. Viivi onkin jo tehnyt esimerkillisen mallisuorituksen pakkaamisesta.

Yksi sääntö tavaroiden suhteen on, että mitään millä on suuri tunnearvo ei kannata ottaa mukaan, jos ei ole pakko. Ja harkita sellaisiakin pikkujuttuja, kuin muistikortin jättämistä pois kännykästä, jos siinä ei ole kuin musiikkia. Entä mitä jokaisen pitää ottaa mukaan, mitä voi ostaa perillä ollessa, mitä riittää kun on muutamalla ja mitkä ovat ryhmäkohtaisia varusteita? Näihin kysymyksiin etsitään vielä vastauksia, mutta keskustelu on matkan lähetessä vilkastunut. Ehkä täydellinen varustelista julkaistaan vielä joskus…

Passi

Tulee olla voimassa vielä puoli vuotta paluun jälkeen. Näiden pitäisi olla kaikilla kunnossa, passien tiedot kun piti ilmoittaa matkatoimistolle jo toista kuukautta etukäteen. Matkaa ajatellen passille on hyvä olla ehdottoman vedenpitävä säilytyspaikka, mieluiten kaulapussissa tai muuten turvassa näpistelijöiltä.

ESTA

Kun lennot kulkevat Yhdysvaltojen kautta, tarvitsee täyttää ESTA-lomake viimeistään 72 h ennen matkaa. Suurin piirtein siis ”En ole terroristi”. http://sayl.fi/esta-maahantulolomake/

Rokotteet ja lääkkeet

Rokotteista Boliviaan suositellaan ottamaan hepatiitti A + B, lavantauti, malaria ja keltakuume sekä varmistamaan perusrokotteet (MPR, kurkkumätä, jäykkäkouristus). Myös keltakuumetodistus tulee suojata hyvin kosteudelta. Malarianestolääkitys lähtee mukaan matkaan siinä missä särky- ja matkapahoinvointi-, ummetus- ja ripulilääkkeet ja mahdolliset henkilökohtaiset lääkitykset. EA-pakkaukseen meillä tulee vielä isompia haavanhoitovälineitä ja antibiootteja. Lisäksi on hyvä varautua mahatautiin esimerkiksi maitohappobakteereilla ja veteen lisättävillä suoloilla, sekä varata mukaan aurinkorasvaa (50), hyttyskarkotetta (DEET 50 %, jos vaan löytyy) ja tavalliset hygieniatuotteet. Aineiden tulee olla tarpeeksi tehokkaita ollakseen hyödyksi, mutta viidakossa haju voi houkuttaa hyönteisiä, eikä kaikkia aineita saa käyttää kansallispuistoissa. Pakkauksessa muistetaan vielä lentomääräykset. On muuten jännä, miten reseptilääkkeiden reseptejä suositellaan mukana pidettäviksi, vaikka ne usein saa vain suomeksi…

Terveys

Kun matkaan kuuluu maastossa liikkumista ja mahatauti voi koetella vastustuskykyä, on hyvä pitää huolta terveydestä. Valitettavasti useammallakin matkaanlähtijällä on nyt vikaa jaloissa, eikä kaikilla kunnonkohotuksen yrittäminen ole tuottanut tuloksia. Matkasuunnitelmia on jo sopeutettu. Nyt viimeisten viikkojen aikana on kuitenkin loppuspurtin aika! Tarpeeksi vaatetta päälle ettei vilustu, Qstockin rakentamisessa ottaa homman kuntoharjoittelun kannalta (mutta varoo rikkomasta itseään) ja vaikka kävelee kenkiä sisään kauppamatkalla. Eikä polteta ihoa, nyt kun aurinkokin alkoi paistaa (jos Qstockin rakentaminen olisi aloitettu jo kesäkuussa, oltaisiin saatu lämmin kesä - rakentelutalkoissa kun on aina aurinko paistanut ja hellettä riittänyt) Tai jos on jo rikkonut tai vilustunut, niin parantelee huolella. Myös syömiseen on hyvä kiinnittää huomiota ja hammastarkastus tehdä ennen matkaa.

Toki viimeistään hammastarkastuksen suosittelusta voi päätellä, että tästä listasta ei enää viime hetkellä hirveästi apua ole...

Mari kuittaa (ensimmäisen osan)

26.8.2015 Korjattu esteettisyys- ja kirjoitusvirheitä.

Scandinavian Outdoor Storen varuste-esittelyssä

Viivi kyseli varusteista ja Sonja esitteli
Scandinavian Outdoor Storen valikoimaa.

Scandinavian Outdoor Store järjesti meille varuste-esittelyn, jossa keskusteltiin erityisesti viidakkoon soveltuvista varusteista. 9.6. paikalla olivat allekirjoittanut (välillä kameran edessäkin) ja kameran takana lymyillyt Max. Esittelijänä toimi Sonja Waris, jonka omakohtaiset viidakkokokemukset perustuivat Ecuadorissa vietettyyn lapsuuteen. "Siitä se viidakko alkoi ihan takapihalta. Puuvillaisissa t-paidoissa ja shortseissa ja lipsuissa me sinne juostiin. Ehkä joskus lenkkareissakin." No miksi mekään tarvitsisimme sen erikoisempia varusteita? Mukavuus ja turvallisuus korostuvat eri tavalla, kun on kyse vaeltamisesta eikä lasten leikeistä.

