keskiviikko 7. elokuuta 2013

"Soppalaiset" Qstockissa

Lähde.

No niin, minä lupauduin sitten kirjoittamaan tempauksestamme Qstockissa. Osana juhlavaelluksen rahankeruuta ryhmä soopalaisia lähti mukaan rakentamaan Oulujoen suistoon festivaalialuetta heinäkuun 2013 toiseksi viimeisenä viikkona. Korvaukseksi saimme tuntipalkan lisäksi kahden päivän rannekkeet festareille sekä mukavaa yhteishengen nostattamista.

Työpäivät olivat vaihtelevan mittaisia: kahden tunnin aloituksesta maanantaina 12 tunnin päivään (plus ruokatauot) torstaina. Maanantaina pääsimme heti töihin, vaikka hanskat eivät vielä olleet saapuneet: Meille esiteltiin monia tatuoituja partasuita, joilta ryhmänjohtaja Antti kävi viikon aikana kysymässä aina seuraavaa työtä. Lempinimet olivat kovaa festarivaluuttaa: ”Jeesuksen” ohjeistaessa porukkaa työnteossa ”Clintti” sai seisoa merkkinä ja ”Harald” taas pitkänä nostella pullolaatikoita korkealle. Soopalaiset kääntyivät myös usein ”soppalaisiksi”.

Bajamajoja aseteltiin useana päivänä, välillä samat vessat useampaan kertaan. Toinen suosikkinakki oli aitojen kasaaminen. Opittiinpa, miten festarialueelle helpoiten tunkeuduttaisiin, jos ”apina-aitoja” ei sidottaisi yhteen ”käsiraudoilla” ja päällystettäisi näköestemuovilla. Esityslavojen eteen kasattavan paineaidan kokoaminen hiekkarannalla oli töiden hankalimmasta päästä, vaikka siellä ei sentään tarvinnut varoa sormien jäämistä aidan alle yhtä paljon kuin muualla. Yksi porukan jäsen hyödynsi hiekkarantaa vilvoitteluun... Festareiden aikaan rannalla näytti olevan uintikielto. :)

Lounasliput käytettiin useimpina päivinä Oulun kauppatorin lihaisiin annoksiin, jotka kuumuudesta huolimatta (tai siitä johtuen?) olivat oikein maistuvia. Kuumuuden vuoksi vesipulloja kului tiuhaan tahtiin, en ainakaan itse muista koskaan juoneeni yhtä paljon. Torstain lounas syötiin festarialueen infopisteen viereen pystytetystä grillikojusta: jostain syystä ainoastaan soopalaiset istuivat nurmikon varjossa auringonpaahteessa olevien pöytien sijaan. Meni vähän leikkimiseksi, kun grillitikutkin muuttuivat kodan rakennusaineiksi... SOOPAn totuttuun tapaan moninaiset biologian opiskelijat löysivät lajeja tunnistettavaksi, eikä kukaan osunut koiranjätökseen pienistä peloista huolimatta.

Kiinnostavinta työtä oli rakentaa ruotsalaisen työnjohdon ohjeistamana päälavaa samaan aikaan, kun urheilukentän vastakkaiselle puolelle nousi sirkusteltta. Teltta oli pystyssä nopeammin, mutta päälavan pohjalevyjen kiinnitys oli ehkä koko viikon hauskinta hommaa, kun levyjen kantaminen ja kiinnittäminen pareittain muuttui melkoiseksi parinvaihtotanssiksi. Rakenteet myös houkuttivat kiipeilyyn viimeistään purkamisvaiheessa, varsinkin kun yksi porukasta poti vieroitusoireita tankotanssista ja eräs toinen harrastaa kung-futa. Työskennellessä lallatelleet voivat myös sanoa laulaneensa jättimäisellä päälavalla!

Festareilla käyneille jäivät mieleen Within Temptationin maailmanluokan keikka sekä Eppu Normaalin hippihenkinen loppuhuipennus: tykitettyä paperisilppua yleisöön. Jamaikalainen Inner Circle otti yleisön hyvin mukaan ja hiekkarannalla oli pölystä huolimatta tunnelmaa. Anna Puuta kuunnellessa oli kiva istahtaa nurmelle, mistä oli aiemmin ollut keräämässä kiviä pois.

Sunnuntain purkupäivänä kasasimme enimmäkseen mitä olimme rakentaneetkin, ilahduttavasti myös päälavan palikoita. Kaiken festariroskan seasta ehti löytää myös aarteita: nahkarannekkeen, istuma-alustoja, avaamattomia limutölkkejä, kenkiä, karkkia... (ja löytäjä söi :D)

Allekirjoittanut tuntuu jostain syystä saavan nuhan joka kerta kun pitäisi osallistua tempaukseen... No, tällä kertaa nuhakuume-flunssatauti vältti Mari-polon kunnollisella kaulaliinakuurilla, mistä toiset T-paidoissa hikoilevat saivat ihmetyksen aihetta. Kaiken kaikkiaan tempauksesta jäi hyvä mieli, toivon mukaan päästään rakentamaan ensi vuonnakin, sillä ”kaikkea hullua sai tehdä hyvillä tekosyillä”.

- Mari, projektin rahastonhoitaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti