Kävimme 11.12.2015 Limingan kirjastossa kuuntelemassa Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin luentoa Case Madventures: Avoimena maailmalle - uskalla rikkoa rajasi -luentoa. Kuten aina, oli miesten luento hyvin vaikuttava ja mieleenpainuva. Heidän aito intohimonsa ja kiinnostuksensa uusia kulttuureja ja kansoja kohtaan on ihailtavaa. Rikun ja Tunnan esimerkki toimii yhtenä suurena innoittajanamme Bolivian matkalla, iso osa porukastamme on tämän rohkean kaksikon suuria faneja.
Luennon lopuksi pääsimme juttelemaan kaksikon kanssa kasvotusten. Rohkaisimme mielemme ja uskalsimme pyytää heitä projektillemme suojelijoiksi. Siltä seisomalta emme vielä myöntyvää vastausta saaneet, ja he pyysivätkin ottamaan yhteyttä Eliseen, tuotantoyhtiö Gimmeyawallet Productionsin toimitusjohtajaan. Joulukiireiden alla asia jätettiin odottamaan uutta vuotta ja lomien loppumista. Muutamien sähköpostien ja puhelujen jälkeen se vihdoin tänään varmistui: saamme Rikun ja Tunnan reissumme suojelijoiksi!
Heidän mukanaolonsa ei ole projektille pelkästään näkyvyyden kannalta merkittävä asia vaan myös suuri kunnia meille mukanaolijoille. Saamme myös samalla osallistua heidän jalanjäljissään omalta osaltamme rajojemme rikkomiseen, onhan viidakkovaellus Boliviassa meille kokemattomille vähintäänkin haaste! Samalla pääsemme myös tutustumaan uusiin kulttuureihin ja ihmisiin sekä näkemään minkälaista elämä on toisella puolella päiväntasaajaa, eteläisessä Amerikassa.
Eivätkä hyvät uutiset tähän lopu, sillä näyttäisi hyvin vahvasti siltä, että tulemme saamaan mukaamme myös ammattivideokuvaajan. Olemme keskustelleen Max Kujalan kanssa yhteistyöstä, ja suunnitelmat ovatkin edenneet varsin mukavasti. Tällä hetkellä työstämme, tai no, lähinnä Max työstää projektillemme tuotantokansiota dokumentaarista tuotantoa varten, jonka avulla voimme lähestyä reissumme sponsoreita.
-Mika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti