sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Qstock 2014: Rankkaa duunia



RAKENNUSTALKOOT (Venla ja Heini)

Talkoot aloitettiin jo Qstock -viikkoa edeltävänä perjantaina, jolloin purimme Raatin kentän aitaa pitkät pätkät, raahasimme korkeushyppypaikkojen patjoja ja muuta pientä esivalmistelua, ennen kuin paikalle alettaisiin tuoda rekkakaupalla tavaraa. Säät suosivat ihan liian rankalla kädellä, 30 asteen tukala helle ja suoraan paahtava aurinko söi voimia ja vettä kaadettiin kurkkuihin saaveittain sen haihtuessa jo ilmassa.


Viikonlopun jälkeen paikalle oli ilmestynyt raskas kalusto, jota alettiin kasata festariksi. Viikon ajan aseteltiin mattoja, raahattiin aitoja, kiviä ja vessoja, siivottiin nokkosia täynnä oleva metsä huumeista ja oksista, rakennettiin päälavaa ruotsalaisten kalliiden ammattilaisten johdolla, baaritelttoja sisustettiin, koottiin inva-koroke, asetettiin näköesteitä, odoteltiin varjossa, juotiin kanistereittain vettä ja syötiin kilokaupalla muikkuja. Ja vessoja siirrettiin vähän lisää. Mainitsinko muuten että oli kuuma?! Boliviaa odotellessa… 


Homma oli aivotonta renkien lihastyötä ja meni nopeasti. Työnjohtajat olivat mukavia, tatuoituja ja parrakkaita, naisetkin. Nimeltämainitsemattomat allekirjoittaneet tytöt olivat erityisen mieltyneitä työnjohtajien habitukseen ja työpäivät sujuivat heidän huostassaan rennosti ja rempseästi kiireestä huolimatta. Varsinkin torstain työpäivä meni tanssahdellessa teinipoppari Isac Elliotin tehdessä bändinsä ja taustatanssijoidensa kanssa soundcheckiä meidän ollessa asettelemassa kenttää suojaavia kumimattoja hieman paremmin (eli tekemässä huonosta vähemmän huonoa). Torstain työpäivä päättyi satojen narikkalappujen kirjoitteluun ja paikoilleen asetteluun.


Perjantain eli ensimmäisen varsinaisen festaripäivän oli tarkoitus olla meille talkoolaisille vapaapäivä ja täysin omistettu festarista nautiskeluun, mutta meille tarjottiin ylimääräistä parin tunnin roudassessiota aamuksi, johon rahaa tarvitsevina supertyönarkomaaneina tietysti tartuimme. Tarkoituksena oli siis purkaa Volbeatin rekkaa, mutta kyseistä rekkaa emme koskaan nähneetkään, vaan teimme yli kuusi tuntia kaikennäköistä muuta hirveällä kiireellä aina muutamaa hetkeä ennen porttien aukaisua. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, sillä puolenpäivän aikoihin meille tarjoutui once in a lifetime-tilaisuus saada guest-passit eli käytännössä kulkulupa vip-porteista ilman jonoja ja oleskeluoikeus vip-tiloissa. Järjestäjien mukaan talkoolaisille ei kovin usein tällaisia hienouksia suodakaan, mutta heillä oli tällä kertaa kova tarve tekeville käsille ja uutterille uurtajille niin pitkään kuin mahdollista. Oma porukkamme alkoi nimittäin olla hieman levotonta, kun olisi jo ollut itse kullakin tarve päästä jonottamaan niihin tavallisten pulliaisten narikoihin. Totta kai tämän tarjouksen siivittämänä jäimme töihin niin pitkään kuin tarve suinkin vaati. Hymyssä suin ja varpaat hiekassa uiden pystyttelimme ne ”hieman” viimetippaan jätetyt mellakka-aidat viimeistenkin lavojen eteen. 

Kokemuksena guest-passi oli hyvinkin mukava ja kätevä, jonottaa ei juuri tarvinnut ja erityisesti bajamajojen lyhyet jonot olivat todella armeliaita ja ilahduttavia. Kyllä siellä alueella karkkiakin tarjottiin. 



JÄRJESTYKSENVALVONTA (Maiju ja Heini)


Torstai-iltana Mika, Heini, Maiju ja Antti eli vastavalmistuneet järjestyksenvalvojat kävivät kuuntelemassa tulevat tehtävänsä ja saivat työnjohtajakseen karismaattisen, asiansa tuntevan vanhan kapiaisen, Elmon. Tämän järjestyksenvalvojien konkarin johdolla perjantaina, jälleen paahtavan auringon alla, aloitettiin työrupeama, joka tuli olemaan raskas ja pitkä, kokonaisuudessaan 14 tuntia. Tehtävänämme oli pääportin sisääntulo tarkastuksien hoito eli suomeksi ihmisten ja laukkujen kopelointi kiellettyjen juttujen varalle. Alkukankeuden jälkeen Elmon ruoskaniskujen siivittämänä vauhti vain kiihtyi ihmismassan tihentyessä. Alkuillasta meininki alkoi olla jo suorastaan sairasta! Tahti, jossa kädet kävivät ajatusta nopeammin, oli tautinen ja ihmisten määrä sanoinkuvaamaton, loppumaton vyöry. 


