maanantai 26. tammikuuta 2015

Alustava matkasuunnitelma

Maailman matkaajille suositellaan pitkää pinnaa ja joustavuutta eikä suotta. Myös matkasuunnitelman on oltava joustava ja sitä päivitetään todennäköisesti vielä matkan aikana. Jokin runko on kuitenkin oltava olemassa ja alustavat aika-arviot, kuinka kauan siirtymisiin kuluu ja kuinka pitkään halutaan viettää kussakin kohteessa.

Suunnitelma on tehty siltä pohjalta, että valitsemamme lennot ovat Helsinki - Santa Cruz de la Sierra 10.8. ja La Paz - Helsinki 6.9. Aikaa Boliviassa on 26 päivää (tulopäivä 11.8. lasketaan päiväksi, lähtöpäivä ei sillä molemmat saapuminen ja lähtö ovat aamusta). Aikaa on niukasti kolmelle pääkohteelle ja noin 2200 kilometrin siirtymisille niiden välillä. Kaupunkipäiviä on ainakin alussa ja jää mahdollisesti loppuunkin, jos aikataulu pitää.

Matkasuunnitelmasta on syytä keskustella tarkkaan, että jo lähtiessä suunnitelma olisi hiottu mahdollisimman realistiseksi. Esimerkiksi, järjestyykö kuljetus päivällä vai yöllä, vaikuttaa ratkaisevasti aikatauluumme. Yökuljetukset vähentävät hostellimajoituksessa vietettäviä öitä ja näin ollen pudottavat hintaa. Tyypillisesti kaikkia linjoja ei ajeta jokaisena viikonpäivänä, joten lisäselvityksiä kaivataan vielä ennen matkalle lähtöä.

Paikan päällä meitä on aina monta hoitamassa asioita eli esimerkiksi kaupunkiin tai kylään saavuttaessa hajaannutaan järjestämään seuraavaa ohjelmaa ja kuljetuksia, hankkimaan ruokaa ja vetäydytään majoittumaan jaksamisen ja voinnin mukaan. Kaikkia siirtymäpäiviä varten on varustauduttava runsain eväs- ja vesivarastoin, jos kuljetukseen ei sisälly aterioita. Matkat ovat pitkiä eikä niiden varrella usein ole mahdollista hankkia lisää evästä.


Ajoitus Tekemiset Perusteluja
ma 10.8. Lähtö Helsingistä aamulla
ti 11.8. Aamulla saapuminen Santa Cruz de la Sierraan Matkan alkuun pari kaupunkipäivää järjestelyille
ke 12.8. Järjestelypäivä Ruokaostoksia, opasneuvotteluita, bussilippuja
to 13.8. Matkaan kohti Amboron kansallispuistoa ja vaellus alkuun Kuljetuksen kesto riippuu, millä puolella puistoa haluamme vaeltaa
to-ti 13.-18.8. vaeltamista Katsotaan tehdäänkö yksi pitkä vai siirrytäänkö välillä autolla toiselle puolelle
ke 19.8. takaisin Santa Cruziin + huoltopäivä Kamahuoltoa majoituksessa, ruokaostoksia
to 20.8. bussi Cochabambaan ~500 km Koko päivä voi hyvinkin mennä matkustaessa. Voidaan myös yrittää suoraan Torotoroon.
pe 21.8. Torotoron kylään 150 km, tutustuminen kylään Tämä saattaa liukua, jos kyytiä ei järjesty.
pe-ti 21.-26.8 päiväretkiä, vaellusta? Hinnan mukaan joko oppaan kanssa maastoon tai päiväretkiä ja kylämajoitus. Kylässä huollon pitäisi myös toimia.
ke 27.8. Cochabambaan Koitetaan järkätä kyyti Potosiin tai suoraan Uyunin kylään.
to 28.8. Potosiin, 500 km Cochabambasta Päivässä ehtinee Potosiin tai Uyuniin.
la 29.8. Uyuniin, ~200 km Potosista Järkätään Uyunista reissu kuljetuksineen suola-aavikolle.
su-ke 30.8.-2.9. retkeilyä + majoittumista suola-aavikolla Budjetin mukaan mennään, 2 tai 3 yötä aavikolla riittänee.
to 3.9. La Paziin, ~700 km Päivä voi riittää tälle matkalle, mutta liukumavaraakin on jätetty.
pe-la 4.-5.9. Varapäivät, kaupunkielämää La Pazissa
su 6.9. Aamulla paluulennolle
ma 7.9.


-Viivi

Suunnittelun tukena kynä ja paperi

Helsingissä iltapäivällä

Varustautumista ja varautumista

Matkalaisen varusteisiin ja varautumisiin vaikuttavat ratkaisevasti kohteet ja olosuhteet. Alustava varustelistauksemme päivittyy siis käsi kädessä matkasuunnitelman ja vaellusreittisuunnitelman mukana avainsanana monikäyttöisyys. Varautumiseen menevät pohdinnat matkavakuutuksesta ja paikallisoppaiden käytöstä. Vaatevarustautumisessa on hyvä pitää mielessä, että Boliviankin talvessa ylängöillä on yöpakkasia (Cochabamba, Uyuni, suola-aavikko, La Paz).

Kartat
Tarkkoja vaellusreittisuunnitelmia on tässä vaiheessa vielä mahdoton tehdä sillä karttojen saatavuus on haaste. Boliviassa on tiedettävästi myös alueita, joista ei ole lainkaan karttoja saatavilla, koska hallitus haluaa pitää kyseisillä alueilla runsaan kaivostoiminnan tarkan sijainnin salassa. Kansallispuistoissa ei käsittääkseni kaivostella eli kartat on mahdollista saada.

Majoite
Majoitekysymys on yhä avoinna Torotoron ja Amboron kansallispuistojen osalta, lähinnä onko riippumajoite vai teltta parempi vaihtoehto. Ympäröivä puusto tai sen puute saattaa olla lievä pakote majoitteen valinnassa. Riippumajoitteen (riippumatto katoksella ja hyttyssuojalla) voi ripustaa sankkaankin kaseikkoon, kunhan ympäröivät puut kantavat nukkujia, mutta ilman puita se on hyödytön kuin pohjaton kenkä. Viidakossa riippumajoitteen etu on, ettei se koske maahan eikä aluskasvillisuutta tarvitse raivata niin paljon kuin telttaa varten. Teltta tarjoaa telttailualueella enemmän yksityisyyttä ja sen voi pystyttää ilman ympäröiviä puita, mutta tiheään viidakkoon voi olla haasteellista teltoittaa koko retkikuntaa. Telttaan ja sen alle pääsee myös ryömimään kaikkea, mitä viidakoissa ryömiikään uupuneista vaeltajista ranteenpaksuisiin lieroihin ja kuusi- tai kahdeksanjalkaisiin kavereihin.

Viidakkoon kätevin makuupussi on keinokuituinen eikä liian lämpöinen (comfort noin +10 astetta). Vierailemme myös talvisella aavikolla ja ylängöllä, jossa yöpakkaset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus eivätkä läheskään kaikki majoituspaikat ole lämmitettyjä. Hyvät matkanjärjestäjät vuokraavat lämpimiä pusseja suola-aavikolle, mutta omaa pussia ei mikään voita.

Opas
Paikallinen opas on aina viisasta ottaa mukaan kansallispuistoon. Paikalliset suhtautuvat näin suopeammin turisteihin, jotka tukevat heidän maataan maksamalla oppaalle. Huolella valittu un guía confiable pitää huolta vaeltajistaan, auttaa ongelmakohdan tullen ja neuvottelee tarvittaessa paikallisten kanssa. Oppaan palveluihin voi sisällyttää kyydityksiä, muonituksia, majoituksia ja kantajia(!). Myös kansallispuitojen pääsymaksut on helpointa hoitaa opaspalvelun kautta. Torotoron kansallispuistossa liikkuminen samannimisen kylän ulkopuolella on sallittua vain oppaan kanssa.

Vakuutus
Tutkittuani oman matkustajavakuutukseni ehtoja, sain selville, ettei se korvaa sairautta, vammaa tai kuolemantapausta ulkomailla vuoristoon, viidakkoon, aavikolle, erämaahan tai muille asumattomille seuduille tehtävillä vaelluksilla tai tutkimusretkillä. Sama tilanne voi olla kaikilla yleisimmillä matkustajavakuutuksen tarjoajilla. Koko ryhmälle voisi ottaa vakuutuksen kerralla niin, että vahingon sattuessa ehdot olisivat kaikilla samat. Esimerkiksi se hollantilaisen juustonmerkkinen vakuutusyhtiö tarjoaa ryhmillekin näppäriä matkavakuutuksia erikoisiin kohteisiin ;)

Etukäteen hoidetaan siis vakuutus- ja varusteasiat kuntoon sekä lisäksi voisimme etsiä luotettavaa opaspalveluntarjoajaa (saattaa vaikuttaa kasvattavasti sujuvuuteen ja hintaan) internetistä. Bolivian huomisesta huolta kantamattoman -mentaliteetin vuoksi varausten tekeminen on syytä jättää kesälle, ettei liian paljon vettä ehdi virrata ja sovitut asiat unohtua. Vaellussunnitelmat, lopulliset vaelluskamppeet ja -ruoat lienee viisainta lyödä lukkoon paikan päällä oppaiden kanssa.


Selvitteli: Viivi

Lähteinä koko tekstille on käytetty mm. Lonely Planet, Bolivia, 2010 painosta ja Teron alustavaa varustelistausta.

Varusteet


Vaatetus Kaikkien vaatteiden tulisi olla löysästi istuvat, kevyet ja nopeasti kuivuvat. Löysästi istuvat vaatteet on helpompi pukea päälle kosteina ja ne estävät tehokkaammin hyttysten pistoja. Kevyet ja nopeasti kuivuvasta materiaalista tehdyt vaatteet ovat kaikkein mukavimmat kosteassa ja kuumassa ilmassa, materiaalin tulisi kuitenkin olla sen verta tiheää että se suojaa hyttysiltä. Monikäyttöisyys ja kerrospukeutuminen ovat avainsanat, kun kohteina on sekä kaupunkeja, viidakkoa että suola-aavikkoa.
pitkät housut Mahdollisesti katkolahkeiset. Suojaavat hyttysiltä.
pitkähihainen paita Suojaa hyttysiltä.
t-paitoja Pitkähihaisen alle
shortsit Kivat kaupungissa
alushousuja Ohutta ja nopeasti kuivuvaa materiaalia! Puuvilla ei oikein toimi.
sukat Ohutta villaa tms. Ei paksuja synteettisiä tai puuvillaisia (eivät kuivu ikinä). Paljon sukkia mukaan. Villasukat aavikolle ja bussimatkoille.
hattu välttämätön, suojaa auringolta ja tuulelta
sadevaatteet / sadeponcho välttämättömät sademetsään
tuulenpitävä takki välttämätön aavikolle/ylängölle, kuoritakki toiminee myös sadetakkina
putkikauluri kevyt
käsineet suojaavat hyttysiltä ja kylmältä
sandaalit tai kevyet tennarit Välttämättömät jalkahuollon kannalta varsinkin, jos kävelee päivät varsikengissä. Vesistöjen ylityksiin sandaalit ovat vaelluskenkiä kätevämmät. Mukavammat myös kaupungissa ja matkustaessa.
vaelluskengät / kumisaappaat / viidakkomaiharit/ (vaellussandaalit ) Varrelliset vaelluskengät tai kumisaappaat ovat turvallinen valinta sademetsään, mutta niissä jalat hautovat. Maapohja saattaa olla todella kurainen ja märkä (varsinkin sadekaudella), jolloin vaelluskengät hörppäävät helposti vettä. Viidakkomaiharit ovat parempi valinta, niissä vesi pääsee pois erillisestä reiästä. Jokien ylityksiä ja jopa niissä etenemistä voi hyvinkin olla luvassa. (Vaellussandaalit ovat kevyet ja kivat, mutta pitää varoa tappavan myrkyllisiä käärmeitä. Sandaalien kanssa voi pitää vedenpitäviä sukkia mukavuuden lisäämiseksi.)
hyttyshattu välttämätön, malli “mustikka-metsässä-mummon-kanssa” toiminee myös ihan kivasti
aluskerrasto Suola-aavikolla on kylmää öisin ja tropiikissakin vatsatauti voi hytisyttää.
lämpöinen fleece tai vastaava Suola-aavikolla on kylmää.
uikkarit suihkuyksityisyyttä ei kaikkialla luvata sekä pulahduspaikkoja saattaa osua vaelluksen varrelle


