keskiviikko 12. helmikuuta 2014

TAUDIT JA ROKOTTEET ... ja pelottelu



KELTAKUUME

Taudin kuvaus:

Virussairaus joka leviää päiväsaikaan pistävien hyttysten kautta trooppisilla alueilla. Aiheuttaa korkeaa kuumetta, verenvuotoa ja lopulta maksan sekä munuaisten toiminnan heikkenemisen kautta kuoleman.

Suojautuminen:

Rokote antaa suojan tautia vastaan 10 vuodeksi. Otettava vähintään 10 vuorokautta ennen alueelle saapumista suojan varmistamiseksi. Rokotuksesta saa keltaisen WHO:n kortin, jota ilman et pääse maahan tai jos pääsetkin, joudut Suomeen palatessa karanteeniin.

Hinta ja ottaminen:

Rokotteen hinta on apteekissa n. 40€  Se on otettava terveyskeskuksessa, jotta saa todistuksen (josta joutuu yleensä maksamaan extraa).

Tuumintaa:

Etelä-Amerikan kaupungeissa ei esiinny keltakuumetta, mutta koska menemme viidakkoon, jossa hyttyset kierrättävät tautia apinoissa, on se varsin painava syy ottaa rokote. Plus emme pääsisi tullista läpi ilman todistusta. Eikä tee mieli edes yrittää. Passin väliin kortti vaan ja menoksi!



LAVANTAUTI

Taudin kuvaus:

Bakteerin aiheuttama suolistoinfektio, syynä huono käsi-, juomavesi- tai elintarvikehygienia. Taudin oireita ovat korkea, pitkään jatkuva kuume sekä ripuli tai ummetus.

Suojautuminen:

Pääasiallinen keino on huolehtia tarkasti hygieniasta, jolloin rokotetta ei tarvita. Oleillessa kaupunkialueiden ulkopuolella, on sairastumisriski moninkertainen ja rokotteen antama suoja suositeltava. Rokote on uusittava 3 vuoden välein.

Hinta ja ottaminen:

Apteekista ostettuna rokotteelle tulee hintaa n. 40€ - pistämisen voi hoitaa kuka tahansa asianosaava henkilö.
Suojan saa myös kolmella, joka toinen päivä nieltävällä kapselilla. Kapselien  teho on kuitenkin 40-70% rokotteen tehosta. Hinta on suunnilleen sama.

Tuumintaa:

Minä en halua riskeerata vähäisiä hengenvetojani. Neljäkymppiä on pieni hinta mielenrauhalle.




KURKKUMÄTÄ JA JÄYKKÄKOURISTUS

Taudin kuvaus:

Kurkkumätä on bakteerin aiheuttama nenänielun tulehdus. Kurkkumätäbakteeri erittää voimakasta myrkkyä, joka voi vaurioittaa hermoja ja sydänlihasta. Bakteeri leviää pisaratartuntana.
Jäykkäkouristus on  bakteerin aiheuttama tauti, jonka yleisimpiä oireita ovat päänsärky, lihasten jäykkyys ja rajut lihaskouristukset. Bakteeri leviää ihohaavojen kautta ja sitä esiintyy kaikkialla maaperässä.

Suojautuminen:

Jäykkäkouristus-kurkkumätä-rokotus saadaan 14—15 vuotiaana, mutta ennen vuotta 1997 syntyneet saavat rokotteen jo 11—13 vuotiaana kouluterveydenhuollossa. Rokote on voimassa 10 vuotta.

Hinta ja ottaminen:

Uusintarokotteen saa ilmaiseksi kymmenen vuoden välein. Apteekista noudettavissa.

Tuumintaa:

Tarkista rokotekortistasi tai apteekista, onko rokotteesi yhä voimassa ja uusi, jos se on näillä näppäimillä vanhenemassa...kuten allekirjoittaneella.