Työ oli toisin sanoen sanoinkuvaamattoman rankkaa ja hiki virtasi joka ihohuokosesta. Ihmisiä sai paimentaa, komentaa ja kehottaa useaan otteeseen kokoajan samoista asioista ja äänihuulet olivat tiukoilla. Vaikkakin ihmiset usein ja kovaäänisesti hermostuivat huomautellessamme kielletyistä tavaroista, ei vaaratilanteita meidän kohdalle sattunut. Paljon sattumuksia ja opetuksia tuli koettua ihmisten kanssa, mutta keisari Elmon valvovan silmän ja lempeän huolenpidon alla jaksoimme kuin jaksoimmekin koko helvetillisen päivän loppuun asti.


Seuraavaan päivään herättiin väsyneinä, lihakset kireinä kuin rummunkalvo. Epätoivo mielessä läikkyen marssimme Helmin syvännettä kohti, uutta 14 tunnin krapulaishumalaista örkkijoukkoa paimentamaan. Päivä kului samaa rataa. Ruokaa ja vettä oli vedettävä joka välissä kun oli mahdollisuus ja mielellään pureskelematta, lentäen jo samalla takaisin portille. Cheekin keikan aikaan ihmisiä oli kuin sopuleita ruuhkavuotena ja tursui joka aidan kolosta. Siinä oli käytettävä kyllä koko elekielen repertuaarinsa, näyttää isolta muurilta ja olla silti naurettavan ystävällinen. Me emme nähneet koko Mustaa barbaaria ja Megadethin keikka oli kuulemma huono. Kotiin lähtiessä huusimme HALLEUJAA ja itkimme onnesta. Kokemus oli opettava. Elmo oli hieno mies.



PURKUTALKOOT (Venla)
  
Sunnuntaina aloitettiin festarin purku, sää oli edelleen tehokkaan hiostava ja nahkaa kärventävä. Positiivista oli se, että purku on aina helpompaa kuin rakentaminen. Teimme töitä kahdessa eri vuorossa, myöhempään vuoroon ilmoittautuivat varmaankin ne, jotka pisimpään jaksoivat lauantain festaripäivästä nautiskella. Allekirjoittanut oli ruotsalaisten leirissä purkamassa päälavaa ja purki ahkerasti myös eräänkin katuharjan katkaisemalla sen vahingossa ja saamalla tapauksen siivittämänä voimanaisen maineen. Työt loppuivat, kun lava oli purettu. Huokaisimme jo helpotuksesta..


.. Kunnes seuraavana päivänä soitettiin ja tarjottiin taas ylimääräistä hommaa, johon sitten muutama ihminen vielä reippaasti lähti. Hommana oli siis Raatin aidan takaisin pystyttäminen, mihin oli ajateltu menevän pari tuntia kahdelta ihmiseltä. Mutta kuinkas siinä sitten kävikään, helle hidasti ja aitaelementit olivat melko raskaita muutaman tytön pystytellä. Onneksi saimme muutaman miehen avuksi.. Kuvittelimme aluksi, että joku, joka oikeasti tietää mitä aidoille kuuluisi tehdä, tulisi mukaan hommiin ennemmin tai myöhemmin. Luulimme väärin. Keskenämme saimme siellä välillä pähkäillä erimallisten aitapalojen ja tolppien kanssa. Tästä johtuen kahden tunnin hommat venyivät kahden päivän keikaksi. Lopputulos oli varmasti tarpeeksi hyvä ja itsetehdyn näköinen. Ukkonenkin hieman uhkaili jossakin jossain vaiheessa, mutta rankalta sateelta vältyttiin.


Kaiken kaikkiaan oli jälleen erittäin hauska ja mieleenpainuva kokemus ja pakko se on sanoa, että kyllä se tienvarsisiivouksen voitti mennen tullen! Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita; erityisesti heitä, jotka eivät Boliviaan ole lähdössä vaan tulivat vain hyvää hyvyyttään auttamaan! Mukana oli muita soopalaisia sekä soopan ulkopuolelta porukoiden poikaystäviä, veljiä ja kavereita. Iso kiitos kaikille, olitte korvaamattomia!

Syksy alkaa ja uudet kujeet sen mukana, katsotaan mihin soppaan seuraavaksi lusikkamme tyrkkäämme. 


-Heini, Maiju ja Venla

1 kommentti:

  1. Olipa kyllä todella hyvä kuvaus noista talkoista! Alkoi hiki virrata ja tuskanhiki kun luki järkkärihommien kuvausta! Elmo on hieno mies!

    VastaaPoista