Henkilökohtaiset varusteet
riippumajoite (jos ei telttaa) Hyttysiltä ja sateelta suojattu. Joku eristävä kerros alle, esim. viltti tai makuualusta.
makuualusta (jos teltta) Ehkä myös riippumajoitteen kanssa.
ohut makuupussi Kevyt ja hyvin hengittävä, +10 C comfort. Ei untuvaa.
kiikarit Elukoiden bongailuun
rinkka Riittävän suuri


Henkilökohtaiset pikkutavarat
vessapaperia vesitiiviisti pakattu
hammasharja, hammastahna tahnaa ei välttämättä saa käyttää puistoissa/veden lähellä
roskapusseja mm. vessapaperille!
kompassi
karttamuovi
puukko ei ole sallittu kaikissa puistoissa
otsalamppu tarpeeksi paristoja/akkuja mukaan
tulitikkuja vesitiiviisti pakattu
irtoremmejä
oma lääkitys
rakkolaastari Rakot tulehtuvat lähes aina.
särkylääke
kosteuspyyhkeitä / käsidesi suositellaan
hyttyskarkoite 100% DEET, tai enemmän ;)
kortisonivoidetta
tulehdusvoide ja haavataitoksia esim. Betadine. Pienetkin naarmut tulehtuvat nopeasti.
aurinkovoide Vähintään SPF 20, mieluummin enemmän aavikolle. Huomaa, että haju voi houkuttaa epämiellyttäviä pörriäisiä viidakossa.
huulirasva
aurinkolasit
ripulilääke ettei vatsatauti hytisyttäisi niin pahasti
pakkauspusseja varusteiden kuivana pitämiseksi
shamppoo, saippua näitä ei käytetä vaelluksilla, ettei luontoon jää mitään ylimääräistä (ei edes biohajoavia pesuaineita)
pyyhe nopeasti kuivuva


Ryhmäkohtaiset varusteet
Vedenpuhdistin välttämätön(?) Katadyn tai MSR
Bensa- vai sprii-keitin kaasua ei saa, viinaa ja bensaa tod. Näk. löytyy
Teltta (jos ei riippumajotteita) vedenpitävä ja hyttyssuojattu
Korjaustarvikkeet ja puhdistustarvikkeet keitin, vedenpuhdistin, teltta, kengät jne..
Majoitusvalo joku näppärä lamppu pimeässä puuhailuun
GPS yksi koko porukalle riittänee


Ylellisyystavarat
Kamera, laturi


Ruokatavara
muovilautanen, muki, lusikka
juomapullo vähintään 3 litraa yhteensä(?)
ruoat ostetaan paikan päältä
pikkunaposteltavat
mausteita