TUHKAROKKO JA SIKOTAUTI JA HINKUYSKÄ JA VIHURIROKKO

Kunhan pelottelen! Nämä on meille piikitetty 6-vuotiaina (kiitos kansanterveyslaitoksen) ja niiden suoja on elinikäinen. Jos vanhempasi ovat kuitenkin olleet hippejä, suosittelen lämpimästi korjaamaan heidän älyvapaan virheensä. Vaikka mikä minä olen teitä komentelemaan, aikuiset ihmiset...



A HEPATIITTI - KELTATAUTI

Taudin kuvaus:

Hepatiitti A eli keltatauti on viruksen aiheuttama tarttuva maksatulehdus, jonka voi saada huonon ruoka-, juomavesi- tai käsihygienian kautta. Oireisiin kuuluu silmien ja ihon keltaisuuden lisäksi väsymystä, kuumetta, pahoinvointia, ripulia ja virtsan tummuminen.

Suojautuminen:

Tartuntaa voi ehkäistä välttämällä tiettyjä ruoka-aineita ja huolehtimalla hygieniasta.

Seuraavia tulisi välttää:
 Kylmät leikkeleet ja majoneesipohjaiset salaatit
  Hedelmät ja vihannekset, joita ei voi itse pestä tai kuoria, marjat
  Kylminä tai haaleina tarjotut raa'at tai riittämättömästi kypsennetyt lihaa, kalaa tai kananmunaa sisältävät ruoat
  Kylminä tarjotut osterit, simpukat, ravut, ym. mereneläimet
  Kylmät jälkiruoat
  Pakkaamaton maito, kerma, jäätelö, voi ja tuorejuustot
  Mehut ja juomat, myös alkoholipitoiset, joihin on lisätty jääkuutioita

Tautia vastaan on myös mahdollista rokottautua. Sarjaan kuuluu kaksi rokotusta, joista toinen pistetään 6 - 12 kuukauden kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Ensimmäinen rokote on siis otettava jo vuosi ennen matkaa. Nykytiedon mukaan rokotteen suoja on elinikäinen.

Hinta ja ottaminen:
Perus- ja tehosterokotteen yhteishinta on n. 50€  Rokotteet voi noutaa apteekista ja piikittää itse.

Tuumintaa:

A Hepatiitti rokote on erittäin lämpimästi suositeltava kaikkien ottaa Bolivialaisen ruoan ja veden perustavanlaatuisten hygieniaongelmien vuoksi.



B HEPATIITTI

Taudinkuvaus:

Hepatiitti B on viruksen aiheuttama vakava, pitkäkestoinen maksatulehdus, jonka ensioireisiin
kuuluu pahoinvointia, väsymystä ja ihon keltaisuutta. Osalle kantajista kehittyy myöhemmin krooninen hepatiitti, joka on riski maksakirroosin tai maksasyövän kehittymiselle. Tauti leviää veriteitse sekä sukupuoliyhteydessä.

Suojautuminen:

Riskikäyttäytymisen eli suojaamattoman yhdynnän, likaisten huumeruiskujen, sterilisoimattomien tatuointi tai lävistysvälineiden sekä verien sekoittumisen välttämisellä, ei tauti pääse tarttumaan.

B Hepatiittia vastaan on myös rokote, jota Maailmanterveysjärjestö WHO ajaa parhaillaan lisättäväksi kansainväliseen rokotusohjelmaan. Sen antama suoja on elinikäinen.
Sarjaan kuuluu kolme rokotusta, joista toinen pistetään 1 kuukauden ja kolmas 6 kuukauden kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Kolmannella rokotuksella saadaan varmistettua pitkäaikainen suoja.

Hinta ja ottaminen:

Perus- ja kahden tehosterokotteen yhteishinta on n. 50€  Rokotteet voi noutaa apteekista ja piikittää itse.

HUOMAA että A ja B hepatiitti rokotteet voi ottaa yhdistelmärokotuksena, kolmen rokotuksen sarjana kuten edellä mainittiin. Tällöin hinta apteekista on n. 80€

Tuuminta:

B hepatiitti rokote on täysin vapaaehtoinen, ja sen tartuntariskiä on helppo pienentää. Mutta jos otat jo A hepatiitti rokotteen (mikä on Boliviaan lähtiessä valtavan hyvä idea) onko jo sama kestää yksi piikki enemmän ja saada samalla onnettomuuksien varalle kestävä suoja loppuiäksesi?


