Kielitaitoa petraamassa Madridissa

Kaikkineen Boliviassa puhutaan jopa 42 eri kieltä. Yleisin kieli, jota puhuu 60% väestöstä on espanja. Toisena ja kolmentana tulevat alkuperäiskielet ketsua (20%) ja aimara (14%) (lähde: Wikipedia). Vaellusporukastamme ainoastaan kaksi puhuu espanjaa (eikä kukaan yhtäkään alkuperäiskieltä). Lisäksi maailman 10 turisti-epäystävällisimmän maan joukkoon luokitellussa Boliviassa ei läheskään kaikkialla saa palvelua englanniksi. Tämän takia päätin syksyllä repäistä ja aloittaa espanjan opiskelun. Ei kai se kovin vaikeaa voi olla, ajattelin. Sehän on melkein kuin italiaa, jonka olen sentään kirjoittanut lukiossa. Olen nyt ollut vuoden Vuolle-opiston alkeiskurssilla (ja kuunnellut muutaman opeta-itsellesi-espanjaa-päivässä-cd:n). Varsin nopeasti huomasin, että italiasta (ja vähemmissä määrin englannista) on valtava apu ymmärtämisessä ja kielioppikiemuroiden logiikan hoksaamisessa. Sen sijaan oman tekstin tuottamisessa italia vain sotkee, ja huomaan usein solkkaavani jotain italian ja espanjan sekoitusta.

Tänä keväänä laitoin kielitaidon tulikokeeseen ja lähdin mukaan opiston järjestämälle viikon kielikurssille Madridiin. Aamupäivät oli intensiivistä opetusta (täysin espanjaksi! Opettaja mulkoili pahasti jos sanoi sanaakaan englanniksi tai suomeksi), iltapäivät välillä itsenäisempää, välillä ohjatumpaa tutustumista tähän maailman suurimpaan kylään. Kyllä, Madrid todellakin on kylä eikä kaupunki, kuten jokainen matkaopas meille jaksoi selittää. Espanjassa kaupungin tittelin saa nimittäin vain kuninkaan erikseen myöntämänä, eikä kukaan ole tullut sitä ikinä tehneeksi (sitä kuuluisaa latinalaista mañana,mañana-asennetta?)

Viikon aikana tuli koluttua vanhaa kaupunkia ja parikin taidemuseota, joskin näin biologina vetäydyin usein kaupungin melua pakoon johonkin Madridin yllättävänkin lukuisista puistoista. Päällimmäisenä Madridista jäi mieleen nimenomaan se ihmispaljous, onhan siellä melkein yhtä paljon väkeä kuin koko Suomessa yhteensä. Väenpaljous oli yhtä aikaa sekä Madridin paras että pahin puoli. Toisaalta oli ihanaa, miten joka paikassa oli elämää ja vilinää. Suomeen palattua pisti heti silmään miten autioilta kadut näyttivät ja miten paljon meillä on ihania nurmikoita joilla ei istu ketään niistä nauttimassa. Toisaalta näin suomalaisena ainainen melu ja hälinä alkoi aika ajoin ahdistaa. Mutta ehkä tämä oli hyvää totuttelua Bolivian isoja kaupunkeja ajatellen. 

Ja tehokas kielikylpy tuo viikko joka tapauksessa oli. Vaikka alkuviikosta espanjan puhuminen kangersikin aika pahasti, loppuviikosta huomasi osaavansa jo muodostaa ihan järkeviä lauseita. Ja Madridin lentokentällä jäin juttelemaan check-in-pisteellä iloisen virkailijan kanssa. Hän oli käynyt kerran Helsingissä ja ihmetteli tervehdyksien ”Terve”, ”Hyvää päivää” ja ”Hyvää huomenta” eroa, jonka hänelle sitten selitin – todo en español. 

-Sonja

Etukäteiskuvakooste

Viime aikoina ajatukset tuntuvat kääntyvät jo useita kertoja päivässä Boliviaa kohti. Jännitys ja varustehankinnat tiivistyvät ja elämää matkan jälkeen on vaikea kuvitella. Otin varaslähdön yleensä reissujen jälkeisiin muisteloihin helpottamaan kotiinpaluuta ja nostattamaan reissukuumetta. Seuraavista kuvista näette, millainen seikkailu Boliviassa voikaan odottaa...

Sitkeimmät eivät venekyytiä tarvitse siirtymäpätkällä kohti Amazonin latvoja.

Tauolla viidakkovaelluksella pilvimetsän eri kerroksissa.

