Kaksin aina kaunihimpi (?!)

Hyvät ja huonot puolet parisuhde-statuksen alle sidotun miehesi kanssa matkaamisessa:

+ Projektin edetessä kumppani on potkinut ahterille töitten suhteen.

– Kumppania on pitänyt potkia ahterille töiden suhteen.

+ Ei tule koti-ikävä niin helposti.

+ Ei maratonpuheluja kultsipupulle.

+ Ei tarvitse kotiin tullessa kerrata kaikkea tapahtunutta.

– Kultasi suolen toiminta tulee erittäin tutuksi

– … ja hienhaju, likaiset varpaat, likaiset vaatteet…

– … ja kaikki mahdolliset ärsyttävät tavat joita et kotona huomaa.

+ Kumppanisi tietää epämääräisestä äännähdyksestäsi, että nyt on parasta antaa ruokaa tai helvetti repeää maanpäälle.

+ Huopia, riippumattoja, laveritilaa, patjoja tahi penkkejä ei välttämättä tarvita ihan niin paljon…

+ Jos ruoka ei maita, on aina joku viimeistelemässä annoksesi.

+ Voit silmiä räpsyttelemällä saada uroosi kantamaan tavaroitasi.

– Kumppanille on helppo raivota pää punaisena kun asiat menevät päin prinkkalaa.

+ Omilla jaloillaan kävelevä tyyny, joka tilanteeseen. Kätevää!

– Twice the jetlag and delhibelly…

– …half the personal space and toilet time.

+ Monia varusteita voi ostaa yhdessä ja jakaa kustannukset.

– Miehesi käyttää sukkiasi.

Allekirjoittanut ukkoineen päivänokosilla Italian reissullaan

- Heini

Taivaita pitkin Boliviaan

kanssavaeltajani, koulikaa takapuolenne ja verryytelkää jalkojanne, sillä matka Suomesta Boliviaan on pitkä.

Lähdin Helsingistä 28.4. ja saavuin Trinidadiin 29.4. Yhteensä istuin lentokoneessa yli 20 tuntia. helsingistä lähtevä kone oli iso ja hieno, jokaisella oli oma pikkutelkku josta pystyi katsomaan leffoja, pelaamaan pelejä ja seuraamaan koneen etenemistä kohti New Yorkia. Paitsi mun oma ei toiminu.

Nycissä piti jonottaa hurjan kauan passin tarkastukseen, mutta onneksi aikaa jäi syömiseen, koska vaikka lentokoneruoka on mun mielestä hyvää, se ei kauaa pidä nälkää.

Lento Nycistä Miamiin oli helvettiä. Kone lähti melkein tunnin myöhässä, mikä tarkoitti sitä, että myöhästyisin La Paziin menevästä koneesta. Siinä sitten stressaan ja mietin että milloinhan sitä pääsen perille jos ollenkaan, kun kapteeni ilmoittaa, että kone olisi Miamissa arvioitua aikaisemmin. Siitäkös alkoi kellon kyttäys, ja kun kone kaskeutui, tämä tyttö syöksyi ulos ehtiäkseen seuraavaan koneeseen.

Varoitus: jos olet ekaa kertaa Miamin kentällä, ei kannata olla kiire seuraavaan koneeseen. minut ohjattiin menemään rullaportaat ylös ja johonkin junaan (Mikähitonjuna?!) ja menemään asemalle 1 (?!?!). Lähdin nousemaan ylös ja totesin että kerroksia on useampia eikä minulle kerrottu mikä on oikea kerros. Syöksyin takaisin alas, kysyin joltakulta toiselta apua, ja minut ohjattiin ylimpään kerrokseen. Syöksyin takaisin ylös, Tässä vaiheessa hiki virtaa todella. varmistin eräältä työntekijältä että olenhan menossa oikeaan paikkaan. Hän oli menossa samalle asemalle ja tarjoutui auttamaan minut muutaman muun eksyneen näköisen henkilön lisäksi oikeaan paikkaan. Hän jopa juoksi kanssani oikealle portille. Hämmästelin kuinka mukava mies olikaan, kun selvisi että hän on Ecuadorista.

Eli, koska Miamin kenttä on niin pitkä, siellä toimii juna, joka matkaa 10 minuutin välein ees taas ja vie nopeammin perille kuin jalkaisin. Portille päästyäni piti odottaa parin muun tapauksen asioiden selvittämistä. Toinen matkasi vanhentuneella passilla ilman tarvittavaa viisumia, toisella oli ongelmia todistaa oliko se Etelä- vai Pohjois-Koreasta. Pääsin onnistuneesti oikeaan koneeseen.

La Pazin ohut ilma alkoi tuntua nopeasti koneesta poistumisen jälkeen: Kasvava päänsärky ja nopea hengästyminen rinkkaa raahatessa ja kiiruhtaessa. Helpotti kun pääsi istumaan.

Enää yksi lento ja sitten Trinidadissa! Paitsi että minun pitikin vaihtaa konetta Cochabambassa vastoin matkntarjoajan neuvoa. Hieman taas jännitin lastataanko rinkkani automaattisesti mukaan, mutta kailki sujuikin kuten piti. Näin aivan mahtavia maisemia, toisaalla teräviä lumihuippuisia vuoria, toisaalla sankkaa metsää ja lukuisia kiemurtelevia jokia ja makkarajärviä.

Suosittelen siis arvon ystäväni, että ottakaa tukisukat mukaan, tekemistä koneeseen ja vähän evästä, ja isolla porukalla liikuttaessa kannattaa ensin hoitaa turvatarkastukset ja muut pois alta ja etsiä oikea portti, ennen kuin yks kerrallaan joku käy vessassa, toinen ostamassa evästä ja kolmatta kadonnutta etsitään.

Ameli

H-hetki lähestyy ja mitä on tullut tehtyä

Minäpä päätin hakea työharjoitteluun Boliviaan, jotta olisin siellä jo valmiiksi, kun muut SOOPAn juhlavaeltajat saapuisivat maahan. Koska työharjoittelutuen saamiseksi harjoitteluajan on oltava vähintään kolme kuukautta, olen Boliviassa 131 päivää eli hieman reilut neljä kuukautta eli kolmasosan vuodesta… O.o Paikan saatuani alkoi perinpohjainen selvittely, että mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun reissu on niin kauas ja niin pitkä. Selvittelyurakka tietyllä tapaa myös vei myös ajatuksia pois itse reissusta, mikä kuulostaa vähän oudolta, mutta toimi, koska en hirveästi ole ehtinyt jännittää reissuun lähtöä kuin vasta hetken aikaa. Nyt jännittää.

Lentoliput piti hankkia heti kun tieto työharjoittelupaikasta selvisi, koska viisumihakemusta varten on liput oltava jo hankittuina. Sain onnekseni paikat samoilta paluulennoista kuin kanssavaeltajani. ESTAn matkustuslupa USA:han piti ostaa myös.

Kun matka suuntautuu keskelle käärmeiden ja malarian täyttämää pöpelikköä, on kattava matkavakuutus oltava voimassa. Piti hankkia vakuutusajan laajennusta kahdelle kuukaudelle sekä urheilulaajennus kattamaan riskialttiit urheiluharrastukset, kuten vaikka vaeltaminen viidakossa. Vakuutuksen saamiseksi piti myös laatia pelastautumissuunnitelma, mikä olikin hyvä juttu, koska toimintaa hätätilanteen sattuessa tuli mietittyä varmaan paremmin kuin ilman suunnitelman laatimista. Ja terveysselvityksessä vakuuttaa, etten ole sairas. Rahaa paloi ihan kivasti.

Toinen tärkeä juttu on rokotukset ja lääkkeet: Kansallisen rokotusohjelman vaatimat tehosterokotukset, lavantauti, keltakuume, hepatiitti A ja B ja malaria. Koska työharjoitteluni sisältää eläimien käsittelyä, piti listan jatkoksi laittaa rabiesrokotussarja. Malarialääkkeitä on useampaa erilaista, joista valitsin halvimmasta päästä olevan ja kerran viikossa nautittavan Lariamin, jonka sivuvaikutusten lista on pitkä kuin nälkävuosi. Yleisiä oireita ovat muun muassa uniongelmat ja painajaisunet, ja koska joillekin se voi aiheuttaa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, piti lääke testata ennen matkalle lähtöä. Kaksi testiviikkoa takanapäin, enkä mielestäni nuku yhtään huonommin kuin ennenkään. Painajaisia ei ole näkynyt, joskin pari villiä seikkailu-unta ja yksi niin suurta onnea huokuva uni, etten ole onnellisempi unissa ikinä ollutkaan. Ja yllättävän hyvät fiilikset ovat olleet muutenkin. Ehkä lääke vaikuttaakin minuun nurinkurisesti, mutta en valita, elämä on ihanaa. Ja rahaa paloi.

Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Boliviaan alle 90 päivän matkalle, mutta koska lähdenkin vähän pidemmälle reissulle, piti tehdä viisumihakurumba. Ilman hikeä ja sydämentykytyksiä siitä en selvinnyt, ja tulin hyvin tutuksi Bolivian suurlähetystön virkailijan kanssa, koska soittelin sinne niin paljon. Monta asiaa piti tehdä ja laittaa hakemukseen, muun muassa postitse lähetetty kirje Boliviasta työpaikkani yhteyshenkilöltä (siinä kesti hieman…) ja sitten yllätysvaatimukset sen jälkeen kun luulin että hakemukseni on ok. Olin henkisesti varautunut, että pitää matkustaa lähimpään Bolivian suurlähetystöön eli tässä tapauksessa Ruotsiin leimaamaan passi, mutta riittikin että lähetän passin postitse ja maksan sen lähettämisen takaisinkin. Voi että jännitti saanko enää ikinä passiani takaisin vai jääkö se matkan varrelle. Passi matkasi kirjattuna kirjeenä viikon verran, kunnes pääsi lähetystöön perille. Viikko meni, että se tuli minulle takaisin. Viime viikolla. Lähtö on huomenna 28.4. (tai oikeastaan tänään, kello onkin jo niin paljon). Meni vähän tiukille, vaikka aloitin viisumirumban jo tammikuussa. Ja ylläri, rahaa paloi taas.

Sitten luottokortin hankkiminen, kopiot kaikista tärkeistä dokumenteista tutuille ja omaan sähköpostiin ja mukaan reissuun, rinkan pakkaamista (20 kg painorajoituksella saa vähän jo käyttää luovuutta) ja osoitteiden keräämistä postikortteja varten, hammastarkastus, postin uudelleenohjaus, Itsensä psyykkaaminen niin ettei pitkä ero rakkaista ihmisistä tuntuisi niin tyhmältä. Tuliaisiksi työpaikalle Pantteri-salmiakkia ja ruissipsejä.

Reissuvalmistelut ovat opettaneet muun muassa sen, että vie paljon aikaa saada kasaan tarvittavat dokumentit ja hoitaa tarpeelliset asiat. Rahaa myös kuluu todella paljon, jos lähtee kauas ja pitkäksi aikaa harrastamaan riskialtista urheilua ja hankkii suojakseen rokotteita ja lääkkeitä.

Sukulaiset kävivät vierailulla tänään ja vuoroin sanoivat näkemiin joko varoittelemalla Boliviassa olevista huumejengeistä ja siellä tapahtuneista tapoista, muistuttamalla minua siitä että olen pieni, bolivialaisen mittapuun mukaan blondi ja yksin matkustava nainen tai hokemalla kurtistettujen kulmien alta että et sitten hanki mitään paikallista Fernandoa mieheksesi ja jää sinne, muistakin että sulla on täällä oma kulta odottamassa. Voin siis mieli keveänä ja odotukset positiivisena lähteä huomen aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja sieltä kohti Boliviaa.





Terveisin,
Ameli

Varautumista viruksiin ja ikäviin otuksiin

Noniin. Se ois vapun jälkeen sitte toimintasuunnitelmassa keltakuumeviruksen piikittämistä verenkiertoon (eli rokotuksen ottaminen). Lisäksi ajattelin testata malarialääkkeen mahdollisia mutta epätodennäköisiä sivuvaikutuksia etukäteen antamalla atovakonin ja proguaniilihydrokloridin muhia mahassani yhden tabletin voimin. Kolmantena troppina on lavantautipillerit, jotka popsin hyvissä ajoin ennen reissua. Pitää myös tuikauttaa yhdistelmärokotteen hepatiitti A ja B kolmas annos kun on kulunut 6kk eka annoksesta. Sitten olis biologinen suojautuminen ennen reissua kuosissa.

                                                                  Keltakuumehan se siellä.

Muu reissulle valmistautuminen on tähän asti ollut omalta osalta lähinnä kunnon ylläpitämistä ja kohottamista pyöräilyn ja salilla käymisen muodossa. Hyvä kunto nostaa sitten myös sitä hajottavien tilanteiden sietokykyä jos ja kun niitä tulee.

Lisäksi olen yrittänyt henkisesti varautua siihen, että sademetsässä pitää sitten tarkistaa aina kamat skorpionien, hämähäkkien ja muiden vastenmielisten mönkijoiden varalta. Niiden ohella myös hyttyset voisivat painua vaikka... no, helvettiin.

                                                En tykkää yhtään näistä kavereista. Onneksi on karkoitetta.

No tietysti sääskiä vastaan on olemassa hyttyshatun lisäksi pitkävartiset paidat ja housut sekä dietyylitoluamidi (DEET). Se on käytetyin hyönteiskarkoitteen vaikuttava aine maailmassa. Ei muuta kuin OFFia iholle.

Elokuuta ja sääskiä odotellessa,

-Tapio

                                                     Kirjoittajan nohevaa varusteposeeraamista.

Eväitä espanjan kielen opiskeluun

Viime viikon alussa kävin Oulun kaupunginkirjastossa. Torstaina 16.4. oli luvassa Bolivian aatehistorian tentti ja olin hieman epävarma riittäisivätkö pelkät kalvot ja muistiinpanot kertaamiseen. Etsiskelin kirjastosta Martti Pärssisen kirjaa Andien ihminen. (Katso lyhyt arvostelu: http://www.kotona.net/kirjat2005.html) Se on niitä harvoja suomenkielisiä kirjoja, jossa kerrotaan Bolivian historiasta. Kirja oli ”yllättäen” lainattu yliopiston kirjastosta, mutta niinhän se oli sitten kaupungin kirjastostakin. Ei se niin kauheasti yllätttänyt, mutta vähän pettymys kerrata tenttiin pelkät kalvot.

Jottei käynti pääkirjastolla olisi ollut ihan turha, niin ajauduin hyllyn numero 89.63 ääreen. Ne joille YKL ei ole tuttu, niin suomennettakoon kyseessä olevan luokka: 89 Indoeurooppalaiset kielet, 63 espanjan kieli. Olin sitä joskus kauan sitten selaillutkin ennen Barcelonan matkaa joskus 2000-luvun alkupuolella, mutta siitä oli pitkä aika. Niin pitkä, että vanhat kasettikurssit oli poistettu ja valikoima oli ihan toinen kuin silloin. Positiivisella tavalla toinen! Siellä oli monia hienoja kielikursseja, jotka näyttivät mielenkiintoisilta ja motivoivilta. Esimerkiksi:

