Taivaita pitkin Boliviaan

kanssavaeltajani, koulikaa takapuolenne ja verryytelkää jalkojanne, sillä matka Suomesta Boliviaan on pitkä.

Lähdin Helsingistä 28.4. ja saavuin Trinidadiin 29.4. Yhteensä istuin lentokoneessa yli 20 tuntia. helsingistä lähtevä kone oli iso ja hieno, jokaisella oli oma pikkutelkku josta pystyi katsomaan leffoja, pelaamaan pelejä ja seuraamaan koneen etenemistä kohti New Yorkia. Paitsi mun oma ei toiminu.

Nycissä piti jonottaa hurjan kauan passin tarkastukseen, mutta onneksi aikaa jäi syömiseen, koska vaikka lentokoneruoka on mun mielestä hyvää, se ei kauaa pidä nälkää.

Lento Nycistä Miamiin oli helvettiä. Kone lähti melkein tunnin myöhässä, mikä tarkoitti sitä, että myöhästyisin La Paziin menevästä koneesta. Siinä sitten stressaan ja mietin että milloinhan sitä pääsen perille jos ollenkaan, kun kapteeni ilmoittaa, että kone olisi Miamissa arvioitua aikaisemmin. Siitäkös alkoi kellon kyttäys, ja kun kone kaskeutui, tämä tyttö syöksyi ulos ehtiäkseen seuraavaan koneeseen.

Varoitus: jos olet ekaa kertaa Miamin kentällä, ei kannata olla kiire seuraavaan koneeseen. minut ohjattiin menemään rullaportaat ylös ja johonkin junaan (Mikähitonjuna?!) ja menemään asemalle 1 (?!?!). Lähdin nousemaan ylös ja totesin että kerroksia on useampia eikä minulle kerrottu mikä on oikea kerros. Syöksyin takaisin alas, kysyin joltakulta toiselta apua, ja minut ohjattiin ylimpään kerrokseen. Syöksyin takaisin ylös, Tässä vaiheessa hiki virtaa todella. varmistin eräältä työntekijältä että olenhan menossa oikeaan paikkaan. Hän oli menossa samalle asemalle ja tarjoutui auttamaan minut muutaman muun eksyneen näköisen henkilön lisäksi oikeaan paikkaan. Hän jopa juoksi kanssani oikealle portille. Hämmästelin kuinka mukava mies olikaan, kun selvisi että hän on Ecuadorista.

Eli, koska Miamin kenttä on niin pitkä, siellä toimii juna, joka matkaa 10 minuutin välein ees taas ja vie nopeammin perille kuin jalkaisin. Portille päästyäni piti odottaa parin muun tapauksen asioiden selvittämistä. Toinen matkasi vanhentuneella passilla ilman tarvittavaa viisumia, toisella oli ongelmia todistaa oliko se Etelä- vai Pohjois-Koreasta. Pääsin onnistuneesti oikeaan koneeseen.

La Pazin ohut ilma alkoi tuntua nopeasti koneesta poistumisen jälkeen: Kasvava päänsärky ja nopea hengästyminen rinkkaa raahatessa ja kiiruhtaessa. Helpotti kun pääsi istumaan.

Enää yksi lento ja sitten Trinidadissa! Paitsi että minun pitikin vaihtaa konetta Cochabambassa vastoin matkntarjoajan neuvoa. Hieman taas jännitin lastataanko rinkkani automaattisesti mukaan, mutta kailki sujuikin kuten piti. Näin aivan mahtavia maisemia, toisaalla teräviä lumihuippuisia vuoria, toisaalla sankkaa metsää ja lukuisia kiemurtelevia jokia ja makkarajärviä.

Suosittelen siis arvon ystäväni, että ottakaa tukisukat mukaan, tekemistä koneeseen ja vähän evästä, ja isolla porukalla liikuttaessa kannattaa ensin hoitaa turvatarkastukset ja muut pois alta ja etsiä oikea portti, ennen kuin yks kerrallaan joku käy vessassa, toinen ostamassa evästä ja kolmatta kadonnutta etsitään.

Ameli