MALARIA
Taudin kuvaus:
Malaria on alkueläimen aiheuttama vakava kuumesairaus, jota kantaa yleisesti hyttyset. Yhdestä ainoasta pistosta voi seurata sairastumien, jonka oireina ovat kuumeilu, vapina, hikoilu sekä pahoinvointi. Aiheuttaa pahimmillaan kuoleman, ja laajan lääkeresistanssin takia vaikeaa hoitaa.
Suojautuminen:
Malarialta suojaudutaan estolääkityksen avulla. Lääkkeen voi noutaa reseptillä apteekista ja se tulee ottaa aina lääkärin ohjeiden mukaisesti.
Hinta ja ottaminen:
Malarian estolääkekuurin hinta on n. 40€. Lääkkeen saa lääkärin kirjoittamalla reseptillä ja sitä otetaan lääkärin ohjeen mukaan. Estolääkityksen ottaminen aloitetaan ennen matkaa, ja se jatkuu yleensä matkan aikana ja vielä sen jälkeenkin.
Tuuminta:
Malaria on yleinen sairaus Boliviassa, etenkin viidakossa, jossa hyttysiä esiintyy paljon. Meille Soopalaisille lääkitys on ehdottoman tärkeä, mikäli emme halua jatkaa reissuamme odottamattoman pitkäksi makaamalla paikallisessa sairaalassa useita viikkoja.

torstai 5. syyskuuta 2013

Amboro National Park and Carrasco National Park

www.gorp.com
Suunnitellun pääkohteemme Noel Kempffin kansallispuiston lisäksi Santa Cruzin osavaltiossa on neljä muuta kansallispuistoa sekä seitsemän muuta kansallisesti ja 18 kunnallisesti suojeltua aluetta, kaikki osa SNAPia (Sistema Nacional de Áreas Protegidas, kansallinen suojelualuejärjestelmä). Kansallispuistoista vastaa SERNAP (Servicio Nacional de Áreas Protegidas). Yksi näistä kansallispuistoista on Amborón kansallispuisto. Puisto sijaitsee kylki kyljessä Carrascon kansallispuiston kanssa muodostaen yhden kokonaisuuden.

In addition to our planned main destination Noel Kempff National Park there’s four other national parks in the Santa Cruz department, as well as seven other nationally and 18 municipally protected areas,  all part of SNAP (Sistema Nacional de Áreas Protegidas, National System of Protected Areas). All national parks are governed by SERNAP (Servicio Nacional de Áreas Protegidas, National Protected Areas Service). One of these national parks is the Amboro National Park.

Vaihteleva topografia, jyrkkä korkeusgradientti ja sijainti ekoalueiden rajalla tekevät  Amborón kansallispuistosta kasvillisuuden hotspotin Alavammat osat puistoa ovat kosteita sademetsiä ja chacoa*, ylänköalueet yungaa** ja kuivia vuoristometsiä. Amboróssa kasvaa ainakin 3000 eri kasvilajia, mm. muualla melkein sukupuuttoon hakattu mahonki Swietenia macrophylla. Nisäkkäistä puistossa tavataan mm. puuma, oselotti ja silmälasikarhu. Puiston nähtävyyksiin kuuluu myös “Tumbos del Rio Surutu” lukuisine vesiputouksineen (osa yli 80 metrisiä).
Diverse topography, steep elevational gradients and the location on the border of several ecoregions make Amboro a hotspot of vegetation. Lower parts of the park are humid rainforest and chaco*, higher regions are covered by yungas and dry mountain forests. There’s at least 3000 plant species growing in Amboro, one of these mahongy Swietenia macrophylla that in many other places has been logged almost to extinction. Pumas, ocelots and eyeglass bears can be seen at the park. Attractions of the park include also ”Tumbos del Rio Surutu”, the wasterfalls of River Surutu, some of them over 80 meters high.

Puisto rajoittuu tiehen etelässä ja pohjoisessa. Etelän tie oli aikoinaan asvaltoitu, mutta jäi käyttämättä 50-luvulla, kun pohjoinen tie avattiin, joten nykyään se on taas soratienä. Ilmeisesti puistoon kannattaa siis kulkea pohjoiskautta. Matka puistoon Santa Cruzista kestää kolme tuntia tätä Cochabambaan vievää tietä pitkin. ”Pääsisäänkäynnit” ovat Buena Vista, Santa Fe ja Yapacani. Buena Vista on jesuiittojen perustama kylä, joka on vierailun arvoinen kohde. Kylässä on mm. tori, jesuiittamuseo, Surutú –joen "balneario" (swimming and spa) sekä majoitusmahdollisuuksia viiden tähden hotelleista leirintäalueisiin. Tarjolla on myös monenlaisia ohjattuja retkiä, joista osa pyöräillen tai ratsastaen. Ihan puiston rajalla on Hotelli Amboro (Robin Clark 591(0) 9322054), joka järjestää myös ohjattuja retkiä.

Amboro National Park is bordered by motorways both in north and south. The southern road was
paved but was left almost without use in the 1950s when the northern road leading from Santa Cruz was opened. Nowadays the southern road is just a dirt road again. It takes about three hours to get to the park from Santa Cruz traveling by the northern road leading to Cochabamba. The main entrances to the park are Buena Vista, Santa Fe, and Yapacani. Buena Vista is a Jesuit Mission town and worth visiting in itself. There’s a market place, a Jesuit museum, and a balneario (swimming and spa) of River Surutu. There’s accommodation from five-star hotels to camping sites. Also a variety of guided tours are available, including cycling tours, riding tours and a coffee tour.
Just on the border of the park there’s Hotel Amboro, that also offers guided tours.

www.parkswatch.org
Alun perin puisto perustettiin 1973 nimellä Reserva de Vida Silvestre German Busch. Vuonna 1984 puisto muutettiin mm. Noel Kempffin ja brittiläisen Robin Clarkin avulla kansallispuistoksi. Vuonna 1991 puisto laajeni reilusi, joskin vuonna 1995 se pieneni taas vähän. Puisto on jaettu kahteen osaan: ulompi multikäyttöalue ANMI (Integrally Managed Natural Area) ja sisempi, ns. punaisen linjan rajaama varsinainen suojelualue.




www.parkswatch.org


The park was founded in 1973 under the name Reserva de Vida Silvestre German Busch. It was transformed into a national park in 1984 by Noel Kempff and Robin Clark, among other people. In 1991 park expanded greatly, though in 1995 it shrunk slightly again. The park is divided into two parts. The outer part of the park is Integrally Managed Natural Area (ANMI) while the inner parts of the park, bordered by the so called red line, are more stritcly protected.

Paras aika vierailulle on touko-lokakuun kuivakausi. Vuoden keskilämpötila 12-24 astetta riippuu siitä, kuinka korkealla ollaan.

The best time to visit the park is the dry season from May to October. The mean temperature of the year varies between 12 and 24 degrees celsius depending on the elevation from the sea level.

Aivan punaisen linjan sisäpuolella sijaitsee Mataracu, joka on sekä joki, yhteisö ja puistonsuojelijoiden majapaikka että virallinen sisäänkäynti puistoon. Mataracussa on leiri varustettuna puisilla ja muovisilla mökeillä. Mataracuun on kaksi sisäänkäyntiä: joko Surutu- tai Yapacani-joen yli.

Mataracu is the name of a river, a community and a park ranger’s camp just inside the Red Line. There’s a camp with wooden and plastic cabins. There’s two ways to get in Mataracu, one across the river Surutu, the other across the river Yapacani.

Carrascon kansallispuisto sijaitsee Cochabamban departementin puolella. Pääsy puistoon on samaa Santa Cruz-Cochabamba tietä pitkin kuin Amboroonkin. Puiston nähtävyyksiin kuuluvat Repechón luolat (Cavernas del Repechón), joissa on lepakoita ja rasvakehrääjiä (guácharos), San Rafael - ja San Mateo -joet sekä Incachaca-rauniot. Sehuencas mainitaan hyvänä leiripaikkana. Puistoon pääsemiseen pitää olla lupa. Lupia voi ostaa Cochabambasta tai puistosta.

Amboro National Park sits side by side with National Park of Carrasco. The entrance to Carrasco is along the same Santa Cruz-Cochabamba road as to Amboro. The attractions of the Carrasco National Park include the canes of Repechón (Cavernas del Repechón), caves with bats and oilbirds (guácharos), rivers San Rafael and San Mateo and the ruins of Incachaca. Sehuencas is mentioned to be a good camping place. Permission is needed to get into the park. Permissions can be bought from Cochabamba or from the park itself.


* harvaan asuttu puoliaron peittämä kuuma tasankoalue.
A parsely populated hot semi-arid lowland area.

**metsäalue Andien itärinteillä, vaihettumisvyöhyke Andien ylängön ja itäisten metsien välillä. Kosteaa, sateista ja lämmintä aluetta.
A stretch of forest along the eastern slope of the Andes. It’s a transitional zone between the Andean highlands and the eastern forests. Rainy, humid, and warm.


Lähteet/Sources:
Wikipedia
http://www.buenavistabolivia.com/


Tiedotti teille
Sonja tiedonhankintaryhmästä

keskiviikko 7. elokuuta 2013

"Soppalaiset" Qstockissa

Lähde.

No niin, minä lupauduin sitten kirjoittamaan tempauksestamme Qstockissa. Osana juhlavaelluksen rahankeruuta ryhmä soopalaisia lähti mukaan rakentamaan Oulujoen suistoon festivaalialuetta heinäkuun 2013 toiseksi viimeisenä viikkona. Korvaukseksi saimme tuntipalkan lisäksi kahden päivän rannekkeet festareille sekä mukavaa yhteishengen nostattamista.

Työpäivät olivat vaihtelevan mittaisia: kahden tunnin aloituksesta maanantaina 12 tunnin päivään (plus ruokatauot) torstaina. Maanantaina pääsimme heti töihin, vaikka hanskat eivät vielä olleet saapuneet: Meille esiteltiin monia tatuoituja partasuita, joilta ryhmänjohtaja Antti kävi viikon aikana kysymässä aina seuraavaa työtä. Lempinimet olivat kovaa festarivaluuttaa: ”Jeesuksen” ohjeistaessa porukkaa työnteossa ”Clintti” sai seisoa merkkinä ja ”Harald” taas pitkänä nostella pullolaatikoita korkealle. Soopalaiset kääntyivät myös usein ”soppalaisiksi”.

Bajamajoja aseteltiin useana päivänä, välillä samat vessat useampaan kertaan. Toinen suosikkinakki oli aitojen kasaaminen. Opittiinpa, miten festarialueelle helpoiten tunkeuduttaisiin, jos ”apina-aitoja” ei sidottaisi yhteen ”käsiraudoilla” ja päällystettäisi näköestemuovilla. Esityslavojen eteen kasattavan paineaidan kokoaminen hiekkarannalla oli töiden hankalimmasta päästä, vaikka siellä ei sentään tarvinnut varoa sormien jäämistä aidan alle yhtä paljon kuin muualla. Yksi porukan jäsen hyödynsi hiekkarantaa vilvoitteluun... Festareiden aikaan rannalla näytti olevan uintikielto. :)

Lounasliput käytettiin useimpina päivinä Oulun kauppatorin lihaisiin annoksiin, jotka kuumuudesta huolimatta (tai siitä johtuen?) olivat oikein maistuvia. Kuumuuden vuoksi vesipulloja kului tiuhaan tahtiin, en ainakaan itse muista koskaan juoneeni yhtä paljon. Torstain lounas syötiin festarialueen infopisteen viereen pystytetystä grillikojusta: jostain syystä ainoastaan soopalaiset istuivat nurmikon varjossa auringonpaahteessa olevien pöytien sijaan. Meni vähän leikkimiseksi, kun grillitikutkin muuttuivat kodan rakennusaineiksi... SOOPAn totuttuun tapaan moninaiset biologian opiskelijat löysivät lajeja tunnistettavaksi, eikä kukaan osunut koiranjätökseen pienistä peloista huolimatta.

Kiinnostavinta työtä oli rakentaa ruotsalaisen työnjohdon ohjeistamana päälavaa samaan aikaan, kun urheilukentän vastakkaiselle puolelle nousi sirkusteltta. Teltta oli pystyssä nopeammin, mutta päälavan pohjalevyjen kiinnitys oli ehkä koko viikon hauskinta hommaa, kun levyjen kantaminen ja kiinnittäminen pareittain muuttui melkoiseksi parinvaihtotanssiksi. Rakenteet myös houkuttivat kiipeilyyn viimeistään purkamisvaiheessa, varsinkin kun yksi porukasta poti vieroitusoireita tankotanssista ja eräs toinen harrastaa kung-futa. Työskennellessä lallatelleet voivat myös sanoa laulaneensa jättimäisellä päälavalla!

Festareilla käyneille jäivät mieleen Within Temptationin maailmanluokan keikka sekä Eppu Normaalin hippihenkinen loppuhuipennus: tykitettyä paperisilppua yleisöön. Jamaikalainen Inner Circle otti yleisön hyvin mukaan ja hiekkarannalla oli pölystä huolimatta tunnelmaa. Anna Puuta kuunnellessa oli kiva istahtaa nurmelle, mistä oli aiemmin ollut keräämässä kiviä pois.

Sunnuntain purkupäivänä kasasimme enimmäkseen mitä olimme rakentaneetkin, ilahduttavasti myös päälavan palikoita. Kaiken festariroskan seasta ehti löytää myös aarteita: nahkarannekkeen, istuma-alustoja, avaamattomia limutölkkejä, kenkiä, karkkia... (ja löytäjä söi :D)

Allekirjoittanut tuntuu jostain syystä saavan nuhan joka kerta kun pitäisi osallistua tempaukseen... No, tällä kertaa nuhakuume-flunssatauti vältti Mari-polon kunnollisella kaulaliinakuurilla, mistä toiset T-paidoissa hikoilevat saivat ihmetyksen aihetta. Kaiken kaikkiaan tempauksesta jäi hyvä mieli, toivon mukaan päästään rakentamaan ensi vuonnakin, sillä ”kaikkea hullua sai tehdä hyvillä tekosyillä”.

- Mari, projektin rahastonhoitaja

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Jesuit Missions of Chiquitos

 Olemme siis lähdössä vaeltamaan Boliviaan. Vaikka matkan päätavoitteena on vaeltaminen ja Bolivian luontoon tutustuminen, ei ole mitään syytä olla tutustumatta myös Bolivian kulttuuriin, se kun on varsin erilainen kuin meidän omamme. Netissä surffaamalla löytyi aika pian tietoa, että itse asiassa jopa UNESCOn maailmanperintökohde sijaitsee Boliviassa. Santa Cruzin osavaltiossa sijaitsee 10 niin kutsuttua ”Jesuit Missions” tai ”Jesuit Reductions” (reducciones de indios), ja kuusi näistä muodostaa UNESCOn ”Jesuit Missions of Chiquitos:in”.

So we are going on a hike to Bolivia. But even though the main purpose of our travel is hiking and experiencing Bolivian nature, there is no reason why we should not take cultural aspects into consideration as well. Especially as we can expect Bolivian culture to be quite different from our own. Taking a look at several, one very quickly finds the information, that there is actually a UNESCO world heritage site located in Bolivia. In the Santa Cruz department of Eastern Bolivia we can find the remains of 10 so-called Jesuit Missions or Jesuit Reductions (reducciones de indios), 6 of which together form the UNESCO world heritage site “Jesuit Missions of Chiquitos“.