- Matti Mäkinen, Que tal 

- Taina Hämäläinen, Espanjan kielioppi 

- Johanna Lauranto, Cuéntame de Nuevo 

Mutta koska matkalle lähtöön on aikaa enää reilu 3 kuukautta. Niin minulla ei yksinkertaisesti aika riitä noin perusteelliiin kurssiehin. Toivottavasti löydän innostusta niihin myöhemmin. Eli nyt täytyi katse siirtää nopeisiin oikoteihin espanjan kielen saloihin. Koko paikalla olevan aineiston selailun jälkeen, matkaani tarttui neljä pientä ja ohutta kirjaa. Kaksi niistä esittelen tarkemmin tulevissa kirjoituksissa, nyt esittelen ensin kaksi pienintä.

Ensimmäinen on Otavan julkaisema Es facil. Se on noin kämmenenkokoinen kirja, jonka 162 sivulla esitellään 150 tavallisinta espanjan kielen verbiä taivutettuina yleisimmissä aikamuodoissa. 

Minun mielestäni romaanisten kielien osaamisen tärkein kulmakivi on verbien taivutuksen osaaminen. Siksi lainasin tämän kirjan. Joku voisi nyt perustellusti kysyä, mitä hyötyä tuollaisesta kirjasta on näin netti- ja älypuhelinaikana. Itselleni se suurin ilo tästä oli selata sitä ja huomata, kuinkä monta näistä tavallisimmista verbeistä jo osaan ja mitkä vaativat vielä paneutumista. Mielestäni kirja ei tosin sovellu ihan aloittelijalle, vaikka sitä niin mainostetaankin. Kirjasta saa enemmän irti, kun on opiskellut aikamuotoja ja taivutuksia edes vähäsen.

Toinen kirjoista on viehättävä löytö, joka todella yllätti noiden oppikirjojen seassa. Miten voi jollekin tulla edes mieleen tehdä tällainen kirja! Tässä Anne Muhosen pienessä sarjakuvakirjassa seikkailee hänen aiemmista ”Ystäväni varjo”-sarjakuvista tuttu tyttö Nimetön ja hänen varjonsa. Esimerkkiä tekijän piirrosjäljestä videomuodossa.

Kirja kertoo tarinan ystävänsä hääkutsun johdosta Marbellaan matkustavasta tytöstä, joka päättää häiden jälkeen seikkailla vielä Barcelonassakin. Jokaisesta sivusta yläosa on sarjakuvaa, suomen- tai espanjankielisin puhekuplin, käännöstekstit alaviitteenä. Sivun alaosassa käsitellään jokin espanjan kieliopin aihe. Kirjasen 44:llä sivulla tulee käsitellyksi kirjan kokoon nähden laajasti espanjan peruskielioppi. Kirja ei ehkä sovellu varsinaiseen opiskeluun, mutta se on hyvä ”sytkäri” espanjan kielen kipinän sytyttämiseen! Kirjan rakenne ja kuvitus selviää tekijän omalta esittelysivulta.

Tai jos haluaa testata omaa espanjakielen osaamistaan, niin kirjan espanjankielisestä arviosta. 

Antti

Odotum suojelius!

Kävimme 11.12.2015 Limingan kirjastossa kuuntelemassa Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin luentoa Case Madventures: Avoimena maailmalle - uskalla rikkoa rajasi -luentoa. Kuten aina, oli miesten luento hyvin vaikuttava ja mieleenpainuva. Heidän aito intohimonsa ja kiinnostuksensa uusia kulttuureja ja kansoja kohtaan on ihailtavaa. Rikun ja Tunnan esimerkki toimii yhtenä suurena innoittajanamme Bolivian matkalla, iso osa porukastamme on tämän rohkean kaksikon suuria faneja.