Mukavuustekijöitä vaatteissa ovat löysyys, nopeasti kuivuva materiaali, auringolta suojaava tiheä kudonta sekä hyttyskarkote kuiduissa mukana tai hyttyssuojakäsittely (esim. Bio Kill -karkotteella). Vaalea väri ei houkuta ötököitä yhtä paljon kuin tumma. Turvallisuutta lisäävät pitkät hihat ja lahkeet, jotka pitävät ötökät ja piikikkäät kasvit kauempana ihosta. Hyttysbuffi, joka vähentää ötökkätiheyttä kaulalla ja niskassa, voisi toimia myös yhdistävänä ryhmävarusteena. Selviytyjät-tyyliin voisimme käyttää kaikki samanlaista buffia, ettei kenellekään jää epäselväksi, että tämä suomea solkkaava ryhmä on todellakin yksi ryhmä ;) 

Näinkin voisi viidakkoon pukeutua mukavasti.
Päällä Jack Wolfskinin Mosquito Safari Pants ja
Brightwater Shirt (miehille Mosquito Safari Shirt).

Olisiko Buff Insect Shield hyvä ryhmän tunnusvaruste,
vaikkapa viidakonvihreä-raidallisena?

Devoldin korkealaatuiset kerrastot kestävät keskimääräistä
 merinovillavaatetta enemmän kulutusta, huomaa joustinneulos.

Näinkin pirteän värisenä saa naisten Devold Sport
-aluskerrastoja. Sori jätkät, ei karkkivärejä teille!

Lisämukavuutta ylängölle ja miksei viileisiin viidakon öihinkin voisi tuoda antibakteerinen ja kosteanakin lämmin merinovilla. Miellyttävällä pistelemättömällä villalla on kuitenkin heikkoutensa: keinomateriaaleja heikompi kulutuskestävyys ja merinovillallekin voi olla allerginen, vaikkakin se allergisoikin selkeästi ns. tavallista villaa vähemmän.

Kevytretkeilijää hymyilyttää, kun
pysyy kuivana Haglöfs Proof -takissa.

Sademetsässä sataa, nimensä mukaisesti. Ilmankosteus hätyyttelee sataa prosenttia ja kastelee kaiken. Rinkan kanssa liikkuessa ylivoimaisesti kätevin vaihtoehto on sadeponcho, jonka alle voi suojata sateelta vaeltajan varusteineen. Kevyitä sadehousuja voi miettiä ponchon täydennykseksi sillä sateella myös pusikot ovat märkiä eivätkä pitkätkään viitan liepeet välttämättä pidä lahkeita kuivana. Kevyessä käytössä, eli ei painavan rinkan alla, toimisivat kevyetkin kalvovaatteet, jotka pakkautuvat ylivoimaisen pieneksi ja ovat, mainitsinko jo, kevyitä. Kovemmassa käytössä sateensuoja voi löytyä Gore Pro -kalvovaatteista, jotka hengittävät ehkä kuitenkin liian hintsusti tropiikin oloissa. Vaatteet ja varusteet on syytä pakata rinkkaan vedenpitäviin pusseihin joko tavallisiin muovipusseihin tai kestävämpiin kuivapusseihin ihan vaan, koska eivät sadesuojat sitä kaikkea kosteutta pidä.

"Umpiviidakossa" kumisaappaat ovat paitsi turvallisimmat kengät käärmeitäkin ajatellen myös ainoa järkevä vaihtoehto sademetsän mutavellissä tarpomiseen. Vaelluskengät hiertävät märkänä ja ne kastuvat varmasti joko ilman kosteudesta, sateesta, vedestä/mudasta, hiestä tai jonkinlaisesta näiden kombosta. Kevyemmät retkeilykengät pääsevät kuivumaan, ts. tulemaan vähemmän märiksi, nahkaisia vaelluskenkiä helpommin.

Viidakkoon esimerkillisissä Nokian Koli -kumisaappaissa
on tukevat pohjat ja voimakas pohjakuviointi. Onneksi
kumisaappaita saa tarvittaessa Boliviastakin (ei nokialaisia).

Sea to Summit Ultra Sil Dry Sack
-kuivapussit pitävät rinkkaan pakatut kamat
kuivana tai juuri niin sademetsän kosteana
 kuin ne pakatessa olivat.