Vedenpuhdistusintoilijan ylijäämäpuro ja tarzailua.

Dinosauruksia jäljittämässä Torotorossa.

Pohjoisia luolaeläväisiä maan alla!

Avarammissa kammioissa. Joko jatketaan?

Lepäilyä rankkojen dinoluolaseikkailujen jälkeen.

Jipii, suola-aavikko peili! Kuka pääsee hölmöimpään hyppyasentoon?

Jonossa vaeltaminen houkuttelee flamingoja matkimaan.

Pojat osaa ottaa levon kannalta. Onkohan keskimmäinen vaeltaja sittenkin vain kangastus aavikolla?

 Saiko Sonja tarpeeksi banaaneista? Kuka olikaan kameran takana, kun kuvaajalla oli kahvitauko? Vieläkö Viivi jaksaa roikkua? Löysikö Henri uuden kodin viikinkiluolasta? Jatkaako Venla hedelmien bongausta Suomessakin? Osoittiko Heini kaapin paikan vai veivätkö kahluuhousut auktoriteetin? Saiko Taru yhtään kuvaa tuuletellessaan reissun hienoutta? Pysyikö Antti kartalla? Saavuttiko Maiju koskaan vaellusjonon kärkeä? Yrittikö Ameli todella avata jotain koko reissun ajan? Onnistuiko Tapio pitämään vaeltamisen ja levon suhteen optimissa? Johtuvatko Mikan ilmiömäiset unenlahjat jetlagista? Seuraavatko flamingotkin Maria ilmiömäisten GPS:n käyttötaitojen vuoksi?

Nämä ja paljon muuta selvinnevät, jos vain jaksat seurata toilailujamme syksyyn saakka!

Kaikella hyvällä tahdolla ja rakkaudella,
Varkaus-vahvistus
Viivi


P.S. The background photos are found via Google. If your photo is used here without your permission, please contact us to remove the photo (or to give you the credits).

Koikkelehtiva kanaparvi

On jälleen se aika vuodesta, kun SOOPAn juhlavaellusporukka nokkii maata ja kuokkii kuin kanat. Tämä sekalainen parvi etenee järjestelmällisesti paikasta A paikkaan B, välillä kyykistyen ja maata kaapaisten. Mahtaa siinä monella autoilijalla ja jalankulkijalla käydä sääli mielessä. Onhan tuo niin surkean näköistä hommaa. Kotona ja autoissaan he kertovat lapsilleen, että hankkikaa hyvä ammatti, jottei tarvi tuolla typeränä kana-aivona kyykkiä menemään. Samalla he ovat autuaan tietämättöminä siitä että tämä parvi on nimenomaan Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA ry:n väkeä, lauma akateemikkoja. Se siitä opiskelusta, koulutuksesta ja hyvästä ammatista. No, jonkunhan ne paskahommatkin on tehtävä. Välillä tämä parvi pysähtyy kuin yhdestä käskystä ja kerääntyy tiiviiksi laumaksi. Siinä sitten jokainen vuorollaan säkkinsä tyhjentää, ja joku onnekas saa olla se, kuka ottaa kaiken komeuden vastaan.

Mitä siellä sitten oikeasti tapahtuu? Totuus on tarinaakin ihmeellisempää. On kevät, linnut laulavat ja tulvavedet solisevat iloisesti ojissa. Talven jäljiltä maa on harmaa ja likainen, on pölyistä ja sotkuista. Siitä huolimatta paikkapaikoin jo vihertää ja uusi elämä tekee tuloaan maan povesta. JV -projektin jäsenet ovat kerääntyneet kasaan kuin soitimella olevat teeret. He valmistautuvat illan urakkaansa, 2,5 km sotkuista tien laitaa on heillä siivottavanaan tänä iltana. Roskat sujahtelevat jätesäkkeihin ja aurausviitat kerätään pois. Välillä säkkien alkaessa painamaan kokoonnutaan kasaamaan pussinpohjalliset yhdeksi suureksi jätesäkiksi, joka suljetaan huolellisesti ja jätetään tienvarteen odottamaan noutajaansa. Samalla aurausviitat niputetaan siisteiksi nipuiksi ja lasketaan säkkien viereen.