Luennon lopuksi pääsimme juttelemaan kaksikon kanssa kasvotusten. Rohkaisimme mielemme ja uskalsimme pyytää heitä projektillemme suojelijoiksi. Siltä seisomalta emme vielä myöntyvää vastausta saaneet, ja he pyysivätkin ottamaan yhteyttä Eliseen, tuotantoyhtiö Gimmeyawallet Productionsin toimitusjohtajaan. Joulukiireiden alla asia jätettiin odottamaan uutta vuotta ja lomien loppumista. Muutamien sähköpostien ja puhelujen jälkeen se vihdoin tänään varmistui: saamme Rikun ja Tunnan reissumme suojelijoiksi!

Heidän mukanaolonsa ei ole projektille pelkästään näkyvyyden kannalta merkittävä asia vaan myös suuri kunnia meille mukanaolijoille. Saamme myös samalla osallistua heidän jalanjäljissään omalta osaltamme rajojemme rikkomiseen, onhan viidakkovaellus Boliviassa meille kokemattomille vähintäänkin haaste! Samalla pääsemme myös tutustumaan uusiin kulttuureihin ja ihmisiin sekä näkemään minkälaista elämä on toisella puolella päiväntasaajaa, eteläisessä Amerikassa.

Eivätkä hyvät uutiset tähän lopu, sillä näyttäisi hyvin vahvasti siltä, että tulemme saamaan mukaamme myös ammattivideokuvaajan. Olemme keskustelleen Max Kujalan kanssa yhteistyöstä, ja suunnitelmat ovatkin edenneet varsin mukavasti. Tällä hetkellä työstämme, tai no, lähinnä Max työstää projektillemme tuotantokansiota dokumentaarista tuotantoa varten, jonka avulla voimme lähestyä reissumme sponsoreita.

-Mika
 

Tempaus Bauhaus no. 3

”Onko siitä muka vasta vuosi?” kysyn itseltäni autossa matkalla kohti Kaakkurin Bauhausta – aikataulusta jäljessä, totta kai. Ohjeet jaetaan ja työhön isketään kiinni kuin sika limppuun.

Allekirjoittanut tarttuu inventoinnin vanhana tekijänä työhönsä ilmastointiventtiilien laskemisen parissa jaellen samalla vinkkejä työn helpottamiseksi oikealle ja vasemmalle - vaikkei kukaan niitä kaipaisikaan. Ykkösiä, kymmeniä ja satoja esineitä vasemmalta oikealle, kalanruodosta hyllyn päätyyn. Pian minut passitetaankin skannaamaan tuotteita eli kirjaamaan jo laskettuja hyllyjä talon työntekijän kanssa. Oikein mukava heppu, kevyt huumori jouduttaa työntekoa. Nautiskelemme lauantain puolella jälleen Bauhausin tarjoaman illallispaussin sekä kaffet. Kotiin lähdemme rättipoikki väsyneinä puolen yön tienoilla. 

Helposta tehtävän kuvauksesta huolimatta työ on konkarillekin fyysisesti rankkaa. Kiipeilyä, nostelua, venyttelyjä, taivutteluja, eestaas kävelyä ja staattista käsityötä riittää, mistä jalat ja selän saa taatusti kipeytymään. Välillä odotellaan pitkään uusia töitä ja päivän päätteeksi tuntee tehneensäkin jotain. 

Sunnuntaina painamme samaa tiivistä tahtia saadaksemme urakan loppuun ajoissa. Lounas ja kahvipaussi virkistävät, mutta silmiä painaa edellisen yön lyhyeksi jääneet yöunet ja siksi loppu vihellys onkin jo oikeastaan kovasti kaivattu. 

Veri nais pikture. Vii sou häpi.

Suuret kiitokset vielä ystävällisille, ahkerille ja uhrautuvaisille Soopalaisille, jotka tulivat avuksi saadaksemme tarvittavan työporukan kasaan! Ilman teitä ei hommaa olisi koskaan saatukaan. Kiitos toverit!

- Heini