San Javierin kirkko/Church of San Javier 
Mutta mikä ihmeessä on Jesuit reduction? En ollut koskaan ennen kuullutkaan tuota sanaa, mutta olen aina innokas oppimaan jotakin uutta: suomeksi paikoista käytetään nimitystä jesuiittojen reduktiot tai jesuiittojen lähetysasemat. ”Indian reductions” ovat jesuiittojen (katolisen kirkon sääntökunta) Keski- ja Etelä-Amerikkaan rakentamia kyliä tai kaupunkeja, joiden päätarkoitus oli alkuperäisten asukkaiden käännyttäminen kristinuskoon. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että paikalliset kerättiin lähetysasemiin helpottamaan heidän hallitsemistaan, verottamistaan ja kristillistämistään. Boliviassa paikallisilta vaadittiin vain kristinuskoon kääntymistä. Heidän ei ollut pakko omaksua eurooppalaista kulttuuria niin kuin muissa maissa, vaan he saivat pitää esikoloniaaliset perinteensä.

So what on earth is a Jesuit reduction? I had never heard of it before, but I am always willing to learn something new. Indian reductions are towns erected for indigenous people by Jesuit missionaries (a religious order of the Catholic Church) in Central and South America in order to Christianize the indigenous population. It meant that local people were gathered in those reductions to facilitate government, taxation and Christianization. In Bolivia, the indigenous population only had to convert to Christianity. They did not have to adopt European values as it was the case in other countries, but were allowed to retain their pre-colonial cultural practices.

Concepciónin pohjapiirros/Layout of Concepcíon
Lähetysasemien konsepti oli hyvin kehitelty: Mallina toimivat ihanteelliset kaupungit, kuten Thomas Mooren ”Utopia” ja Philip Sidneyn ”Arcadia”. Kaupungit rakennettiin paikkoihin, joissa tulvariski oli pieni ja joissa ympäristö tarjosi tarpeeksi puita rakennusmateriaaliksi. Asemien pohjapiirros oli aina samantyyppinen: Kaupungin keskellä oli iso aukio, jonka yhdellä reunalla sijaitsi kirkko ja intiaanien talot muilla. Usein asemilta löytyi myös kouluja, sairaaloita, työpajoja sekä ”Casas de Misericordia” (talo leskille ja hylätyille naisille). Keskiaukiolla oli risti ja lähetyspyhimyksen patsas. Paikalliset päälliköt (jotka saivat käskyjä jesuiitoilta) hallitsivat lähetysasemia, valkoihoisia ei sallittu (jesuiittapappeja lukuun ottamatta) ja asemien virallinen kieli oli chiquito. Jesuiitat karkotettiin Espanjan valtakunnasta 1767. Karkotuksen jälkeen lähetysasemat useimmiten hylättiin, mutta jotkut säilyivät kaupunkeina.

The concept of the reductions was rather well developed: The towns were inspired by ideal cities like those from Thomas Moore’s “Utopia” or from Philip Sidney’s “Arcadia”. They were built in zones that could not be flooded and provided sufficient amount of wood for construction. The layout of the reductions was always quite similar. There was a central square, with the church facing one side of the square and the houses of the Indians facing the other 3 sides. Schools, hospitals, workshops and “Casas de Misericordia” (a house for widows and abandoned women) were also frequently found in the reductions. On the central square there was also a cross and a statue of the mission saint. The reductions were governed by local chiefs (which nonetheless received orders from the Jesuits), no white men (except the Jesuit Fathers) were allowed to enter the reduction and Chiquito was the only authorized language in the reductions. The Jesuits were expelled from the Spanish realm in 1767. After the Expulsion of the Jesuits, Jesuit reductions were mostly abandoned, but some remained as towns.