      Tässä kuvassa poistamme siilin persuuksesta 

  punkkia viimevuoden siivousprojektissa

                                                           

Taakse jäävä tienvarsi on roskatonta ja siistiä, talven sotkut on kerätty pois ja ihmiset voivat jälleen roskittaa hyvällä omallatunnolla. Eritoten tupakoitsijat sekä nuuskaajat vaikuttavat olevan varsin laiskaa väkeä huolehtimaan jätteistänsä, nuuskakiekkoja ja tupakka-askeja lojuu jokapuolella. Kuinka saastaisia ja väliinpitämättömiä ihmiset oikein ovatkaan? Kokonaisia roskapussejakin lojuu siellä täällä. Kaikenlaiset pienet karkkikääreet tuntuvat myös olevan hankalia roskakoriin laitettavia tai taskussa kotiin kannettavia. Niin ja ne TAKEAWAY mukit muovisine kansineen, onko niiden kuljettaminen autossa roskikselle asti mahdotonta vai?  Mutta ei hätää. SOOPAlainen siivoaa nekin pois. Tosin välillä hirveällä jupinalla sekä manailulla, kiroten typeriä lajitovereitaan.
 
Kaikesta huolimatta edessä siintää kuitenkin suurena ja kiehtovana matkakohteemme Bolivia. Roskankeräys onkin hyvää kunnonkohotusta ajatellen viidakkovaellusta. Toimiminen märillä vaatteilla vesisateessa tulee myös tutuksi, tosin sillä erolla, että Suomessa keväällä on yleensä vesisateen aikaan hyytävän kylmää ja tuulista. Kiitos teille kaikille keruutalkoissa mukana olleille, ilman teitä ei olisi siistejä tienvarsia ja matkarahoja taskuissa.

- Roskamestari Mika (myös pahanilmanlintu, se tyyppi joka aina soittaa ja patistaa töihin)

Totista työtä Kempeleen suunnalla

Kaksin aina kaunihimpi (?!)

Hyvät ja huonot puolet parisuhde-statuksen alle sidotun miehesi kanssa matkaamisessa:

+ Projektin edetessä kumppani on potkinut ahterille töitten suhteen.

– Kumppania on pitänyt potkia ahterille töiden suhteen.

+ Ei tule koti-ikävä niin helposti.

+ Ei maratonpuheluja kultsipupulle.

+ Ei tarvitse kotiin tullessa kerrata kaikkea tapahtunutta.

– Kultasi suolen toiminta tulee erittäin tutuksi

– … ja hienhaju, likaiset varpaat, likaiset vaatteet…

– … ja kaikki mahdolliset ärsyttävät tavat joita et kotona huomaa.

+ Kumppanisi tietää epämääräisestä äännähdyksestäsi, että nyt on parasta antaa ruokaa tai helvetti repeää maanpäälle.

+ Huopia, riippumattoja, laveritilaa, patjoja tahi penkkejä ei välttämättä tarvita ihan niin paljon…

+ Jos ruoka ei maita, on aina joku viimeistelemässä annoksesi.

+ Voit silmiä räpsyttelemällä saada uroosi kantamaan tavaroitasi.

– Kumppanille on helppo raivota pää punaisena kun asiat menevät päin prinkkalaa.

+ Omilla jaloillaan kävelevä tyyny, joka tilanteeseen. Kätevää!

– Twice the jetlag and delhibelly…

– …half the personal space and toilet time.

+ Monia varusteita voi ostaa yhdessä ja jakaa kustannukset.

– Miehesi käyttää sukkiasi.

Allekirjoittanut ukkoineen päivänokosilla Italian reissullaan

- Heini

Taivaita pitkin Boliviaan

kanssavaeltajani, koulikaa takapuolenne ja verryytelkää jalkojanne, sillä matka Suomesta Boliviaan on pitkä.

Lähdin Helsingistä 28.4. ja saavuin Trinidadiin 29.4. Yhteensä istuin lentokoneessa yli 20 tuntia. helsingistä lähtevä kone oli iso ja hieno, jokaisella oli oma pikkutelkku josta pystyi katsomaan leffoja, pelaamaan pelejä ja seuraamaan koneen etenemistä kohti New Yorkia. Paitsi mun oma ei toiminu.

Nycissä piti jonottaa hurjan kauan passin tarkastukseen, mutta onneksi aikaa jäi syömiseen, koska vaikka lentokoneruoka on mun mielestä hyvää, se ei kauaa pidä nälkää.

Lento Nycistä Miamiin oli helvettiä. Kone lähti melkein tunnin myöhässä, mikä tarkoitti sitä, että myöhästyisin La Paziin menevästä koneesta. Siinä sitten stressaan ja mietin että milloinhan sitä pääsen perille jos ollenkaan, kun kapteeni ilmoittaa, että kone olisi Miamissa arvioitua aikaisemmin. Siitäkös alkoi kellon kyttäys, ja kun kone kaskeutui, tämä tyttö syöksyi ulos ehtiäkseen seuraavaan koneeseen.