Nukkumamukavuutta lisää makuupussi, joka ei kosteudesta turhia hätkähdä. Vaikka nykyaikaisten untuvamakuupussien untuvat onkin käsitelty vettähylkiviksi, keinomateriaalit lämmittävät toistaiseksi enemmän kosteanakin ja kuivuvat tehokkaammin. Viluisen kannattaa valita makuupussinsa comfort-lämpötila jopa selkeästi alakanttiin, ettei vilu yllätä, tai pitää ylimääräisiä vaatteita käden ulottuvilla öisin. Kun menet ensi kertaa viidakossa nukkumaan: "Sä et edes nuku!" Mukavakaan makuupussi tai matkailijan perushentoiset korvatulpat eivät peitä viidakon öistä melua, joka on korvia huumaavaa. Siitä huolimatta ja juuri sen takia sinun tulisi kokea yö viidakossa. Sitä odotellessa... innolla!

Jack Wolfskin Southern Cross -makuupussiin kelpaa kesäretkeilijän
pujahtaa unille niin tropiikissa kuin kotoisammissa oloissa.

Viidakossa pimeä tulee iltaisin nopeasti.
Sitä vastaan voi käydä vaikkapa
  Petzl Tikkina -otsalampulla.

Viidakossa ja välillä kaupungeissakaan juomavesi ei täytä pohjoismaisia laatustandardeja ja vaatii puhdistusta, ettei tauti iske pohjoiseen hygieniaan tottuneelle. Vettä voi puhdistaa pumpuin, tabletein tai UV-valolla. Pumpun ja puhdistustabletin yhdistelmä olisi jo vedenpitävä eli poistettua saadaan liete, alkueläimet, bakteerit ja virukset. UV-kynää käytettäessä samea vesi on suodatettava esimerkiksi sukalla, että isot juomavedelle ällöttävät kimpaleet saadaan pois seasta. Ettei puhdistin hyydy kesken kaiken, kynäilijän on varattava matkaan omat paristot kynälle, mutta pumppaaja selviää ns. kaurapuurolla, jota pitää muutenkin ottaa mukaan.

Tehokas Katadyn Combi -vedenpuhdistin poistaa
"alkulimat" juomavedestä.

Katadyn Micropur -puhdistustabletit
vievät viruksetkin vedestä!

Esittelyssä puhuttiin paljon jo tiedossa olevista seikoista koskien varustevalintoja (kts. Varustautumista ja varautumista). Tärkeimpinä mukavuus- ja turvallisuustekijöinä viidakkovaeltajalle nousivat:

• kumisaappaat
• sadeponcho
• hyttyskarkote
• otsalamppu

Kirjoituksen laati: Varuste-Viivi

Kaksin aina kaunihimpi (?!)

Hyvät ja huonot puolet parisuhde-statuksen alle sidotun miehesi kanssa matkaamisessa:

+ Projektin edetessä kumppani on potkinut ahterille töitten suhteen.

– Kumppania on pitänyt potkia ahterille töiden suhteen.

+ Ei tule koti-ikävä niin helposti.

+ Ei maratonpuheluja kultsipupulle.

+ Ei tarvitse kotiin tullessa kerrata kaikkea tapahtunutta.

– Kultasi suolen toiminta tulee erittäin tutuksi

– … ja hienhaju, likaiset varpaat, likaiset vaatteet…

– … ja kaikki mahdolliset ärsyttävät tavat joita et kotona huomaa.

+ Kumppanisi tietää epämääräisestä äännähdyksestäsi, että nyt on parasta antaa ruokaa tai helvetti repeää maanpäälle.

+ Huopia, riippumattoja, laveritilaa, patjoja tahi penkkejä ei välttämättä tarvita ihan niin paljon…

+ Jos ruoka ei maita, on aina joku viimeistelemässä annoksesi.

+ Voit silmiä räpsyttelemällä saada uroosi kantamaan tavaroitasi.

– Kumppanille on helppo raivota pää punaisena kun asiat menevät päin prinkkalaa.

+ Omilla jaloillaan kävelevä tyyny, joka tilanteeseen. Kätevää!

– Twice the jetlag and delhibelly…

– …half the personal space and toilet time.

+ Monia varusteita voi ostaa yhdessä ja jakaa kustannukset.

– Miehesi käyttää sukkiasi.

Allekirjoittanut ukkoineen päivänokosilla Italian reissullaan

- Heini

Taivaita pitkin Boliviaan

kanssavaeltajani, koulikaa takapuolenne ja verryytelkää jalkojanne, sillä matka Suomesta Boliviaan on pitkä.

Lähdin Helsingistä 28.4. ja saavuin Trinidadiin 29.4. Yhteensä istuin lentokoneessa yli 20 tuntia. helsingistä lähtevä kone oli iso ja hieno, jokaisella oli oma pikkutelkku josta pystyi katsomaan leffoja, pelaamaan pelejä ja seuraamaan koneen etenemistä kohti New Yorkia. Paitsi mun oma ei toiminu.

Nycissä piti jonottaa hurjan kauan passin tarkastukseen, mutta onneksi aikaa jäi syömiseen, koska vaikka lentokoneruoka on mun mielestä hyvää, se ei kauaa pidä nälkää.

Lento Nycistä Miamiin oli helvettiä. Kone lähti melkein tunnin myöhässä, mikä tarkoitti sitä, että myöhästyisin La Paziin menevästä koneesta. Siinä sitten stressaan ja mietin että milloinhan sitä pääsen perille jos ollenkaan, kun kapteeni ilmoittaa, että kone olisi Miamissa arvioitua aikaisemmin. Siitäkös alkoi kellon kyttäys, ja kun kone kaskeutui, tämä tyttö syöksyi ulos ehtiäkseen seuraavaan koneeseen.

Varoitus: jos olet ekaa kertaa Miamin kentällä, ei kannata olla kiire seuraavaan koneeseen. minut ohjattiin menemään rullaportaat ylös ja johonkin junaan (Mikähitonjuna?!) ja menemään asemalle 1 (?!?!). Lähdin nousemaan ylös ja totesin että kerroksia on useampia eikä minulle kerrottu mikä on oikea kerros. Syöksyin takaisin alas, kysyin joltakulta toiselta apua, ja minut ohjattiin ylimpään kerrokseen. Syöksyin takaisin ylös, Tässä vaiheessa hiki virtaa todella. varmistin eräältä työntekijältä että olenhan menossa oikeaan paikkaan. Hän oli menossa samalle asemalle ja tarjoutui auttamaan minut muutaman muun eksyneen näköisen henkilön lisäksi oikeaan paikkaan. Hän jopa juoksi kanssani oikealle portille. Hämmästelin kuinka mukava mies olikaan, kun selvisi että hän on Ecuadorista.

Eli, koska Miamin kenttä on niin pitkä, siellä toimii juna, joka matkaa 10 minuutin välein ees taas ja vie nopeammin perille kuin jalkaisin. Portille päästyäni piti odottaa parin muun tapauksen asioiden selvittämistä. Toinen matkasi vanhentuneella passilla ilman tarvittavaa viisumia, toisella oli ongelmia todistaa oliko se Etelä- vai Pohjois-Koreasta. Pääsin onnistuneesti oikeaan koneeseen.

La Pazin ohut ilma alkoi tuntua nopeasti koneesta poistumisen jälkeen: Kasvava päänsärky ja nopea hengästyminen rinkkaa raahatessa ja kiiruhtaessa. Helpotti kun pääsi istumaan.

Enää yksi lento ja sitten Trinidadissa! Paitsi että minun pitikin vaihtaa konetta Cochabambassa vastoin matkntarjoajan neuvoa. Hieman taas jännitin lastataanko rinkkani automaattisesti mukaan, mutta kailki sujuikin kuten piti. Näin aivan mahtavia maisemia, toisaalla teräviä lumihuippuisia vuoria, toisaalla sankkaa metsää ja lukuisia kiemurtelevia jokia ja makkarajärviä.

Suosittelen siis arvon ystäväni, että ottakaa tukisukat mukaan, tekemistä koneeseen ja vähän evästä, ja isolla porukalla liikuttaessa kannattaa ensin hoitaa turvatarkastukset ja muut pois alta ja etsiä oikea portti, ennen kuin yks kerrallaan joku käy vessassa, toinen ostamassa evästä ja kolmatta kadonnutta etsitään.

Ameli

H-hetki lähestyy ja mitä on tullut tehtyä

Minäpä päätin hakea työharjoitteluun Boliviaan, jotta olisin siellä jo valmiiksi, kun muut SOOPAn juhlavaeltajat saapuisivat maahan. Koska työharjoittelutuen saamiseksi harjoitteluajan on oltava vähintään kolme kuukautta, olen Boliviassa 131 päivää eli hieman reilut neljä kuukautta eli kolmasosan vuodesta… O.o Paikan saatuani alkoi perinpohjainen selvittely, että mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun reissu on niin kauas ja niin pitkä. Selvittelyurakka tietyllä tapaa myös vei myös ajatuksia pois itse reissusta, mikä kuulostaa vähän oudolta, mutta toimi, koska en hirveästi ole ehtinyt jännittää reissuun lähtöä kuin vasta hetken aikaa. Nyt jännittää.

Lentoliput piti hankkia heti kun tieto työharjoittelupaikasta selvisi, koska viisumihakemusta varten on liput oltava jo hankittuina. Sain onnekseni paikat samoilta paluulennoista kuin kanssavaeltajani. ESTAn matkustuslupa USA:han piti ostaa myös.

Kun matka suuntautuu keskelle käärmeiden ja malarian täyttämää pöpelikköä, on kattava matkavakuutus oltava voimassa. Piti hankkia vakuutusajan laajennusta kahdelle kuukaudelle sekä urheilulaajennus kattamaan riskialttiit urheiluharrastukset, kuten vaikka vaeltaminen viidakossa. Vakuutuksen saamiseksi piti myös laatia pelastautumissuunnitelma, mikä olikin hyvä juttu, koska toimintaa hätätilanteen sattuessa tuli mietittyä varmaan paremmin kuin ilman suunnitelman laatimista. Ja terveysselvityksessä vakuuttaa, etten ole sairas. Rahaa paloi ihan kivasti.

Toinen tärkeä juttu on rokotukset ja lääkkeet: Kansallisen rokotusohjelman vaatimat tehosterokotukset, lavantauti, keltakuume, hepatiitti A ja B ja malaria. Koska työharjoitteluni sisältää eläimien käsittelyä, piti listan jatkoksi laittaa rabiesrokotussarja. Malarialääkkeitä on useampaa erilaista, joista valitsin halvimmasta päästä olevan ja kerran viikossa nautittavan Lariamin, jonka sivuvaikutusten lista on pitkä kuin nälkävuosi. Yleisiä oireita ovat muun muassa uniongelmat ja painajaisunet, ja koska joillekin se voi aiheuttaa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, piti lääke testata ennen matkalle lähtöä. Kaksi testiviikkoa takanapäin, enkä mielestäni nuku yhtään huonommin kuin ennenkään. Painajaisia ei ole näkynyt, joskin pari villiä seikkailu-unta ja yksi niin suurta onnea huokuva uni, etten ole onnellisempi unissa ikinä ollutkaan. Ja yllättävän hyvät fiilikset ovat olleet muutenkin. Ehkä lääke vaikuttaakin minuun nurinkurisesti, mutta en valita, elämä on ihanaa. Ja rahaa paloi.

Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Boliviaan alle 90 päivän matkalle, mutta koska lähdenkin vähän pidemmälle reissulle, piti tehdä viisumihakurumba. Ilman hikeä ja sydämentykytyksiä siitä en selvinnyt, ja tulin hyvin tutuksi Bolivian suurlähetystön virkailijan kanssa, koska soittelin sinne niin paljon. Monta asiaa piti tehdä ja laittaa hakemukseen, muun muassa postitse lähetetty kirje Boliviasta työpaikkani yhteyshenkilöltä (siinä kesti hieman…) ja sitten yllätysvaatimukset sen jälkeen kun luulin että hakemukseni on ok. Olin henkisesti varautunut, että pitää matkustaa lähimpään Bolivian suurlähetystöön eli tässä tapauksessa Ruotsiin leimaamaan passi, mutta riittikin että lähetän passin postitse ja maksan sen lähettämisen takaisinkin. Voi että jännitti saanko enää ikinä passiani takaisin vai jääkö se matkan varrelle. Passi matkasi kirjattuna kirjeenä viikon verran, kunnes pääsi lähetystöön perille. Viikko meni, että se tuli minulle takaisin. Viime viikolla. Lähtö on huomenna 28.4. (tai oikeastaan tänään, kello onkin jo niin paljon). Meni vähän tiukille, vaikka aloitin viisumirumban jo tammikuussa. Ja ylläri, rahaa paloi taas.

Sitten luottokortin hankkiminen, kopiot kaikista tärkeistä dokumenteista tutuille ja omaan sähköpostiin ja mukaan reissuun, rinkan pakkaamista (20 kg painorajoituksella saa vähän jo käyttää luovuutta) ja osoitteiden keräämistä postikortteja varten, hammastarkastus, postin uudelleenohjaus, Itsensä psyykkaaminen niin ettei pitkä ero rakkaista ihmisistä tuntuisi niin tyhmältä. Tuliaisiksi työpaikalle Pantteri-salmiakkia ja ruissipsejä.

Reissuvalmistelut ovat opettaneet muun muassa sen, että vie paljon aikaa saada kasaan tarvittavat dokumentit ja hoitaa tarpeelliset asiat. Rahaa myös kuluu todella paljon, jos lähtee kauas ja pitkäksi aikaa harrastamaan riskialtista urheilua ja hankkii suojakseen rokotteita ja lääkkeitä.

Sukulaiset kävivät vierailulla tänään ja vuoroin sanoivat näkemiin joko varoittelemalla Boliviassa olevista huumejengeistä ja siellä tapahtuneista tapoista, muistuttamalla minua siitä että olen pieni, bolivialaisen mittapuun mukaan blondi ja yksin matkustava nainen tai hokemalla kurtistettujen kulmien alta että et sitten hanki mitään paikallista Fernandoa mieheksesi ja jää sinne, muistakin että sulla on täällä oma kulta odottamassa. Voin siis mieli keveänä ja odotukset positiivisena lähteä huomen aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja sieltä kohti Boliviaa.





Terveisin,
Ameli

Terveys, vaarat ja terve järki

Terveys

Matkailijan terveyden lähtökohtana ovat tietysti asianmukaiset rokotukset. No mitäs sitten jos rokotukset yksistään eivät riitäkään, haaveri sattuu tai yllättävän kova vatsapöpö jyllää? Tarvitaan sairaalahoitoa kun omat keinot ovat loppu? Entäs mahdollinen ambulanssikyyti tai jopa helikopterievakuointi?

No come on! Vakuutukset kuntoon! Kattava matkavakuutus on yksi travellerin huomionarvoisimpia asioita jo ennen matkaa. Bolivian projektiporukalla olisikin syytä harkita ryhmävakuutusta, joka tulee todennäköisesti halvemmaksi ja on myös samalla erittäin kattava.

No, rokotukset, vakuutukset sekä malarian estolääkitys siis on kunnossa. Laskeutukaamme Bolivian tasavallan maaperälle ja syventykäämme suojaukseen itse kohteessa: 

Liene itsestään selvää, että käsihygienia on kaiken keskipisteessä. Käsien pesu on sinun suorittaman saippualla ja desinfiointiainetta lotrattavan aina ennen ruokailua ja ruokailun jälkeen sekä hitusen joka välissä - nokan kaivua ennen ja berberin raapimisen jälkeen. Muistakaa kädet! Kädet joiden välityksellä kuskaatte bakteereita suuhunne, silmiinne sekä nokkaanne. Tai sitten ette kuskaa. It’s up your’s sanoi Nykäsen Matti.

No seuraavaksi, itse ruokailu sekä juoman siemailu. Kolmen KOON sääntö, eli käristä, keitä, kuori. Bolivian hygieniataso ruoanlaitossa on ihan omaa luokkaansa verrattuna meidän yleiseurooppalaiseen (liioitellunkin kliiniseen) hygienialeveliin. Se on siis ihan syvältä. A-hepatiitti leviää saastuneen juomaveden ja huonon elintarvikehygienian välityksellä. No sitä vastaanhan suojaudutaan rokotteella, mutta siitä huolimatta on suositeltavaa juoda vain ja ainoastaan pullovettä. Paikalliset oluet toimivat myös erinomaisesti nesteytykseen. Ruoan suhteen kypsentämättömät kasvikset ovat matkailijan kirous, vältä niitä siis, ellet pääse niitä itse pesemään huolellisesti juoksevalla vedellä. Paikalliset kokit eivät niitä todennäköisesti välitä veden alla juuri huljutella.

No jos sinne sairaalaan joutuu niin, mikäli mahdollista, pyri vaikuttamaan hoitopaikkaasi mahdollisimman paljon. Bolivian sairaanhoidon taso vaihtelee rajusti: suurissa kaupungeissa on tarjolla tasokkaitakin yksityisiä klinikoita, mutta maaseudulla kylätohtorit hoitaa homman. Tärkeintä olisi löytää yhteinen kieli hoitavan lääkärin kanssa. Pyri myös pitämään saattaja aina mukana tukena ja turvana – katsomassa vähintään vierestä, että neulat ovat varmasti steriilejä.

Vaarat

Bolivia, tuo huumekaupan ja rikollisuuden luvattu maa, yksi maailman korruptoituneimmista valtioista. No mitäs siltä voit odottaa? Taskuvarkaita, muiluttajia, huijareita, huumeita, viinaa, huoria. Osa vaarallisia, osa ei. Suurin osa vaarallisia. Enemmän tai vähemmän. 

Taskuvarakita varten kikka on helppo: kaksi rahamassia, toinen taskuun, toinen kehoa vasten esimerkiksi kaulapussiin paidan alle tms. Taskulompakkoon laitetaan muutama dollari rahaa (Boliviano), joka sitten ystävällisesti ojennetaan sitä vaativalle. Sinne voi myös laittaa joitakin suomalaisia joutavia kortteja ikään kuin luomaan vaikutelmaa aidosta lompakosta. 

Hotelleihin, hostelleihin yms. ei pidä jättää mitään arvokasta. Ei edes turvasäilöön, sillä henkilökunnalla on niihin avaimet, ja kukas muukaan niitä käy tsekkailemassa. Jos ei henkilökunta itse niin heidän vähäosaisemmat ystävät, tietenkin provisiota vastaan. Passista napataan kopiot sekä itselle paperiversiona, että esimerkiksi sähköpostiin, sieltä ne löytyvät olitpa melkein missä tahansa. 

No mitäs siellä viidakossa sitten on syytä painaa mieleensä? Amazonin sademetsän myrkyllisiä tai muuten vaarallisia eläimiä ja kasveja en ala luettelemaan, mutta niitä riittää, uskokaa suosiolla. Perus sääntönä: mitä et tunnista, älä siihen kajoakaan. Jos siellä liikuskellessa jossakin hamppuviljelmän näköinen tulee vastaan, kannattaa poistua vähin äänin takavasemmalle. Huumekeisarit ovat tarkkoja tavarastaan.

Ihmiset, käyttäkää järkeänne. Boliviassa kaikki toimii voiteluperiaatteella, jos paikallinen poliisi väittää sinun rikkoneen lakia ja esittää vaatimuksia, maksa. Lado kouraan tuppo seteleitä, se on heille ikään kuin tippiä. Pieni palkka ei muuten elämiseen riitä.

No kaiken kaikkiaan, hirvittävän monihan meistä tulee kuolemaan kotonaan. Vieläpä omassa sängyssään. Todennäköisyys kuolla, loukkaantua tai sairastua vakavasti Bolivian reissulla on minimaalisen pieni, joten reissuun kannattaa ehdottomasti lähteä! Tärkeintä on ottaa mukaan aimo annos tervettä järkeä, jotta syytä huoleen ei ole.

Mika

Lähteitä:

- Rough guide to Bolivia

- Lonely Planet – Bolivia

- Madventures – Kansainvälisen seikkailijan opas

Qstock 2014: Rankkaa duunia

RAKENNUSTALKOOT (Venla ja Heini)

Talkoot aloitettiin jo Qstock -viikkoa edeltävänä perjantaina, jolloin purimme Raatin kentän aitaa pitkät pätkät, raahasimme korkeushyppypaikkojen patjoja ja muuta pientä esivalmistelua, ennen kuin paikalle alettaisiin tuoda rekkakaupalla tavaraa. Säät suosivat ihan liian rankalla kädellä, 30 asteen tukala helle ja suoraan paahtava aurinko söi voimia ja vettä kaadettiin kurkkuihin saaveittain sen haihtuessa jo ilmassa.

Viikonlopun jälkeen paikalle oli ilmestynyt raskas kalusto, jota alettiin kasata festariksi. Viikon ajan aseteltiin mattoja, raahattiin aitoja, kiviä ja vessoja, siivottiin nokkosia täynnä oleva metsä huumeista ja oksista, rakennettiin päälavaa ruotsalaisten kalliiden ammattilaisten johdolla, baaritelttoja sisustettiin, koottiin inva-koroke, asetettiin näköesteitä, odoteltiin varjossa, juotiin kanistereittain vettä ja syötiin kilokaupalla muikkuja. Ja vessoja siirrettiin vähän lisää. Mainitsinko muuten että oli kuuma?! Boliviaa odotellessa… 

Homma oli aivotonta renkien lihastyötä ja meni nopeasti. Työnjohtajat olivat mukavia, tatuoituja ja parrakkaita, naisetkin. Nimeltämainitsemattomat allekirjoittaneet tytöt olivat erityisen mieltyneitä työnjohtajien habitukseen ja työpäivät sujuivat heidän huostassaan rennosti ja rempseästi kiireestä huolimatta. Varsinkin torstain työpäivä meni tanssahdellessa teinipoppari Isac Elliotin tehdessä bändinsä ja taustatanssijoidensa kanssa soundcheckiä meidän ollessa asettelemassa kenttää suojaavia kumimattoja hieman paremmin (eli tekemässä huonosta vähemmän huonoa). Torstain työpäivä päättyi satojen narikkalappujen kirjoitteluun ja paikoilleen asetteluun.

Perjantain eli ensimmäisen varsinaisen festaripäivän oli tarkoitus olla meille talkoolaisille vapaapäivä ja täysin omistettu festarista nautiskeluun, mutta meille tarjottiin ylimääräistä parin tunnin roudassessiota aamuksi, johon rahaa tarvitsevina supertyönarkomaaneina tietysti tartuimme. Tarkoituksena oli siis purkaa Volbeatin rekkaa, mutta kyseistä rekkaa emme koskaan nähneetkään, vaan teimme yli kuusi tuntia kaikennäköistä muuta hirveällä kiireellä aina muutamaa hetkeä ennen porttien aukaisua. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, sillä puolenpäivän aikoihin meille tarjoutui once in a lifetime-tilaisuus saada guest-passit eli käytännössä kulkulupa vip-porteista ilman jonoja ja oleskeluoikeus vip-tiloissa. Järjestäjien mukaan talkoolaisille ei kovin usein tällaisia hienouksia suodakaan, mutta heillä oli tällä kertaa kova tarve tekeville käsille ja uutterille uurtajille niin pitkään kuin mahdollista. Oma porukkamme alkoi nimittäin olla hieman levotonta, kun olisi jo ollut itse kullakin tarve päästä jonottamaan niihin tavallisten pulliaisten narikoihin. Totta kai tämän tarjouksen siivittämänä jäimme töihin niin pitkään kuin tarve suinkin vaati. Hymyssä suin ja varpaat hiekassa uiden pystyttelimme ne ”hieman” viimetippaan jätetyt mellakka-aidat viimeistenkin lavojen eteen. 

Kokemuksena guest-passi oli hyvinkin mukava ja kätevä, jonottaa ei juuri tarvinnut ja erityisesti bajamajojen lyhyet jonot olivat todella armeliaita ja ilahduttavia. Kyllä siellä alueella karkkiakin tarjottiin. 

JÄRJESTYKSENVALVONTA (Maiju ja Heini)

Torstai-iltana Mika, Heini, Maiju ja Antti eli vastavalmistuneet järjestyksenvalvojat kävivät kuuntelemassa tulevat tehtävänsä ja saivat työnjohtajakseen karismaattisen, asiansa tuntevan vanhan kapiaisen, Elmon. Tämän järjestyksenvalvojien konkarin johdolla perjantaina, jälleen paahtavan auringon alla, aloitettiin työrupeama, joka tuli olemaan raskas ja pitkä, kokonaisuudessaan 14 tuntia. Tehtävänämme oli pääportin sisääntulo tarkastuksien hoito eli suomeksi ihmisten ja laukkujen kopelointi kiellettyjen juttujen varalle. Alkukankeuden jälkeen Elmon ruoskaniskujen siivittämänä vauhti vain kiihtyi ihmismassan tihentyessä. Alkuillasta meininki alkoi olla jo suorastaan sairasta! Tahti, jossa kädet kävivät ajatusta nopeammin, oli tautinen ja ihmisten määrä sanoinkuvaamaton, loppumaton vyöry. 

Työ oli toisin sanoen sanoinkuvaamattoman rankkaa ja hiki virtasi joka ihohuokosesta. Ihmisiä sai paimentaa, komentaa ja kehottaa useaan otteeseen kokoajan samoista asioista ja äänihuulet olivat tiukoilla. Vaikkakin ihmiset usein ja kovaäänisesti hermostuivat huomautellessamme kielletyistä tavaroista, ei vaaratilanteita meidän kohdalle sattunut. Paljon sattumuksia ja opetuksia tuli koettua ihmisten kanssa, mutta keisari Elmon valvovan silmän ja lempeän huolenpidon alla jaksoimme kuin jaksoimmekin koko helvetillisen päivän loppuun asti.

Seuraavaan päivään herättiin väsyneinä, lihakset kireinä kuin rummunkalvo. Epätoivo mielessä läikkyen marssimme Helmin syvännettä kohti, uutta 14 tunnin krapulaishumalaista örkkijoukkoa paimentamaan. Päivä kului samaa rataa. Ruokaa ja vettä oli vedettävä joka välissä kun oli mahdollisuus ja mielellään pureskelematta, lentäen jo samalla takaisin portille. Cheekin keikan aikaan ihmisiä oli kuin sopuleita ruuhkavuotena ja tursui joka aidan kolosta. Siinä oli käytettävä kyllä koko elekielen repertuaarinsa, näyttää isolta muurilta ja olla silti naurettavan ystävällinen. Me emme nähneet koko Mustaa barbaaria ja Megadethin keikka oli kuulemma huono. Kotiin lähtiessä huusimme HALLEUJAA ja itkimme onnesta. Kokemus oli opettava. Elmo oli hieno mies.

PURKUTALKOOT (Venla)

  

Sunnuntaina aloitettiin festarin purku, sää oli edelleen tehokkaan hiostava ja nahkaa kärventävä. Positiivista oli se, että purku on aina helpompaa kuin rakentaminen. Teimme töitä kahdessa eri vuorossa, myöhempään vuoroon ilmoittautuivat varmaankin ne, jotka pisimpään jaksoivat lauantain festaripäivästä nautiskella. Allekirjoittanut oli ruotsalaisten leirissä purkamassa päälavaa ja purki ahkerasti myös eräänkin katuharjan katkaisemalla sen vahingossa ja saamalla tapauksen siivittämänä voimanaisen maineen. Työt loppuivat, kun lava oli purettu. Huokaisimme jo helpotuksesta..

.. Kunnes seuraavana päivänä soitettiin ja tarjottiin taas ylimääräistä hommaa, johon sitten muutama ihminen vielä reippaasti lähti. Hommana oli siis Raatin aidan takaisin pystyttäminen, mihin oli ajateltu menevän pari tuntia kahdelta ihmiseltä. Mutta kuinkas siinä sitten kävikään, helle hidasti ja aitaelementit olivat melko raskaita muutaman tytön pystytellä. Onneksi saimme muutaman miehen avuksi.. Kuvittelimme aluksi, että joku, joka oikeasti tietää mitä aidoille kuuluisi tehdä, tulisi mukaan hommiin ennemmin tai myöhemmin. Luulimme väärin. Keskenämme saimme siellä välillä pähkäillä erimallisten aitapalojen ja tolppien kanssa. Tästä johtuen kahden tunnin hommat venyivät kahden päivän keikaksi. Lopputulos oli varmasti tarpeeksi hyvä ja itsetehdyn näköinen. Ukkonenkin hieman uhkaili jossakin jossain vaiheessa, mutta rankalta sateelta vältyttiin.

Kaiken kaikkiaan oli jälleen erittäin hauska ja mieleenpainuva kokemus ja pakko se on sanoa, että kyllä se tienvarsisiivouksen voitti mennen tullen! Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita; erityisesti heitä, jotka eivät Boliviaan ole lähdössä vaan tulivat vain hyvää hyvyyttään auttamaan! Mukana oli muita soopalaisia sekä soopan ulkopuolelta porukoiden poikaystäviä, veljiä ja kavereita. Iso kiitos kaikille, olitte korvaamattomia!

Syksy alkaa ja uudet kujeet sen mukana, katsotaan mihin soppaan seuraavaksi lusikkamme tyrkkäämme. 

-Heini, Maiju ja Venla