tiistai 21. toukokuuta 2013

Project Bolivia 2015

In English below.


On aika pistää pystyyn virallinen blogi SOOPA ry:n Bolivia 2015 -projektille! SOOPA on Oulun yliopiston partiolippukunta ja täyttää vuonna 2015 25 vuotta, jolloin lippukunnan taivalta juhlistetaan neljännellä suurella kaukomaavaelluksella. Tällä kertaa se suuntautuu Boliviaan.

Bolivia on ainoa Etelä-Amerikan valtio, jonka alueelta ei löydy yhtään merenrantaa. Sen sijaan maassa kohoaa Andien vuoristo lännessä, ja idässä valtio kohtaa valtavan Amazonin sademetsäalueen, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua trooppisiin biotooppeihin sekä biodiversiteetiltään maailman lajirikkaimpaan ympäristöön. Juuri yksi näistä sademetsäalueista, Noel Kempff Mercadon kansallispuisto, houkutteli projektiryhmämme (eli vaelluksesta kiinnostuneiden soopalaisten (SOOPAn jäsenten) muodostama ryhmä) valitsemaan kohteeksemme juuri Bolivian. Myös eksoottinen latinalainen kulttuuri ja herskyvä espanjan kieli tarjoavat projektille uusia ulottuvuuksia, joita odotamme innolla.

On kevät 2013 ja vaellukseen on aikaa vielä reilu kaksi vuotta. Koska Bolivia sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, vuodenajat siellä ovat päinvastaiset kuin meillä, joten tulemme sijoittamaan matkustusajan meidän kesäämme eli Bolivian talveen välttääksemme kaikkein kuumimman ilmastojakson ja sen myötä muun muassa trooppiset taudit, kuten dengue-kuumeen. Valmistelujen tekemiseen on vielä aikaa, ja tämän blogin tarkoitus on seurata projektimme etenemistä projektiryhmän muodostumisesta aina vaellukseen ja sen jälkipuinteihin saakka. Tavoitteenamme on dokumentoida toimintamme mahdollisimman tarkasti, jotta myös muilla kiinnostuneilla olisi mahdollista toteuttaa samanlainen projekti omassa ryhmässään.

Blogitekstit sisältävät
  • Bolivia-infoa: pyrimme kartoittamaan erilaisia kulttuuri- ja elämysmahdollisuuksia niin omiin kuin muidenkin käyttöön ja raportoimaan niistä
  • fiilistelyä ja kuvia tempauksista, joilla keräämme rahaa projektia varten
  • koulutustoimintaamme muun muassa kunnon kohottamisen ja espanjan kielen opiskelun merkeissä
  • muuta kivaa projektiin liittyvää, kuten sitä, kuinka nostatamme projektiryhmän sisäistä yhteishenkeä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta!

Projektiryhmässämme on tällä hetkellä noin 15 jäsentä ja määrän olisi vuoden loppuun mennessä tarkoitus kohota 20-30 henkeen. Me kaikki teemme töitä blogin eteen, joten juttutyylejä tulee olemaan monipuolisesti. Infoa-sivulta löytyy lyhyt briiffi siitä, mikä Bolivia 2015 on, ja Yhteystiedot-osiosta löytyvät projektiryhmän eri henkilöt, joihin ottaa yhteyttä kysymysten ilmetessä. Blogin ulkoasu on vielä viimeistelemätön, mutta juttuintoa riittää!

Kohti Boliviaa!

- Tuuli,
projektiryhmän sihteeri ja tiedotusryhmän vastuuryhmänjohtaja


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

This is the blog for SOOPA ry's Bolivia 2015 project. The aim is to celebrate 25 years of Scout activity at the University of Oulu by hiking for about three weeks in Bolivia. The project follows Oulu University scout troop SOOPA ry's traditions of organising more advanced hikes every five years. This will be the fourth such major project.

We chose to go to Bolivia because it would give us an opportunity to see jungles, a whole new culture and try our hand at unique challenges. In Bolivia we aim to hike in the Noel Kempf Mercado National Park. We will be in Bolivia during its winter to avoid the hottest weather and most interesting tropical diseases.

Now in 2013 there are still two years between us and Bolivia. This blog will tell how we collect money, train and prepare for the journey.We hope that its contents will provide interesting reading and information for anyone who plans on doing a similar project.

At the moment there are around 15 people in the group and we aim to lift it to 20-30. As everyone will be writing in the blog there will be a wide variety of writing styles.

- Tuuli
Secretary of the project group and responsible for information