Lähetysasemien sijainti/Location of Reductions 
“Jesuit Missions” eli jesuiittojen lähetysmatkat perustettiin vuosina 1696-1760. UNESCOn maailmanperintökohteeseen kuuluvat lähetystyökohteet San Francisco Javier, Concepción, Santa Ana de Velasco, San Miguel de Velasco, San Rafael de Velasco ja San José de Chiquitos. Sen lisäksi Santo Corazónin, Santiago de Chiquitosin ja San Ignacio de Velascon lähetysasemat ovat vielä hyvässä kunnossa, San Juan Bautistan asema taas on nykyään raunioina.

The Jesuit Missions were founded between 1696 and 1760. The Missions included into the UNESCO world heritage site are San Francisco Xavier, Concepción (founded in 1699), Santa Ana de Velasco, San Miguel de Velasco, San Rafael de Velasco and San José de Chiqitos. Moreover, the reductions of Santo Corazón, Santiago de Chiquitos and San Ignacio de Velasco are also still intact, whereas the reduction of San Juan Bautista is now in ruins.

San José de Chiquitos 
Mitä lähetysasemissa siis on nähtävää ja miten pääsemme sinne? Jesuiittojen parhaiten säilyneet puu- ja savitiilikirkot löytyvät Boliviasta. Kaupungit ovat enemmän tai vähemmän ehjiä, useat on palautettu alkuperäiseen kuntoon (tai ovat nyt restaurointivaiheessa). Siellä odottavat arkkitehtuurin aarteet sekä muut nähtävyydet, kuten paikallinen musiikki, käsityö ja taide. Kokonaismatka ”the mission circlessa” (rengasreitti kaikille UNESCO-lähetysasemille) on noin 1000 km, alku- ja päätepisteenä Santa Cruz. ”The mission circlen” voi kulkkea joko bussilla tai autolla. Vaikka bussilla matkustaminen ei taida olla mukavin vaihtoehto, se on ainakin halpa. Bussien hinnat alkavat noin kahdesta eurosta lyhyimmillä osamatkoilla (esim. Santa Cruz – San Javier ~220 km, n. 4h) ja ovat noin 8 euroa pidemmillä (esim. Santa Cruz – San José ~740 km). Sellaiset summat olisivat ihan ok meidän budjetille, auton vuokraus taas maksaisi noin 750 euroa per viikko. San Rafaelin ja San Ignacion lähetysasemat sijaitsevat pääkohteemme Noel Kempff Mercadon kansallispuistoon vievän reitin varrella, mutta selvitettäväksi jää, onnistuuko pysähtyminen ja matkan jatkaminen kyseisissä paikoissa.

So what can we see in the Reductions and how do we get there? The best surviving wooden and adobe churches of the Jesuits are found in the Bolivian Jesuit missions. The towns are also more or less intact, most of them restorated (or being restored) to their original state. Some beautiful architecture is waiting to be discovered. There are also many other attractions such as local music, handcraft and art. The travelling distance of “the mission circle” (a roundtrip visiting all UNESCO missions ) is about 1000 km, starting and ending in Santa Cruz. There are basically two ways of going on “the mission circle”: by car or by bus. Even though the bus is maybe not the most comfortable option, it is at least cheap. Bus prices start from about 2 euros on short stretches (e.g. Santa Cruz San Javier ~220 km, 4 hours) and are about 8 euros for longer stretches (e.g. Santa Cruz – San José ~740 km), which should be definitely in our budget, whereas car-prices range about 750 euros per week. The reductions of San Rafael and San Ignacio are situated across the road to our main destination, Noel Kempff Mercado national park, but it’s not yet sure if there are any bus routes enabling this visit.

Concepciónin kirkko/Church of Concepción
Kaiken kaikkiaan siis aika mielenkiintoinen matkakohde, joka sopii mahdollisesti niille, jotka eivät halua pelkästään vaeltaa Juhlavaelluksella, vaan ovat enemmän kiinnostuneta kulttuurista.

All in all a quite interesting destination which suits probably those who do not only want to hike during our trip but are interested a little bit more in cultural aspects.

Lähteet/sources:

- Katharina, tiedonhankintaryhmän johtaja