”Onko
siitä muka vasta vuosi?” kysyn itseltäni autossa matkalla kohti Kaakkurin
Bauhausta – aikataulusta jäljessä, totta kai. Ohjeet jaetaan ja työhön isketään
kiinni kuin sika limppuun.
Allekirjoittanut tarttuu inventoinnin vanhana tekijänä työhönsä ilmastointiventtiilien laskemisen parissa jaellen samalla vinkkejä työn helpottamiseksi oikealle ja vasemmalle - vaikkei kukaan niitä kaipaisikaan. Ykkösiä, kymmeniä ja satoja esineitä vasemmalta oikealle, kalanruodosta hyllyn päätyyn. Pian minut passitetaankin skannaamaan tuotteita eli kirjaamaan jo laskettuja hyllyjä talon työntekijän kanssa. Oikein mukava heppu, kevyt huumori jouduttaa työntekoa. Nautiskelemme lauantain puolella jälleen Bauhausin tarjoaman illallispaussin sekä kaffet. Kotiin lähdemme rättipoikki väsyneinä puolen yön tienoilla.
Helposta tehtävän kuvauksesta huolimatta työ on konkarillekin fyysisesti rankkaa. Kiipeilyä, nostelua, venyttelyjä, taivutteluja, eestaas kävelyä ja staattista käsityötä riittää, mistä jalat ja selän saa taatusti kipeytymään. Välillä odotellaan pitkään uusia töitä ja päivän päätteeksi tuntee tehneensäkin jotain.
Sunnuntaina painamme samaa tiivistä tahtia saadaksemme urakan loppuun ajoissa. Lounas ja kahvipaussi virkistävät, mutta silmiä painaa edellisen yön lyhyeksi jääneet yöunet ja siksi loppu vihellys onkin jo oikeastaan kovasti kaivattu.
Veri nais pikture. Vii sou häpi.
- Heini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti