sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Majoitus



Majoitus

Santa Cruz ja Salar de Uyni


Bolivian majoitustaso on hyvällä tasolla, vaikka standardit hintaryhmissä vaihtelevat. Suuremmissa kaupungeissa valinnanvaraa löytyy paljon, jopa luksus hotelleja, hintataso yli 100$.
Pienemmissä kaupungeissa ja kylissä ei ole kummoinen valinnavara keski-ja yläluokan hotelleissa, mutta budjettimatkaajille halpoja majoitusvaihtoehtoja löytyy runsaammin. Kunhan asennoituu oikein.

Bolivian sesonkiaika on heinäkuusta elokuuhun eli juuri meidän aikaan. Hintatasot nousevat ja varsinkin fiesta aikoihin hinnat voi jopa kolminkertaistua. Lomakohteissa hinnat nousevat viikonlopuksi ja joissain paikoissa vaaditaan etukäteen varaus.

Majoituspaikoilla on omat nimensä sen mukaan, minkä tasoista majoitusta tarjotaan. Yleensä korkeatasoiset majoitukset ovat nimellä hotel, tosin perusmajoitukset tekevät samoin. Jos majoitus on halvempaa ja tilat pienemmät, tarjotaan majoitusta hostal, recidencial and alojamiento paikoissa. Tämän tyyppiset majoitukset tarjoavat perushuoneita jaetulla kylpyhuoneilla. Taso kuitenkin vaihtelee suuresti hinnan, siisteyden ja mukavuuden kautta.
Cabanas majoitukset ovat pieniä majoja tai bungaloveja, joissa voi asua ja tehdä omat ruokansa. Niitä löytyy usein suurten kaupunkien ulkopuolelta. Motellit ovat halpoja tienvarsi paikkoja ja pension taas halpa paikka käydä syömässä, muttei nukkumassa.

Santa Cruz


Vanhasta kaupungista löytyy keskihintaiset ja budjettimajoitus kohteet.
1) Budjettimajoitus hinnat vaihtelevat sen mukaan onko majoitus yhteismajoitusta vai 2hh.
-Dormeissa halvin lähtee Bs 25 (2,90 €), mutta yleisin hintahaitari on Bs 60 - 90 (7 - 10,50 €).
-2hh Bs 100 - 170 (11,70 - 20 €).
2) Keskihintaiset majoitukset
-2 hh Bs 200 - 220 (24 - 26 €)
3) Luksus majoitukset
- 2 hh Bs 305 - 1350 (36 - 158 €)

Meidän hintaluokalla oli kaksi mielenkiintoista majoituvaihtoehtoa:
1) Residencial Bolivar
- dormi Bs 80 ja 2hh Bs 240, suihkulla.
Kaupungin vanhin hotelli (1905) ja keittiö on asukkaiden käytössä.
2) Jodanga Backpackers Hostel
    www. jodanga.com
- dormi Bs 70 ja 2hh Bs 220
Reippureissajien suosima, uima-allas, biljardipöytä jne. Mahdollisuus opiskella espanjaa.

Salar de Uyuni


Alueelle tultaessa yövytään Uyunin kaupungissa
- dormi Bs 45 - 55 (5 - 6 €)
- 2hh Bs 100 - 525 (11 - 61€), hintoihin vaikuttaa myös kuuluuko suihku ja aamiainen hintaan.
Kaupungista löytyi myös yksi hostelli, joka tarjosi huoneita Bs 60 (7€).

Itse suola-aavikolla majoitukset kuuluvat retkien hintaan ja usein se tapahtuu alueen suola hotelleissa. Halvemmat matkanjärjestäjät majoittavat asiakkat majoihin, joiden varustetaso on huono.

Anne

Lähteet:

Lonely Planet: Bolivia 2013
The Rough Guide to Bolivia 2012

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Terveys, vaarat ja terve järki


Terveys




Matkailijan terveyden lähtökohtana ovat tietysti asianmukaiset rokotukset. No mitäs sitten jos rokotukset yksistään eivät riitäkään, haaveri sattuu tai yllättävän kova vatsapöpö jyllää? Tarvitaan sairaalahoitoa kun omat keinot ovat loppu? Entäs mahdollinen ambulanssikyyti tai jopa helikopterievakuointi?

No come on! Vakuutukset kuntoon! Kattava matkavakuutus on yksi travellerin huomionarvoisimpia asioita jo ennen matkaa. Bolivian projektiporukalla olisikin syytä harkita ryhmävakuutusta, joka tulee todennäköisesti halvemmaksi ja on myös samalla erittäin kattava.

No, rokotukset, vakuutukset sekä malarian estolääkitys siis on kunnossa. Laskeutukaamme Bolivian tasavallan maaperälle ja syventykäämme suojaukseen itse kohteessa: 

Liene itsestään selvää, että käsihygienia on kaiken keskipisteessä. Käsien pesu on sinun suorittaman saippualla ja desinfiointiainetta lotrattavan aina ennen ruokailua ja ruokailun jälkeen sekä hitusen joka välissä - nokan kaivua ennen ja berberin raapimisen jälkeen. Muistakaa kädet! Kädet joiden välityksellä kuskaatte bakteereita suuhunne, silmiinne sekä nokkaanne. Tai sitten ette kuskaa. It’s up your’s sanoi Nykäsen Matti.

No seuraavaksi, itse ruokailu sekä juoman siemailu. Kolmen KOON sääntö, eli käristä, keitä, kuori. Bolivian hygieniataso ruoanlaitossa on ihan omaa luokkaansa verrattuna meidän yleiseurooppalaiseen (liioitellunkin kliiniseen) hygienialeveliin. Se on siis ihan syvältä. A-hepatiitti leviää saastuneen juomaveden ja huonon elintarvikehygienian välityksellä. No sitä vastaanhan suojaudutaan rokotteella, mutta siitä huolimatta on suositeltavaa juoda vain ja ainoastaan pullovettä. Paikalliset oluet toimivat myös erinomaisesti nesteytykseen. Ruoan suhteen kypsentämättömät kasvikset ovat matkailijan kirous, vältä niitä siis, ellet pääse niitä itse pesemään huolellisesti juoksevalla vedellä. Paikalliset kokit eivät niitä todennäköisesti välitä veden alla juuri huljutella.

No jos sinne sairaalaan joutuu niin, mikäli mahdollista, pyri vaikuttamaan hoitopaikkaasi mahdollisimman paljon. Bolivian sairaanhoidon taso vaihtelee rajusti: suurissa kaupungeissa on tarjolla tasokkaitakin yksityisiä klinikoita, mutta maaseudulla kylätohtorit hoitaa homman. Tärkeintä olisi löytää yhteinen kieli hoitavan lääkärin kanssa. Pyri myös pitämään saattaja aina mukana tukena ja turvana – katsomassa vähintään vierestä, että neulat ovat varmasti steriilejä.



Vaarat


Bolivia, tuo huumekaupan ja rikollisuuden luvattu maa, yksi maailman korruptoituneimmista valtioista. No mitäs siltä voit odottaa? Taskuvarkaita, muiluttajia, huijareita, huumeita, viinaa, huoria. Osa vaarallisia, osa ei. Suurin osa vaarallisia. Enemmän tai vähemmän. 

Taskuvarakita varten kikka on helppo: kaksi rahamassia, toinen taskuun, toinen kehoa vasten esimerkiksi kaulapussiin paidan alle tms. Taskulompakkoon laitetaan muutama dollari rahaa (Boliviano), joka sitten ystävällisesti ojennetaan sitä vaativalle. Sinne voi myös laittaa joitakin suomalaisia joutavia kortteja ikään kuin luomaan vaikutelmaa aidosta lompakosta. 

Hotelleihin, hostelleihin yms. ei pidä jättää mitään arvokasta. Ei edes turvasäilöön, sillä henkilökunnalla on niihin avaimet, ja kukas muukaan niitä käy tsekkailemassa. Jos ei henkilökunta itse niin heidän vähäosaisemmat ystävät, tietenkin provisiota vastaan. Passista napataan kopiot sekä itselle paperiversiona, että esimerkiksi sähköpostiin, sieltä ne löytyvät olitpa melkein missä tahansa. 

No mitäs siellä viidakossa sitten on syytä painaa mieleensä? Amazonin sademetsän myrkyllisiä tai muuten vaarallisia eläimiä ja kasveja en ala luettelemaan, mutta niitä riittää, uskokaa suosiolla. Perus sääntönä: mitä et tunnista, älä siihen kajoakaan. Jos siellä liikuskellessa jossakin hamppuviljelmän näköinen tulee vastaan, kannattaa poistua vähin äänin takavasemmalle. Huumekeisarit ovat tarkkoja tavarastaan.

Ihmiset, käyttäkää järkeänne. Boliviassa kaikki toimii voiteluperiaatteella, jos paikallinen poliisi väittää sinun rikkoneen lakia ja esittää vaatimuksia, maksa. Lado kouraan tuppo seteleitä, se on heille ikään kuin tippiä. Pieni palkka ei muuten elämiseen riitä.



No kaiken kaikkiaan, hirvittävän monihan meistä tulee kuolemaan kotonaan. Vieläpä omassa sängyssään. Todennäköisyys kuolla, loukkaantua tai sairastua vakavasti Bolivian reissulla on minimaalisen pieni, joten reissuun kannattaa ehdottomasti lähteä! Tärkeintä on ottaa mukaan aimo annos tervettä järkeä, jotta syytä huoleen ei ole.


Mika


Lähteitä:
- Rough guide to Bolivia
- Lonely Planet – Bolivia
- Madventures – Kansainvälisen seikkailijan opas

tiistai 30. syyskuuta 2014

Act like bolivian - Kuinka sopeutua kulttuuriin?



 Act like bolivian - Kuinka sopeutua kulttuuriin?


Kulttuuria on kaikki. Tarkoitan ihan kaikkea. Voisin yhtä hyvin kirjoittaa parituhatsivuisen opuksen aiheesta, jos edes alkaisin pohtia kaikkea Bolivian kulttuuria musiikista arkkitehtuuriin. Ei! Priiffaan jälleen matkalaiselle tärkeät asiat, sillä mitä me muuten siellä edes tekisimme kuin kävisimme toteamassa vain: ”Juu niin näkyy olevan kuin Heini sano”.

PUHU!

Tiukka muodollisuus ja meidän mielestämme vanhahtava kunnioitus puheessa on tärkein seikka jutustellessa. Tervehdykset lausutaan kaikille henkilöille yksitellen jämäkän kädenpuristuksen myötä – muuten olet oikea ilkimys. Kiitos ja anteeksi ovat myös suorastaan vaadittavia, älä ohita niitä kiireessäkään - muuten olet katala roisto. Henkilöitä puhutellessa on heistä myös aina käytettävä nimikettä ja titteliä silloin kun se on tiedossa – muuten olet epäkunnioittava munapää.

Käytännössä siis espanjan alkeiden oppimäärä saada hommat luistamaan paikallisen kanssa on lyhyt, mutta äärimmäisen tärkeä painaa koppaansa:

Buenos dias! – Hyvää huomenta!
Buenas tardes! – Hyvää päivää!
Buenas noches! – Hyvää yötä!
Por favor – Pliis
Gracias – Kiitti

Ja nyt ylempään oppimäärään: lisää jokaisen kohteliaisuuden perään nimike!

Senor - urospuoliselle
Senora - naaraspuoliselle

Uskonto, rotu, seksi, homous, siirtomaa-ajat ja vastakkainasettelu sekä USA ovat historiallisesti ja nykypäiväisesti kipeitä asioita, joista et halua tovereille bolivialaisille mainita. Ulkomaalaisia (oikeasti vain jenkkejä) karsastetaan ja meitäkin todennäköisesti tullaan nälväisemään gringottelulla – johon on hyvä heittää vitsiksi: ”No soy gringo – soy eskimo/vikingo”. Puhumattomuutta pidetään suurena loukkauksena tai merkkinä vähintään karmeista jalan katkeamisen aiheuttamista kivuista - yritä siis edes pari sanaa lausua sinne tänne, senkin suomalainen.

PUKEUDU!

Naaras

Lyhyesti sanottuna älä näytä maksulliselta naiselta. Lyhyet shortsit ja tiukat topit kannattaa jättää kotiin ja ottaa ylimääräinen huivi hiusten piilottamiseksi – ei sen vuoksi että maa olisi konservatiivinen, päinvastoin etelä-amerikkalaiset emännät pukeutuvat korostetun naisellisesti.

Syy on maanosan machoilukulttuurissa, jonka mukaisesti ukkelit pokkuroivat ja alistavat naista osoittaakseen olevansa viriili sonni. Tämä näkyy perään huuteluna, vislailuina, ylimääräisenä kosketteluna ja perässä seurailuna – erityisesti tietysti ulkomaalaisille naisille, jotka ovat kuriositeetti palkintoja äijäporukan silmissä. Jos et kaipaa tällaista huomiota niin laita hieman peittävämmät vaatteet päällesi ja sujauta ”vihkisormus” sormeesi – naimisissa oleville naisille machoilu ei ole cool. Äijäilyn huomiotta jättäminen on paras keino karkottaa tyypit, mutta asiasta ärähtäminen on täysin suotavaa ja ansaitsee useimmiten respectiä miesten silmissä.

Uros

Ota mukaasi myös siistimpi ruutupaita ja farkut illanviettoihin niin probleemeja ei ole. Pukeutuminen on rentoa, mutta puhdas ja siisti olemus on sillointällöin ihan jees - myös retkikunnan naisten mielestä.

KÄYTTÄYDY!

Älä osoita sormella vaan koko kädellä känny alassuin ja raavi sormillasi kutsuessasi.
Haukottelu toista kohti on sama kuin kutsuisit hänen äitiään lehmänläjäksi – käsi suun eteen! Lattarien henkilökohtainen tila on maailman pienin, älä hämmenny kun henkilö juttelee nenä kiinni nenässäsi tai halailee ja tönii minkä ehtii. Bolivialaiset myös käyttävät hyvin kuvainnollista kieltä, jota ei missään nimessä pidä luulla loukkaukseksi: läski, rillipää, hörökorva ja jättiahteri ovat vain osuvia kuvauksia uniikista olemuksestasi.
Tärkein sääntö on hymyillä! Kaikki sujuu positiivisella meiningillä ihmisten kanssa toimiessa J

OLE AVOIN JA UTELIAS - ÄLÄ IDIOOTTI!

Parempaa neuvoa ei kukaan voi matkalle vieraaseen kulttuuriin antaa. Kulttuurishokki iskee lähes aina ja väistämättä. Mutta kun olet päässyt yli siitä, huomaat kuinka kaikki me olemme kaikki vain ihmisiä jotka haluavat elellä rauhassa ihmisiksi.

Heini

Kunniakkaat toisen, kolmannen tai neljännen polven tiedon lähteet:
-       Rough guide to Bolivia
-       Lonely Planet – Bolivia
-       Madventures - MadManners – seikkailijan etiketti – opas maailman tapoihin
-       Madventures – Kansainvälisen seikkailijan opas

maanantai 29. syyskuuta 2014

Eat like bolivian – massu täyteen!

Eat like bolivian – massu täyteen!

Mitä, miten ja miksi?




Miksikö? Koska sapuska on elämys! Matkasi ei ole mitään, jos et maiskuttele paikallisten tapaan, joten miten olisi marsukeitto ja sen päälle laamanaivopaistos nautaburgerin ja ranskalaisten sijaan?  Kokiksen nauttiminen ruokajuomaksi sijaan on jopa perin kansallinen teko – tuottaahan maa kokaa kolmanneksi eniten maailmassa. Kulttuurilla on maku, maistele sitä kun paikalla olet – ihan aina se ei kylläkään makunystyröitä pahemmin hivele…

Mitenkö? Haarukalla ja veitsellä lautaselta ja lasista, tippaa kymmenen prosenttia ja muista pöytätavat. Ainut ero eurooppalaisen etikettiin on, että kaikkia pöydän antimia pidetään kollektiivisesti yhteisinä, riippumatta kuka ne on tilannut tai maksanut ja tämä koskee myös juomisia. Paina kalloon reissaajan ripulisääntö KKK (käristä-keitä-kuori) niin ei mene hyvää matka-aikaa hukkaan kipuillessa.

Aamiainen on Boliviassa kuppi kahvia tai teetä ja leipänen eikä niinkään noteerattava ateria jota edes saisi ikinä mistään.

Lounas sen sijaan on päivän tärkein ateria joka nautiskellaan puolen päivän jälkeen. Mässytyskaavaan kuuluu alkukeitto, pääruoka ja silloin tällöin pieni jälkiruoka, kahvia ja teetä unohtamatta. Maha kuuluu vetää pullolleen, koska seuraavaksi kuukahdetaan viettämään euforista siestaa kello yhdestä kolmeen

Päivällinen natustellaan vasta myöhään illalla kello kuudesta puoleenyöhön sisältäen yleensä vain pääruoan, mutta sitäkin enemmän jutustelua ja päivän päättävää rentoutumista lasillisten ääressä.

Kaupungeissa on taatut valikoimat ravintoloita länkkärimenuillakin varustettuina koti-ikävää varten, mutta paikallisimman (ja puhtaimman) sapuskan ostat katukeittiöistä, jotka sivumpana kylissä voivat myös olla ainut ruoanhankintakeino. Vajareiden yllättäessä (ja parempi olla yllättämättä tai Heini suuttuu) herkullisia pikku välipaloja löytyy runsaasti joka kioskista.

Mitäkö? No päästiinhän sitä viimein asiaan! Ruokalajeista ja raaka-aineista voisi luennoida vaikka kymmenen opintopisteen kurssin verran, mutta pysytään travellerille käytännöllisessä priiffauksessa.

Bolivian ruoka on peruna. Sitä syödään kaikissa mahdollisissa olomuodoissa ja lajikkeita löytyy yli 200 erilaista. Riisi on luonnollisesti toisena pääraaka-aineena, yleensä tarjoiltuna pelkästään perunan ja pähkinäisen kvinoaa- tai puuromaisen okra viljan kera. Ruoka on yleisesti ottaen järisyttävän hiilaripitoista ja täyttävää, sillä proteiini on vain sitä lihaa mitä on ”saatu raavittua kasaan”. Ei kannata pelätä ruuan yksipuolisuutta sillä sipulia, maissia, parsaa, tomaattia, papuja, paprikoita, chilejä ja mausteita käytetään sikailematta. Ruoka ei yleensä ole tulista, mutta kastikkeet ovat suomalaiseen makuun kovilla scoville asteikoilla.

Lihaa saa, mutta kuten mainitsin, hyvin sekalaisesti. Yleisimmät lihakarjat ovat kana ja marsu, mutta possua, lammasta ja nautaakin löytyy (yleensä huomattavasti suuremmalla hinnalla ja harvemmin syrjäseuduilla). Marsun liha on kuulemma erittäin herkullista ja maistuu samalle kuin lammas, kasvissyöjiä molemmat. Näistä yleisin on ylivoimaisesti kana, yleensä takapihalta pöytään kannettuna. Proteiinia annoksiin tuo luonnollisesti myös kaikissa muodoissaan käytetyt kananmunat. Jos kalaa on tarjolla, älä syö sitä ellet ole nähnyt sitä elävänä – Bolivialla ei ole rannikkoa.

Vyötiäiset, laamat ja kaikkien mahdollisten elollisten sisälmykset (including mahalaukku, lisääntymisvehkeet ja aivot) ovat juhlaherkkuja ja erikoisnaminamia, jota toivon mukaan pääsemme maistamaan edes kerran.

Bolivia tuottaa kahvia, teetä ja kaakaota, joten nämä ovat yleensä erittäin nautinnollisia juomia joita löytyy maisteltavaksi lukuisia laatuja. Trooppiset hedelmät ja niistä puristetut mehut ovat taivaallisia, mutta myös asia josta voit helposti napata ruikulitaudin jos et ole tarkkana.

Soklaatia, pähkinöitä, pasteijoita kannattaa pitää mukana verensokerinlaskua silmällä pitäen, mutta myös testata Etelä-Amerikan juttua eli kokaa. Ja nyt voitte heti lopettaa sen pään puistelun. Kokapensaan lehdet eivät ole kokaiinia, riippuvuutta aiheuttavia tai laittomia vaan makoisia arkipäiväisiä piristäviä, jota saa kaikkialta ja jota käytetään useiden ruokien ja juomien mausteena sekä perinteisesti vuoristotaudin lääkintään (vink).


Vaikka Soopa ja retkikuntamme on päihteettömyyden liputtaja, on syytä mainita että kulttuuriin kuuluvat myös paikalliset oluet, viinit ja rommi, ulkomaisia ei ole juuri edes tarjolla. Jos joku näitä virvokkeita sinulle tarjoaa, loukkaat häntä verisesti kieltäytymällä! Vaadi sen sijaan saada tarjota hänen tuoppinsa vastapalveluksena ja pakene juomasi huitaistuasi tai jätä se kesken, jolloin toveri ei koe velvollisuudekseen täyttää sitä. Kaikkiin kulttuureihin kuuluu ryypiskely ja remakointi, eikä Bolivia todellakaan ole poikkeus. Oluita pidetään myös koko Etelä-Amerikan parhaina, joten suu saattaa napsata ajatuksestakin.

Tupakkiaskin (ei sitä halvinta duunarikessua) pitäminen mukanaan ja siitä tarjoaminen on äärimmäisen fiksu, filmaattinen ja sydäntälämmittävä liike paikalliselle heebolle jonka kanssa on tekemisissä – vaikkei itse hommaa harrastaisikaan. Ja jos taas harrastat, niin maistele ihmeessä paikallisia laatuja, tuottaahan maa myös omat tupakkansa.

Hampun ja kokaiinin näkeminen julkisessa katukuvassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta siitä tavarasta pysytään virstanmitan päässä – se tietää kalpeanaamalle automaattisesti ikävyyksiä!

Ja viimeiseksi: Veden kanssa ei pelleillä! Lasillinen paikallisen bakteerikannan tuotetta voi kaataa sänkyyn kahdeksi viikoksi tärisemään ja ulostamaan verta. Ryypiskelläänpäs siis vain pullovettä tai keitetään ja puhdistetaan H2O:mme ennen nauttimista.

Tässä vielä menu kuuluisia pakko-maistaa namipaloja ja taikajuomia:
Api – paksu, makea kanelilla ja mintulla maustettu kuuma juoma
Bunuelos – uppopaistettu pannukakku
Saltena – Bolivian yleisin välipala. Suuri, milloin milläkin käsillä olevalla täytetty pasteija.
Chuno/tunta – Kuivatettua ja jäädytettyä perunaa, useissa ruokalajeissa raaka-aineena
Chairo – yleisin keitto, sisältää kvinoaa ja jälleen sitä mitä lihaa on käsiin saatu
Charque – laama jerkyä
Ilajua – tulinen kastike lähes kaikelle ruualle
Mate de coca – kokkelitee
Chicha cochabambina – makea, paksu, lievästi alkoholipitoinen maissi olut



Ruokaeuforioita (tai pitkää sylkeä lennättäviä tarjoomuksia) odotellessa!

Heini

Kunnia sille jolle se kuuluu eli lähteet:
-       Rough guide to Bolivia
-       Lonely Planet – Bolivia
-       Madventures - MadManners – seikkailijan etiketti – opas maailman tapoihin
-       Madventures – Kansainvälisen seikkailijan opas

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Qstock 2014: Rankkaa duunia



RAKENNUSTALKOOT (Venla ja Heini)

Talkoot aloitettiin jo Qstock -viikkoa edeltävänä perjantaina, jolloin purimme Raatin kentän aitaa pitkät pätkät, raahasimme korkeushyppypaikkojen patjoja ja muuta pientä esivalmistelua, ennen kuin paikalle alettaisiin tuoda rekkakaupalla tavaraa. Säät suosivat ihan liian rankalla kädellä, 30 asteen tukala helle ja suoraan paahtava aurinko söi voimia ja vettä kaadettiin kurkkuihin saaveittain sen haihtuessa jo ilmassa.


Viikonlopun jälkeen paikalle oli ilmestynyt raskas kalusto, jota alettiin kasata festariksi. Viikon ajan aseteltiin mattoja, raahattiin aitoja, kiviä ja vessoja, siivottiin nokkosia täynnä oleva metsä huumeista ja oksista, rakennettiin päälavaa ruotsalaisten kalliiden ammattilaisten johdolla, baaritelttoja sisustettiin, koottiin inva-koroke, asetettiin näköesteitä, odoteltiin varjossa, juotiin kanistereittain vettä ja syötiin kilokaupalla muikkuja. Ja vessoja siirrettiin vähän lisää. Mainitsinko muuten että oli kuuma?! Boliviaa odotellessa… 


Homma oli aivotonta renkien lihastyötä ja meni nopeasti. Työnjohtajat olivat mukavia, tatuoituja ja parrakkaita, naisetkin. Nimeltämainitsemattomat allekirjoittaneet tytöt olivat erityisen mieltyneitä työnjohtajien habitukseen ja työpäivät sujuivat heidän huostassaan rennosti ja rempseästi kiireestä huolimatta. Varsinkin torstain työpäivä meni tanssahdellessa teinipoppari Isac Elliotin tehdessä bändinsä ja taustatanssijoidensa kanssa soundcheckiä meidän ollessa asettelemassa kenttää suojaavia kumimattoja hieman paremmin (eli tekemässä huonosta vähemmän huonoa). Torstain työpäivä päättyi satojen narikkalappujen kirjoitteluun ja paikoilleen asetteluun.


Perjantain eli ensimmäisen varsinaisen festaripäivän oli tarkoitus olla meille talkoolaisille vapaapäivä ja täysin omistettu festarista nautiskeluun, mutta meille tarjottiin ylimääräistä parin tunnin roudassessiota aamuksi, johon rahaa tarvitsevina supertyönarkomaaneina tietysti tartuimme. Tarkoituksena oli siis purkaa Volbeatin rekkaa, mutta kyseistä rekkaa emme koskaan nähneetkään, vaan teimme yli kuusi tuntia kaikennäköistä muuta hirveällä kiireellä aina muutamaa hetkeä ennen porttien aukaisua. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, sillä puolenpäivän aikoihin meille tarjoutui once in a lifetime-tilaisuus saada guest-passit eli käytännössä kulkulupa vip-porteista ilman jonoja ja oleskeluoikeus vip-tiloissa. Järjestäjien mukaan talkoolaisille ei kovin usein tällaisia hienouksia suodakaan, mutta heillä oli tällä kertaa kova tarve tekeville käsille ja uutterille uurtajille niin pitkään kuin mahdollista. Oma porukkamme alkoi nimittäin olla hieman levotonta, kun olisi jo ollut itse kullakin tarve päästä jonottamaan niihin tavallisten pulliaisten narikoihin. Totta kai tämän tarjouksen siivittämänä jäimme töihin niin pitkään kuin tarve suinkin vaati. Hymyssä suin ja varpaat hiekassa uiden pystyttelimme ne ”hieman” viimetippaan jätetyt mellakka-aidat viimeistenkin lavojen eteen. 

Kokemuksena guest-passi oli hyvinkin mukava ja kätevä, jonottaa ei juuri tarvinnut ja erityisesti bajamajojen lyhyet jonot olivat todella armeliaita ja ilahduttavia. Kyllä siellä alueella karkkiakin tarjottiin. 



JÄRJESTYKSENVALVONTA (Maiju ja Heini)


Torstai-iltana Mika, Heini, Maiju ja Antti eli vastavalmistuneet järjestyksenvalvojat kävivät kuuntelemassa tulevat tehtävänsä ja saivat työnjohtajakseen karismaattisen, asiansa tuntevan vanhan kapiaisen, Elmon. Tämän järjestyksenvalvojien konkarin johdolla perjantaina, jälleen paahtavan auringon alla, aloitettiin työrupeama, joka tuli olemaan raskas ja pitkä, kokonaisuudessaan 14 tuntia. Tehtävänämme oli pääportin sisääntulo tarkastuksien hoito eli suomeksi ihmisten ja laukkujen kopelointi kiellettyjen juttujen varalle. Alkukankeuden jälkeen Elmon ruoskaniskujen siivittämänä vauhti vain kiihtyi ihmismassan tihentyessä. Alkuillasta meininki alkoi olla jo suorastaan sairasta! Tahti, jossa kädet kävivät ajatusta nopeammin, oli tautinen ja ihmisten määrä sanoinkuvaamaton, loppumaton vyöry. 


Työ oli toisin sanoen sanoinkuvaamattoman rankkaa ja hiki virtasi joka ihohuokosesta. Ihmisiä sai paimentaa, komentaa ja kehottaa useaan otteeseen kokoajan samoista asioista ja äänihuulet olivat tiukoilla. Vaikkakin ihmiset usein ja kovaäänisesti hermostuivat huomautellessamme kielletyistä tavaroista, ei vaaratilanteita meidän kohdalle sattunut. Paljon sattumuksia ja opetuksia tuli koettua ihmisten kanssa, mutta keisari Elmon valvovan silmän ja lempeän huolenpidon alla jaksoimme kuin jaksoimmekin koko helvetillisen päivän loppuun asti.


Seuraavaan päivään herättiin väsyneinä, lihakset kireinä kuin rummunkalvo. Epätoivo mielessä läikkyen marssimme Helmin syvännettä kohti, uutta 14 tunnin krapulaishumalaista örkkijoukkoa paimentamaan. Päivä kului samaa rataa. Ruokaa ja vettä oli vedettävä joka välissä kun oli mahdollisuus ja mielellään pureskelematta, lentäen jo samalla takaisin portille. Cheekin keikan aikaan ihmisiä oli kuin sopuleita ruuhkavuotena ja tursui joka aidan kolosta. Siinä oli käytettävä kyllä koko elekielen repertuaarinsa, näyttää isolta muurilta ja olla silti naurettavan ystävällinen. Me emme nähneet koko Mustaa barbaaria ja Megadethin keikka oli kuulemma huono. Kotiin lähtiessä huusimme HALLEUJAA ja itkimme onnesta. Kokemus oli opettava. Elmo oli hieno mies.



PURKUTALKOOT (Venla)
  
Sunnuntaina aloitettiin festarin purku, sää oli edelleen tehokkaan hiostava ja nahkaa kärventävä. Positiivista oli se, että purku on aina helpompaa kuin rakentaminen. Teimme töitä kahdessa eri vuorossa, myöhempään vuoroon ilmoittautuivat varmaankin ne, jotka pisimpään jaksoivat lauantain festaripäivästä nautiskella. Allekirjoittanut oli ruotsalaisten leirissä purkamassa päälavaa ja purki ahkerasti myös eräänkin katuharjan katkaisemalla sen vahingossa ja saamalla tapauksen siivittämänä voimanaisen maineen. Työt loppuivat, kun lava oli purettu. Huokaisimme jo helpotuksesta..


.. Kunnes seuraavana päivänä soitettiin ja tarjottiin taas ylimääräistä hommaa, johon sitten muutama ihminen vielä reippaasti lähti. Hommana oli siis Raatin aidan takaisin pystyttäminen, mihin oli ajateltu menevän pari tuntia kahdelta ihmiseltä. Mutta kuinkas siinä sitten kävikään, helle hidasti ja aitaelementit olivat melko raskaita muutaman tytön pystytellä. Onneksi saimme muutaman miehen avuksi.. Kuvittelimme aluksi, että joku, joka oikeasti tietää mitä aidoille kuuluisi tehdä, tulisi mukaan hommiin ennemmin tai myöhemmin. Luulimme väärin. Keskenämme saimme siellä välillä pähkäillä erimallisten aitapalojen ja tolppien kanssa. Tästä johtuen kahden tunnin hommat venyivät kahden päivän keikaksi. Lopputulos oli varmasti tarpeeksi hyvä ja itsetehdyn näköinen. Ukkonenkin hieman uhkaili jossakin jossain vaiheessa, mutta rankalta sateelta vältyttiin.


Kaiken kaikkiaan oli jälleen erittäin hauska ja mieleenpainuva kokemus ja pakko se on sanoa, että kyllä se tienvarsisiivouksen voitti mennen tullen! Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita; erityisesti heitä, jotka eivät Boliviaan ole lähdössä vaan tulivat vain hyvää hyvyyttään auttamaan! Mukana oli muita soopalaisia sekä soopan ulkopuolelta porukoiden poikaystäviä, veljiä ja kavereita. Iso kiitos kaikille, olitte korvaamattomia!

Syksy alkaa ja uudet kujeet sen mukana, katsotaan mihin soppaan seuraavaksi lusikkamme tyrkkäämme. 


-Heini, Maiju ja Venla