Varoitus: jos olet ekaa kertaa Miamin kentällä, ei kannata olla kiire seuraavaan koneeseen. minut ohjattiin menemään rullaportaat ylös ja johonkin junaan (Mikähitonjuna?!) ja menemään asemalle 1 (?!?!). Lähdin nousemaan ylös ja totesin että kerroksia on useampia eikä minulle kerrottu mikä on oikea kerros. Syöksyin takaisin alas, kysyin joltakulta toiselta apua, ja minut ohjattiin ylimpään kerrokseen. Syöksyin takaisin ylös, Tässä vaiheessa hiki virtaa todella. varmistin eräältä työntekijältä että olenhan menossa oikeaan paikkaan. Hän oli menossa samalle asemalle ja tarjoutui auttamaan minut muutaman muun eksyneen näköisen henkilön lisäksi oikeaan paikkaan. Hän jopa juoksi kanssani oikealle portille. Hämmästelin kuinka mukava mies olikaan, kun selvisi että hän on Ecuadorista.

Eli, koska Miamin kenttä on niin pitkä, siellä toimii juna, joka matkaa 10 minuutin välein ees taas ja vie nopeammin perille kuin jalkaisin. Portille päästyäni piti odottaa parin muun tapauksen asioiden selvittämistä. Toinen matkasi vanhentuneella passilla ilman tarvittavaa viisumia, toisella oli ongelmia todistaa oliko se Etelä- vai Pohjois-Koreasta. Pääsin onnistuneesti oikeaan koneeseen.

La Pazin ohut ilma alkoi tuntua nopeasti koneesta poistumisen jälkeen: Kasvava päänsärky ja nopea hengästyminen rinkkaa raahatessa ja kiiruhtaessa. Helpotti kun pääsi istumaan.

Enää yksi lento ja sitten Trinidadissa! Paitsi että minun pitikin vaihtaa konetta Cochabambassa vastoin matkntarjoajan neuvoa. Hieman taas jännitin lastataanko rinkkani automaattisesti mukaan, mutta kailki sujuikin kuten piti. Näin aivan mahtavia maisemia, toisaalla teräviä lumihuippuisia vuoria, toisaalla sankkaa metsää ja lukuisia kiemurtelevia jokia ja makkarajärviä.

Suosittelen siis arvon ystäväni, että ottakaa tukisukat mukaan, tekemistä koneeseen ja vähän evästä, ja isolla porukalla liikuttaessa kannattaa ensin hoitaa turvatarkastukset ja muut pois alta ja etsiä oikea portti, ennen kuin yks kerrallaan joku käy vessassa, toinen ostamassa evästä ja kolmatta kadonnutta etsitään.

Ameli

H-hetki lähestyy ja mitä on tullut tehtyä

Minäpä päätin hakea työharjoitteluun Boliviaan, jotta olisin siellä jo valmiiksi, kun muut SOOPAn juhlavaeltajat saapuisivat maahan. Koska työharjoittelutuen saamiseksi harjoitteluajan on oltava vähintään kolme kuukautta, olen Boliviassa 131 päivää eli hieman reilut neljä kuukautta eli kolmasosan vuodesta… O.o Paikan saatuani alkoi perinpohjainen selvittely, että mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun reissu on niin kauas ja niin pitkä. Selvittelyurakka tietyllä tapaa myös vei myös ajatuksia pois itse reissusta, mikä kuulostaa vähän oudolta, mutta toimi, koska en hirveästi ole ehtinyt jännittää reissuun lähtöä kuin vasta hetken aikaa. Nyt jännittää.

Lentoliput piti hankkia heti kun tieto työharjoittelupaikasta selvisi, koska viisumihakemusta varten on liput oltava jo hankittuina. Sain onnekseni paikat samoilta paluulennoista kuin kanssavaeltajani. ESTAn matkustuslupa USA:han piti ostaa myös.

Kun matka suuntautuu keskelle käärmeiden ja malarian täyttämää pöpelikköä, on kattava matkavakuutus oltava voimassa. Piti hankkia vakuutusajan laajennusta kahdelle kuukaudelle sekä urheilulaajennus kattamaan riskialttiit urheiluharrastukset, kuten vaikka vaeltaminen viidakossa. Vakuutuksen saamiseksi piti myös laatia pelastautumissuunnitelma, mikä olikin hyvä juttu, koska toimintaa hätätilanteen sattuessa tuli mietittyä varmaan paremmin kuin ilman suunnitelman laatimista. Ja terveysselvityksessä vakuuttaa, etten ole sairas. Rahaa paloi ihan kivasti.

Toinen tärkeä juttu on rokotukset ja lääkkeet: Kansallisen rokotusohjelman vaatimat tehosterokotukset, lavantauti, keltakuume, hepatiitti A ja B ja malaria. Koska työharjoitteluni sisältää eläimien käsittelyä, piti listan jatkoksi laittaa rabiesrokotussarja. Malarialääkkeitä on useampaa erilaista, joista valitsin halvimmasta päästä olevan ja kerran viikossa nautittavan Lariamin, jonka sivuvaikutusten lista on pitkä kuin nälkävuosi. Yleisiä oireita ovat muun muassa uniongelmat ja painajaisunet, ja koska joillekin se voi aiheuttaa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, piti lääke testata ennen matkalle lähtöä. Kaksi testiviikkoa takanapäin, enkä mielestäni nuku yhtään huonommin kuin ennenkään. Painajaisia ei ole näkynyt, joskin pari villiä seikkailu-unta ja yksi niin suurta onnea huokuva uni, etten ole onnellisempi unissa ikinä ollutkaan. Ja yllättävän hyvät fiilikset ovat olleet muutenkin. Ehkä lääke vaikuttaakin minuun nurinkurisesti, mutta en valita, elämä on ihanaa. Ja rahaa paloi.

Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Boliviaan alle 90 päivän matkalle, mutta koska lähdenkin vähän pidemmälle reissulle, piti tehdä viisumihakurumba. Ilman hikeä ja sydämentykytyksiä siitä en selvinnyt, ja tulin hyvin tutuksi Bolivian suurlähetystön virkailijan kanssa, koska soittelin sinne niin paljon. Monta asiaa piti tehdä ja laittaa hakemukseen, muun muassa postitse lähetetty kirje Boliviasta työpaikkani yhteyshenkilöltä (siinä kesti hieman…) ja sitten yllätysvaatimukset sen jälkeen kun luulin että hakemukseni on ok. Olin henkisesti varautunut, että pitää matkustaa lähimpään Bolivian suurlähetystöön eli tässä tapauksessa Ruotsiin leimaamaan passi, mutta riittikin että lähetän passin postitse ja maksan sen lähettämisen takaisinkin. Voi että jännitti saanko enää ikinä passiani takaisin vai jääkö se matkan varrelle. Passi matkasi kirjattuna kirjeenä viikon verran, kunnes pääsi lähetystöön perille. Viikko meni, että se tuli minulle takaisin. Viime viikolla. Lähtö on huomenna 28.4. (tai oikeastaan tänään, kello onkin jo niin paljon). Meni vähän tiukille, vaikka aloitin viisumirumban jo tammikuussa. Ja ylläri, rahaa paloi taas.

Sitten luottokortin hankkiminen, kopiot kaikista tärkeistä dokumenteista tutuille ja omaan sähköpostiin ja mukaan reissuun, rinkan pakkaamista (20 kg painorajoituksella saa vähän jo käyttää luovuutta) ja osoitteiden keräämistä postikortteja varten, hammastarkastus, postin uudelleenohjaus, Itsensä psyykkaaminen niin ettei pitkä ero rakkaista ihmisistä tuntuisi niin tyhmältä. Tuliaisiksi työpaikalle Pantteri-salmiakkia ja ruissipsejä.

Reissuvalmistelut ovat opettaneet muun muassa sen, että vie paljon aikaa saada kasaan tarvittavat dokumentit ja hoitaa tarpeelliset asiat. Rahaa myös kuluu todella paljon, jos lähtee kauas ja pitkäksi aikaa harrastamaan riskialtista urheilua ja hankkii suojakseen rokotteita ja lääkkeitä.

Sukulaiset kävivät vierailulla tänään ja vuoroin sanoivat näkemiin joko varoittelemalla Boliviassa olevista huumejengeistä ja siellä tapahtuneista tapoista, muistuttamalla minua siitä että olen pieni, bolivialaisen mittapuun mukaan blondi ja yksin matkustava nainen tai hokemalla kurtistettujen kulmien alta että et sitten hanki mitään paikallista Fernandoa mieheksesi ja jää sinne, muistakin että sulla on täällä oma kulta odottamassa. Voin siis mieli keveänä ja odotukset positiivisena lähteä huomen aamulla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja sieltä kohti Boliviaa.





Terveisin,
Ameli